Pikaruoka
Pikaruoka on nopeasti valmistettua, usein tuotteistettua ravintoa. Suosittuja pikaruokia ovat muun muassa pizzat, hampurilaiset, ranskalaiset perunat, hot dogit ja kebabit. 1990-luvun puolivälissä pizza nousi kilpailemaan pihvin kanssa suosituimman ravintolaruoan tittelistä.lähde?
Tärkeä merkkipaalu pikaruoan suosion kasvuun oli Saint Louisin maailmannäyttely vuonna 1904.
Kansainvälisesti tunnettuja pikaruokalaketjuja ovat Wendy’s, Carl’s Jr., KFC, Subway, Burger King, McDonald’s ja Pizza Hut.
Pikaruoan terveellisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskimääräisessä pikaruoka-ateriassa on huomattavan suuri energiatiheys, puolitoista kertaa perinteisen brittiläisen ja kaksi ja puoli kertaa perinteisen afrikkalaisen aterian verran. Jos pikaruokia syö päivittäin, ruoasta kertyy helposti liikaa energiaa, rasvaa ja suolaa, vaikka annokset eivät olisi erityisen suuria.[1]
Tutkimuksessa Helsingin yliopiston ravitsemustieteen osastolla vertailtiin pikaruoan ravintosisältöjä perinteiseen ruokaan ja todettiin, että suolaa hampurilaisateriassa oli kaksinkertaisesti ja energiaa peräti kolminkertaisesti voileipään verrattuna. Hiilihydraattien, proteiinin ja rasvan määrä kokonaisenergian määrästä oli molemmissa yhtä suuri.
Pikaruokateollisuuden on väitetty olevan suurimpia syyllisiä esimerkiksi yhdysvaltalaisten nuorten erittäin nopeasti yleistyneeseen ylipainoon.[2] Kiistanalaisten tutkimustulosten mukaan pikaruoan sokeriin ja rasvaan voi kehittyä huumeita vastaava riippuvuus.[3]
Pikaruoissa rasvan osuus energiasta on yleensä suositeltua suurempi ja hiilihydraattien osuus selvästi suosituksia niukempi. Esimerkiksi kebabissa ja makkaraperunoissa rasvan osuus on jopa 60–70 prosenttia energiasta. Toisaalta on olemassa pikaruokia, joissa rasvan osuus on lähellä suosituksia, kuten esimerkiksi eineshampurilaiset ja -lihapiirakat, salaattiannokset ja kasvispizza. Monien pikaruokien rasvan laatu ei vastaa suosituksia: niissä on liikaa tyydyttynyttä rasvaa. Monet pikaruokaravintolat myös käyttävät paistorasvana osittain kovetettuja kasvirasvoja, jotka sisältävät suuria määriä terveysvaikutuksiltaan tyydyttyneitä rasvojakin epäedullisempia transrasvoja. Rasvan laatu voi olla suositusten mukainen esimerkiksi salaattiannoksessa, jossa on loraus kasviöljypohjaista salaatinkastiketta.
Annoksen koko vaikuttaa huomattavasti saatuun energia- ja rasvamäärään. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa pikaruoan ravitsemukselliseen sisältöön.
Pikaruokaa on kritisoitu myös runsaiden lisäainemäärien vuoksi. Yhdysvaltalainen ruoka-alan virasto ei edellytä yhtiöiden paljastavan lisäaineiden sisältöä, niin kauan kuin kemikaalit luokitellaan yleisesti ottaen turvallisiksi kuluttajille. Yhdysvaltain maatalousministeriö havaitsi vuonna 1996 että hampurilaisen sisältämässä jauhelihassa on ulostetta.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/3210750.stm
- ↑ http://www.cbsnews.com/stories/2001/04/21/eveningnews/main287029.shtml
- ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/2707143.stm
- ↑ Schlosser, 2002. s. 268. Lainaus: "Yhdysvaltain maatalousministeriö USDA julkaisi vuonna 1996 koko maan kattavan tutkimuksen, jonka mukaan 7,5 prosentissa jalostuslaitoksissa otetuista naudanjauhelihanäytteistä oli salmonellaa, 11,7 prosentissa Listeria monocytogenes -bakteeria, 30 prosentissa Staphylococcus -bakteeria ja 53,3 prosentissa Clostridium perfringens -bakteeria. Kaikki nämä taudinaiheuttajat voivat aiheuttaa ihmisille sairauksia. Listerian aiheuttama ruokamyrkytys vaatii yleensä sairaalahoitoa ja johtaa joka viidennessä tapauksessa kuolemaan. USDA:n tutkimuksessa 78,6 prosenttia jauhelihasta sisälsi mikrobeja, jotka leviävät lähinnä ulosteiden välityksellä. Ruokamyrkytystä käsittelevässä lääketieteellisessä kirjallisuudessa viljellään kiertoilmaisuja ja kuivan tieteellisiä käsitteitä, kuten koliformisten bakteerien määrä, aerobisten bakteerien määrä, sorbitoli ja MacConkey-malja. Niiden takaa paljastuu koruttomasti, miksi hampurilainen voi saada ihmisen sairastumaan vakavasti: lihassa on paskaa."
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Schlosser, Eric: Pikaruokakansa. (Fast Food Nation: What The All-American Meal is Doing to the World, 2002.) Suomentanut Maarit Tillman. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27077-6.
