Seppo Ilmarinen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Akseli Gallen-Kallelan maalaus Sammon taonta (1893). Ilmarinen on ahjon edessä seisova paidaton mies.

Seppä Ilmarinen on suomalaisten kansanrunojen seppäsankari, jolla on myös jumalallisia piirteitä.

Iro-neito synnytti Ilmarisen yöllä ja jo päivällä Ilmarinen teki pajan. Ilmarinen takoi maailman alussa taivaankantta niin taidokkaasti, etteivät näy pihtien pitämät, eivätkä tunnu vasaran iskut. Ilmarisen kädenjälkeä ovat myös revontulet sekä aamu- ja iltaruskon värit. Myös raudan keksiminen ja alkutulen iskeminen ovat kansantarujen mukaan Ilmarisen saavutuksia.

Raudan käytön yleistymisellä oli suuri vaikutus itämerensuomalaiseen mytologiaan ja Ilmarisestakin tuli Seppo tai takoja iän ikuinen vasta raudan käyttöönoton jälkeen.[1] Tätä ennen Ilmari oli todennäköisesti taivaan ja ukkosenjumala. Nimi lainattiin myös Udmurtin kielen taivaanjumalalle muodossa Inmar ja se esiintyy joskus myös saamenkielessä tuulenjumalana muodossa Ilmaris ja mahdollisesti myös ukkosenjumalana muodossa Ilmaričče.[2]

Kalevalan henkilö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmarinen on Kalevalan seppäsankari, ”takoja iänikuinen”. Hän asuu Väinölässä. Kalevalassa hän takoo monia esineitä, kuten sammon, Kultaisen naisen, ja hän yrittää myös takoa uuden Auringon ja Kuun. Alkujaan Ilmarinen lienee ollut jumala, joka on myöhemmissä runoissa muuttunut kuolevaiseksi. Myös Kalevalassa Ilmarisen mainitaan olleen mukana kosmisessa luomisessa, takomalla taivaankantta ja asettamalla taivaankappaleita.

»Tuli vanha Väinämöinen, ovelle asetteleikse.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi on seppo veikkoseni!
Mitä paukutat pajassa, ajan kaiken kalkuttelet?"

Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kuuta kullaista kuvoan, hope'ista aurinkoa
tuonne taivahan laelle, päälle kuuen kirjokannen." »
(Kalevala, Yhdeksäsviidettä runo)

Jumalana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmarinen (Ilma, Ilmari, Ilmori, Ilmollinen) oli itämerensuomalaisten palvoma tuulen, sään ja ilman jumala. Ilmarinen oli mukana maailman syntymässä.

Anna-Leena Siikalan mukaan Ilmarisen attribuutti ovat palkeet. Palkeet liittyvät Ilmarisen asemaan tuulen jumalana, mutta toisaalta myös tämän rooliin kosmisena seppänä ja kulttuuriheeroksena. Itämerensuomalaisen kultaneito-runon joissakin inkeriläisissä toisinnoissa Ilmarisen taontatyö ei onnistu, ennen kuin hän tarttuu palkeisiin orjien sijasta itse. Siikalan mukaan vastakohta korostaa Ilmarisen asemaa tuulen jumalana.[3]

Utsjoella tuulenjumala Biegga-gallesista (suom. Tuuli-ukko) käytettiin myös nimeä Ilmaris. 1600-luvulla Utsjoen saamelaiselta Anders Poulsenilta takavarikoidussa noitarummussa Ilmaris on kuvattu skandinaaviseen Thoriin ja itämerensuomalaiseen Ukkoon rinnastetun Tiermes-ukkosenjumaluuden rinnalla, mutta tästä erillisenä hahmona.[3] Udmurttien Inmar-jumaluus on miespuolinen taivaan jumala, jota on verrattu Ilmariseen. Ilmarinen on saattanut samaistua myöhemmin palvottuun Ukkoon, mutta toisaalta saattoi myös muuttua suomalaisessa tarustossa seppäsankariksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
  • Siikala, Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: SKS, 2013.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toimittaneet Kreetta Lesell, Marjo Meriluoto ja Sami Raninen: Tursiannotko. Tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle., s. 109-110. Tampereen museoiden julkaisuja 148, 2017.
  2. Toimittaneet Kreetta Lesell, Marjo Meriluoto ja Sami Raninen: Tursiannotko. Tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle, s. 114. Tampereen museoiden julkaisuja 148, 2017.
  3. a b Siikala, Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: SKS, 2013.


Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.