Burger King

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Burger King

Burger Kingin logo.svg

Yritysmuoto pörssiyhtiö
Osake NYSE: BKW
Perustettu 1954
Toimitusjohtaja John Chidsey
Kotipaikka Miami-Daden piirikunta, Florida, Yhdysvallat
Toimiala pikaruoka
Tuotteet hampurilaiset ja muu pikaruoka
Kotisivu http://www.burgerking.fi/
www.bk.com

Burger King Corporation (lyhennettynä BK) on suuri kansainvälinen pikaruokaketju, jonka päätuote ovat hampurilaiset. Yhtiö perustettiin vuonna 1954 Miamissa, Floridassa. Vuonna 2013 Burger King -ravintoloita oli noin 13 600 kappaletta[1] 72 eri valtiossa.lähde? McDonald’s on yksi Burger Kingin tärkeimmistä kilpailijoista.

Burger King Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burger King maailmalla.
Punaisella maat, joissa on BK-ketjun ravintoloita.
Oranssilla maat, joissa on ennen ollut BK-ravintoloita.
Keltaisella Australia, jossa ravintolat on muutettu uuteen Hungry Jack's -ketjuun vuonna 2003.

Burger King toimi ensimmäistä kertaa Suomessa 1980-luvun alussa, kun Jussi Nurmio toi liikekumppaneidensa kanssa ketjun Tampereelle ja Helsinkiin. Kaisaniemen Burger King avattiin syyskuussa 1982 ja Tampereelle se tuli Hämeenkadulle vuonna 1983 (Commercen talo). Tampereella Burger King lopetti toimintansa 14. joulukuuta 1984, jolloin tilalle tuli Suomen ensimmäinen McDonald’s.lähde? Helsingissä Burger King lopetti toimintansa vuonna 1985 ja paikalle tuli Carrols. Kolmaskin liike oli ollut suunnitteilla Helsingin Forumiin 1984, jonne kuitenkin avattiin McDonald's. Ravintolat lopetettiin kannattamattomuuden takia. Nurmio ja McDonald’s ostivat liiketoiminnan ja Nurmio jäi johtamaan Suomen McDonald’sia.[2]

Syksyllä 2010 Burger King ilmoitti laajentavansa toimintansa takaisin Suomeen,[3] mutta joulukuussa 2010 yritys kertoi ettei nähnyt Suomessa toiminnalle tarpeeksi mahdollisuuksia.[4]

Toukokuussa 2013 Restel ilmoitti perustavansa Suomeen uusia Burger King -ravintoloita aluksi pääkaupunkiseudulle vuodenvaihteessa 2013–2014.[5] Ensimmäinen ravintola avattiin Helsinkiin 13. joulukuuta 2013 Mannerheimintielle ja toinen helmikuussa 2014 päärautatieasemalle.[6] Kesäkuussa 2014 avattiin ravintola Tuusulan Hyrylään, heinäkuussa Jyväskylään[7], syyskuussa Turun Hansakortteliin ja Vantaan Myyrmanniin, lokakuun lopussa Tampereelle[8][9] sekä joulukuussa Lahteen, Helsingin Aleksanterinkadulle ja Kampin keskukseen.[10][11] Vuonna 2015 yritys avasi ravintolan maaliskuussa Helsinkiin Itis-kauppakeskukseen, huhtikuussa Ouluun ja Helsingin Ruoholahteen,[12] sekä toukokuussa Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminalli 2:n Non-Schnengen -alueelle. Kesäkuussa avattiin lentoaseman toinen toimipiste Terminaali 2:n tuloaulaan. Molemmat niistä ovat myös ketjun Suomen ensimmäiset franchising-ravintolat.[13] Heinäkuussa avattiin ravintola Poriin ja syksyllä avataan ravintola Espooseen.[14][15]

Tunnetuimpia tuotteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Whopper -hampurilainen (grillattu naudanlihapihvi, salaattia, tomaattia, sipulia, suolakurkkua, ketsuppia ja majoneesia)
  • Steakhouse -hampurilainen (grillattu naudanlihapihvi, pekonia, juustoa, salaattia, tomaattia, paahdettua sipulia, BBQ-kastiketta ja majoneesia)
  • Big King -hampurilainen (2x grillattu naudanlihapihvi, 2x juustosiivu, salaattia, sipulia, suolakurkkua, Big King -kastiketta) (saatavilla myös XXL-versiona)
  • Chicken Tendercrisp -kanahampurilainen (rapeaksi paneroitu kanapihvi, salaattia, tomaattia ja majoneesia)
  • Long Chicken -kanahampurilainen (tunnettu myös nimellä Original Chicken Sandwich) (pitkä kanapihvi, salaattia ja majoneesia)

Ateria koostuu hampurilaisesta, lisukkeesta (kuten ranskanperunat tai sipulirenkaat) sekä virvoitusjuomasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Number of Burger King restaurants worldwide from 2009 to 2013 Statista.com. Viitattu 21.11.2014.
  2. Salo, Irmeli: Jussi Nurmio uskoo sarjayrittämiseen Talouselämä. 7.9.2007. Viitattu 19.11.2013.
  3. Nupponen, Sakari: Hampurilaisjätti Burger King tulee Suomeen Taloussanomat. 23.9.2010. Viitattu 19.11.2013.
  4. Valaisto, Heidi: Täyskäännös: Burger King ei tulekaan Suomeen Taloussanomat. Viitattu 19.11.2013.
  5. Hampurilaisjätti Burger King tulee Suomeen 6.5.2013. Restel. Viitattu 19.11.2013.
  6. Burger King aloittaa Suomen valloituksen kahdella ravintolalla Helsingissä HS.fi. 19.11.2013. Viitattu 19.11.2013.
  7. Rahkonen, Jorma: Burger King tulee Jyväskylään kesällä Keskisuomalainen. 20.2.2014. Viitattu 23.8.2014.
  8. Burger King avasi Turussa 10.9.2014. Turun Sanomat. Viitattu 17.9.2014.
  9. Suomen kuudes Burger King avautuu 25. syyskuuta Vantaalle 19.9.2014. Restel. Viitattu 23.9.2014.
  10. Koivisto, Krista: Burger King avaa joulukuussa ravintolan Lahteen 22.10.2014. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 25.10.2014.
  11. Suomen yhdeksäs Burger King avautuu joulukuun puolessa välissä Kampin kauppakeskukseen 14.11.2014. Restel. Viitattu 21.11.2014.
  12. Oulusta saa huhtikuussa Whoppereita - Burger King avaa uuden ravintolan 5.2.2015. Kaleva. Viitattu 5.2.2015.
  13. http://www.lentoposti.fi/uutiset/kaksi_burger_kingia_laskeutuu_helsinki_vantaalle
  14. Nopeasti laajeneva pikaruokaketju myös Poriin 30.3.2015. Satakunnan kansa. Viitattu 30.3.2015.
  15. Määritä nimeke! 30.6.2015. Helsingin sanomat. Viitattu 1.7.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]