Pohjanmaan lääni
Pohjanmaan lääni (ruots. Österbottens län) oli vuonna 1634 perustettu Ruotsin lääni, joka käsitti Pohjanmaan historiallisen maakunnan. Lääni jaettiin väliaikaisesti eteläiseen Vaasan lääniin ja pohjoiseen Oulun lääniin vuosiksi 1642–1648. Vuosina 1654–1668 ja 1669–1674 lääni oli osa Ruotsin Uumajasta hallinnoitua Västerbottenin ja Pohjanmaan lääniä. Lääni jaettiin uudelleen ja tällä kertaa lopullisesti Vaasan lääniksi ja Oulun lääniksi vuonna 1775 ja samalla Vaasan lääniin siirrettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin pohjoisosa ja Turun ja Porin läänin koillisosa.
 |
 |
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjanmaan lääni oli entinen Korsholman linnalääni. Nuijasodan jälkeen vuonna 1606 perustettu Vaasa vakiintui läänin pääkaupungiksi. Kauppaa rajoittavien säännösten vuoksi kehittyi kaupunkina hitaasti, kunnes se sai vuonna 1765 tapulikaupungin oikeudet. Vuonna 1776 Pohjanmaan lääni jaettiin Vaasan lääniin ja Oulun lääniin, niin että raja kulki Piippolasta Kalajoelle kulkevaa linjaa pitkin.[1]
Pohjanmaa kuului ns. kiellettyihin alueisiin, joilta läänityksiä ei sopinut antaa, sillä maakunnan verot oli osoitettu sotalaivaston tarpeisiin. Vuonna 1644 valtaa valtaan noussut Kristiina kuitenkin palkitsi ansioituneita ylimyksiään myös Pohjanmaalta. Läänityksen saajalle annettiin valtuudet järjestellä lääninsä oloja ja lupa kantaa veroja. Talonpoikien perintöoikeutta ei saanut rajoittaa eikä veroja korottaa. Lyhyt läänitysaika ei sujunut rauhallisesti ja erityisesti Kaarleporin kreivikunnassa suoritettiin puolueeton yleistarkastus.[1]
Läänitysaikana Kaarleporin kreivikunnassa autiotiloja asutettiin etenkin tervanpolttoalueilla. Vaasan kreivikunta kunnostautui karjanhoidossa ja hevosjalostuksessa. Korsholman ja Vaasan kreivikunnassa yritettiin maakunnalle myöhemmin tärkeää salpietarin ja ruudin valmistusta. Läänitysaikana suosi aluetta myös kulttuurihistoriallisesti ja aatelisten suosima renessanssityyli tuli ilmi erityisesti kirkkoarkkitehtuurissa sekä kaupunkien ruutuasemakaavoissa. Kreivit tekivät myös huomattavia lahjoituksia kirkolle.[1]
Kuninkaan edustajina Pohjanmaan maaherroilla oli varsinkin 1700-luvulla suuri merkitys lääninsä kehitykseen.[1]
Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Voutihallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laaja Pohjanmaa jakautui edelleen voutikuntiin. Aluksi jako noudatti kirkollista rovastikuntajakoa, jolloin voutikuntia oli vain kaksi. Hallinnon kehittyessä voutikuntien määrää lisättiin. Voutikunnat jakautuivat edelleen hallintopitäjiin. Talonpoikaisen itsehallinnon tärkeänä tunnusmerkkinä Pohjanmaalla oli kunkin pitäjän omat sinetit, joilla tärkeät yhteiset asiat vahvistettiin.[1]
Läänitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kajaanin vapaaherrakunta 1650–1680 (läänitetty drotsi Pietari Brahelle)
- Kokkolan vapaaherrakunta 1651–1675 (läänitetty valtaneuvos Peder Gustafsson Banérin lapsille)
- Korsholman ja Vaasan kreivikunta[2] 1651–1675 (läänitetty valtaneuvos Gabriel Pentinpoika Oxenstiernalle)
- Laihian vapaaherrakunta[2] 1651–1675 (läänitetty valtaneuvos Carl Philipsson Bondelle)
- Oulun vapaaherrakunta[2] 1651–1675 (läänitetty valtaneuvos Erik Karlsson Gyllenstiernalle)
- Vöyrin vapaaherrakunta[2] 1651–1675 (läänitetty Göran Paijkullille)
- Kaarleporin kreivikunta 1652–1674 (läänitetty Klaus Åkenpoika Tottille)
- Hailuodon vapaaherrakunta[2] 1652–1675 (läänitetty ratsupalvelujoukkojen everstille Berndt Taubelle)
- Iin vapaaherrakunta[2] 1652–1675 (läänitetty valtaneuvos Åke Axelsson Natt och Dagille)
- Ikalaporin vapaaherrakunta[2] 1652–1675 (läänitetty valtaneuvos Schering Rosenhanelle)
- Limingan vapaaherrakunta[2] 1652–1675 (läänitetty valtaneuvos Mattias Soopille)
- Pyhäjoen vapaaherrakunta[2] 1652–1655 (läänitetty valtaneuvos Claes Bielkenstiernalle)
Maaherrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kakkuri Pekka, Katajamäki Unto, Lagerstedt Ilpo, Perttula Heikki & Ruismäki Liisa: Etelä-Pohjanmaan kotiseutuhistoria. Alavus: Viiskunta Oy, 1985. ISBN 951-0-29140-4.