Pikaruoka
Pikaruoka on nopeasti tarjottua, usein tuotteistettua ravintoa. Pizza, hampurilainen ja kebab ovat Suomen selvästi suosituimmat kotiin tilatut ravintolaruoat[1]. Muita suosittuja pikaruokia ovat muun muassa ranskalaiset perunat ja hot dogit. 1990-luvun puolivälissä pizza nousi kilpailemaan pihvin kanssa suosituimman ravintolaruoan tittelistä.lähde?
Tärkeä merkkipaalu pikaruoan suosion kasvuun oli Saint Louisin maailmannäyttely vuonna 1904.
Kansainvälisesti tunnettuja pikaruokalaketjuja ovat Wendy’s, Carl’s Jr., KFC, Subway, Burger King, McDonald’s ja Pizza Hut.
Pikaruoan terveellisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskimääräisessä pikaruoka-ateriassa on huomattavan suuri energiatiheys, puolitoista kertaa perinteisen brittiläisen ja kaksi ja puoli kertaa perinteisen afrikkalaisen aterian verran. Jos pikaruokia syö päivittäin, ruoasta kertyy helposti liikaa energiaa, rasvaa ja suolaa, vaikka annokset eivät olisi erityisen suuria.[2]
Pikaruokateollisuuden on väitetty olevan suurimpia syyllisiä esimerkiksi yhdysvaltalaisten nuorten erittäin nopeasti yleistyneeseen ylipainoon.[3] Kiistanalaisten tutkimustulosten mukaan pikaruoan sokeriin ja rasvaan voi kehittyä huumeita vastaava riippuvuus.[4]
Pikaruoissa rasvan osuus energiasta on yleensä suositeltua suurempi ja hiilihydraattien osuus selvästi suosituksia niukempi. Esimerkiksi kebabissa ja makkaraperunoissa rasvan osuus on jopa 60–70 prosenttia energiasta. Toisaalta on olemassa pikaruokia, joissa rasvan osuus on lähellä suosituksia, kuten esimerkiksi eineshampurilaiset ja -lihapiirakat, salaattiannokset ja kasvispizza. Monet pikaruokaravintolat myös käyttävät paistorasvana osittain kovetettuja kasvirasvoja, jotka sisältävät suuria määriä terveysvaikutuksiltaan tyydyttyneitä rasvojakin epäedullisempia transrasvoja. Rasvan laatu voi olla suositusten mukainen esimerkiksi salaattiannoksessa, jossa on loraus kasviöljypohjaista salaatinkastiketta.
Pikaruokaa on kritisoitu myös runsaiden lisäainemäärien vuoksi. Yhdysvaltalainen ruoka-alan virasto ei edellytä yhtiöiden paljastavan lisäaineiden sisältöä, niin kauan kuin kemikaalit luokitellaan yleisesti ottaen turvallisiksi kuluttajille. Yhdysvaltain maatalousministeriö havaitsi vuonna 1996 että hampurilaisiin käytetyssä jauhelihassa oli hyvin usein ulosteen välityksellä leviäviä bakteereita.[5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Josefiina Baraka: Uusi ruuhkapäivä ja suosituimmat ravintolaruoat, joita nyt tilataan koteihin – Tampereella oma ”hittiherkkunsa” Ilta-Sanomat. 15.4.2020. Viitattu 8.11.2021.
- ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/3210750.stm
- ↑ http://www.cbsnews.com/stories/2001/04/21/eveningnews/main287029.shtml
- ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/2707143.stm
- ↑ Schlosser, 2002. s. 268. Lainaus: "Yhdysvaltain maatalousministeriö USDA julkaisi vuonna 1996 koko maan kattavan tutkimuksen, jonka mukaan 7,5 prosentissa jalostuslaitoksissa otetuista naudanjauhelihanäytteistä oli salmonellaa, 11,7 prosentissa Listeria monocytogenes -bakteeria, 30 prosentissa Staphylococcus -bakteeria ja 53,3 prosentissa Clostridium perfringens -bakteeria. Kaikki nämä taudinaiheuttajat voivat aiheuttaa ihmisille sairauksia. Listerian aiheuttama ruokamyrkytys vaatii yleensä sairaalahoitoa ja johtaa joka viidennessä tapauksessa kuolemaan. USDA:n tutkimuksessa 78,6 prosenttia jauhelihasta sisälsi mikrobeja, jotka leviävät lähinnä ulosteiden välityksellä. Ruokamyrkytystä käsittelevässä lääketieteellisessä kirjallisuudessa viljellään kiertoilmaisuja ja kuivan tieteellisiä käsitteitä, kuten koliformisten bakteerien määrä, aerobisten bakteerien määrä, sorbitoli ja MacConkey-malja. Niiden takaa paljastuu koruttomasti, miksi hampurilainen voi saada ihmisen sairastumaan vakavasti: lihassa on paskaa."
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Schlosser, Eric: Pikaruokakansa. (Fast Food Nation: What The All-American Meal is Doing to the World, 2002.) Suomentanut Maarit Tillman. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27077-6.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
