Kymenkartanon lääni
Kymenkartanon lääni (ruots. Kymmenegårds län) oli vuosina 1775–1831 toiminut Suomen lääni. Läänin edeltäjänä voidaan pitää Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1721 muodostettua Savonlinnan ja Kymenkartanon lääniä, joka käsitti entisen Viipurin ja Savonlinnan läänin ja entisen Käkisalmen läänin rippeet. Hallintokeskuksena toimi Lappeenranta. Turun rauhan jälkeen vuonna 1747 sen tilalle perustettiin Kymenkartanon ja Savon lääni, jonka hallintopaikka oli Loviisa.
Vuonna 1775 kuningas Kustaa III:n aikana Kymenkartanon ja Savon lääni jaettiin kahtia, jolloin eteläosasta muodostettiin Kymenkartanon lääni, jonka hallintopaikka oli Heinola (ei tosin vuonna 1839 perustettu kaupunki vaan Heinolan pitäjän, sittemmin Heinolan maalaiskunnan kirkonkylä), jonne tuli maaherran residenssi. Pohjoisosasta muodostettiin Savon ja Karjalan lääni (myöhempi Kuopion lääni), jonka hallintopaikka oli Kuopio.
Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen keisari Nikolai I muodosti vuonna 1831 Kymenkartanon läänin pohjoisosasta Mikkelin läänin ja eteläosat liitettiin Uudenmaan lääniin. Mikkelin läänin pääpaikkana oli aluksi Heinola, mutta vuonna 1839 pääpaikka siirrettiin Mikkeliin, ja korvauksena siitä Heinola sai kaupunkioikeudet.
Vuosina 1776–1831 toimineella Kymenkartanon läänillä ei ole hallinnollista yhteyttä 1556–1634 toimineeseen Kymenkartanon läänin voutikuntaan, mutta Kymenkartanon läänin voutikunta oli myöhemmän Kymenkartanon läänin hallinnollinen, historiallinen ja henkinen perusta.
Maaherrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gustaf Riddercreutz 1774–1783
- Robert Wilhelm de Geer af Tervik 1783–1789
- Otto Wilhelm Ramsay 1789–1792
- Herman af Låstbom 1793
- Otto Wilhelm Ramsay 1793
- Johan Herman Lode 1793–1810
- Fredrik Adolf Jägerhorn af Spurila 1810–1812
- Anders Gustaf Langenskiöld 1812–1827
- Adolf Broberg 1827–1828
- Erik Wallensköld 1828
- Abraham Joakim Molander 1828–1831
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- http://www.finnicakymenlaakso.fi
- Ulvinen, Arvi ym.: Kymin historia 1. Kotka: Kymin historiatoimikunta, 1960.