Carrols

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Carrolsin logo.

Carrols Restaurant Group on yhdysvaltalainen pikaruoka-alan yhtiö. Nykyisin yritys omistaa yli 650 Yhdysvalloissa sijaitsevaa Burger King -pikaruokaravintolaa franchising-periaatteella.

Carrols perustettiin vuonna 1960. Tuohon aikaan oli Carrols-liikenimellä toimivia ravintoloita Yhdysvaltain koillisosassa, eritoten New Yorkissa. Carrols kasvoi yhdeksi Koillis-Yhdysvaltain suurimmista pikaruokaketjuista, enimmillään sillä oli yli 150 ravintolaa. Vuoden 1975 lopulla Carrols teki franchising-sopimuksen Burger King -ketjun kanssa ja lopetti Yhdysvalloissa Carrols-tuotemerkin käytön. Tämän johdosta osa Yhdysvaltain Carrolsin omistamista ravintoloista alkoi toimia Burger King -liikenimellä ja loput lopetettiin.[1]

Maailman viimeiset Carrols-liikenimellä toimineet ravintolat sijaitsivat Suomessa. Viimeinen toimipiste muutettiin Hesburgeriksi toukokuussa 2012.

Carrols Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carrols-ravintola Helsingin Aleksanterinkadulla kesällä 2006.

Carrols tuli Suomeen vuonna 1975, kun Tukoon kuulunut Tukku Oy Parti Ab perusti Helsinkiin maan toisen nykymuotoisen hampurilaisravintolan. Ensimmäinen oli Matkaravinnon Englannista lisensioima Wimpy’s vuonna 1973. Carrols tuli Suomeen hiukan ennen kuin Yhdysvalloissa toiminut Carrols lopetti alkuperäisen tuotemerkkinsä käytön. Tällöin Carrolsin tuotenimi jäi elämään pelkästään Suomessa.

Helsingistä lähtöisin oleva Carrols profiloitui ”stadilaiseksi” ja trendikkääksi vaihtoehdoksi, ja muotoutui nopeasti osaksi Helsingin kaupunkikuvaa. Ensimmäinen ravintola oli Citykäytävässä, holvikaarten alla olevassa tilassa, joka nyttemmin on muutettu avoimeksi läpikulkukäytäväksi. Toinen ravintola perustettiin Mannerheimintielle Töölön Kisahallin viereen. Kolmannen ravintolan vuoro oli Keskuskadulla. Tämän jälkeen avattiin toimipiste Lahteen.

Carrols siirtyi Tuko-kaupassa Keskolle vuonna 1997. Kesko myi Carrolsin Hesburgerille eli turkulaiselle Burger-In-konsernille maaliskuussa 2002. Hesburger muutti Carrols-toimipisteet omiksi Hesburger-ravintoloikseen muutamia pääkaupunkiseudun poikkeuksia lukuun ottamatta (Aleksanterinkatu 17, Stockmann, Itäkeskus ja Iso Omena). Tuotevalikoima ei täysin vastannut alkuperäisten Carrolsien valikoimaa, mutta Carrolsien alkuperäinen imago, ravintoloiden sisustus ja työntekijöiden asut kestivät aikaa hyvin. Viimeinen yksityisyrittäjän pyörittämä Carrols, joka sijaitsi Helsinki-Vantaan lentoasemalla, lopetettiin elokuun lopussa vuokrasopimuksen päätyttyä vuonna 2004.

Vuonna 2006 Carrols-toimipaikkojen lukumäärä nousi kuuteen, kun avattiin ravintolat Vantaan Rajatorppaan ja Imatralle, joista Rajatorpan Carrols lopetettiin pari vuotta myöhemmin. Lisäksi vuonna 2007 avattiin Carrols-ravintola Helsingin Eläintarhan Nesteelle ja vuonna 2009 Oulunkylän Nesteelle. Oulunkylän Neste-asema kuitenkin paloi saman vuoden lokakuussa. [2]

Keväällä 2010 avattiin uusi Carrols-ravintola Lahden Kariston Nesteen yhteyteen ja lokakuussa Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevaan kauppakeskus City-Jättiin. Keväällä 2011 Oulunkylän Neste Oil sekä sen yhteydessä oleva Carrols avasi jälleen ovensa.[3][4]Ketjun ravintoloita oli vuoden 2012 alussa kahdeksan. Helsingissä Aleksanterinkadulla lähes Carrolsin aloittamisesta asti ollut toimipiste lopetti toimintansa kesäkuussa 2011.[5]

Hesburger ilmoitti, että Carrols-hampurilaisravintolat muuttuvat Hesburgereiksi kevään 2012 aikana.[6] Ensimmäisenä Hesburgereiksi muutettiin Helsingin ulkopuolella sijainneet Carrolsit. Carrols katosi lopullisesti katukuvasta myös Helsingissä toukokuun lopussa: Itäkeskuksen ja Eläintarhan Carrolsit muuttuivat Hesburgeriksi 24. toukokuuta ja Oulunkylän Carrols 29. toukokuuta.

Tunnetuimpia tuotteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carrolsin tunnetuimpia tuotteita olivat Carolina-hampurilainen ja Clubburger-kerroshampurilainen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]