Hannunvaakuna


Hannunvaakuna (⌘) eli käpälikkö on esikristillinen symboli[3], jota on perinteisesti käytetty koristeluun monessa maailman kolkassa, etenkin Pohjois-Euroopassa, kuten Virossa, jossa se esiintyy muun muassa Kastren kunnan lipussa ja vaakunassa. Suomessa on ollut tapana maalata käpälikköjä talojen tai latojen seiniin suojaamaan rakennusten asukkeja huonolta onnelta ja pahoilta hengiltä. Sitä myös kaiverrettiin usein puisiin esineisiin, kuten lusikoihin tai juustolautoihin, joissa hannunvaakunaa on käytetty jo satoja[4] vuosia sitten.[5] Käpälikköä on käytetty myös kirjontakuviona, riipuksissa ja soljissa.[3] Vanhin tunnettu suomalainen hannunvaakuna on kaiverrettu noin vuoden 1000 paikkeilla sukseen.[5] Läntisellä viikinkiajalla Suomen alueella käytettiin hannunvaakunakuvioita vaatteissa.[6]
Hannunvaakunan nimi tulee kristillisestä pyhimyksestä Johannes Kastajasta, mutta merkin alkuperä on esikristillinen.[3]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Kotiseutuliitto ehdotti 1950-luvulla hannunvaakunan käyttöä kulttuurimuistomerkkien symbolina. 1960-luvulla se otettiin käyttöön Pohjoismaissa nähtävyyttä kuvaavana liikennemerkkinä, ja nykyisin se on levinnyt kansainväliseen käyttöön.[7] Merkkiä on käytetty myös koko Kalevala Korun historian ajan sen tuotteissa kuten riipuksissa.[8] Kalevala Koru kuvailee, että "Hannunvaakuna suojelee pahalta. Yhdestä nauhasta muodostuva kuvio synnyttää suojaavan voiman, jonka mahtiin uskoi muinoin koko pohjoinen Eurooppa. Kuvio muistuttaa myös maan neljästä suojelushengestä, jotka asettuivat kukin omaan nurkkaansa ja kannattelivat taivasta maan yllä. Pohjolan kansat antoivat näille hengille nimiksi Länsi, Itä, Pohjoinen ja Etelä."[9]
Lisäksi merkkiä on käytetty Suomen kulttuurirahaston tunnuksessa[10][11], Svenska kulturfondenin tunnuksessa, Pörssisäätiön tunnuksessa[12], Pörssitalon lipussa[13] ja Calgary Finlandia Cultural Associationin tunnuksessa[14]. Hannunvaakuna on myös Apple Macintoshin komentonäppäimenä[15], Ruotsissa Riksantikvarieämbetetin tunnuksessa[16] sekä suomalaisissa pennin (vuodesta 1963 vuoteen 1979)[17] ja viiden pennin kolikoissa (1963–1990).[18] Ulkonäöltään samanlaiset, mutta markka-arvoiset kolikot olivat käytössä 1952–1962.[19] Hannunvaakuna esiintyy myös 15. Prikaatin muistoristissä.[20] Kulttuurirahaston tavoin se on poistettu myös Suomen tykistömuseon, nykyisen Museo Militarian tunnuksesta[21][22].
Virossa symbolin nimityksiä ovat muun muassa (silmus)nelinurk eli '(silmukka)nelikulmio', nelikand 'nelikanta', nelikant 'nelikantti', aasruut ja võlusõlm 'taikasolmu'. Virossa hannunvaakunoita on tavattu erilaisista arkeologisista korulöydöistä, jotka ovat 800–1100-luvulta peräisin. Sitä tavataan enemmän tekstiilien koristeena kuin puuesineisiin kaiverrettuna. Nelikantaa käytetään Virossa kintaissa, setukaisten vöissä ja etelävirolaisessa kirjonnassa. Merkkiä on pidetty suojelua antavana, mutta myös manalan symbolina.[23] Hannunvaakunaa käytettiin Viron Nuorten laulu- ja tanssijuhlien tunnuksena vuonna 2017, jolloin järjestettiin 12. Nuorten laulu- ja tanssijuhlat. Sen on ajateltu kuvastavan muun muassa sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta ja jatkuvuutta.[24] Se on myös maan kulttuurimonumenttien tietokannan tunnuksena.[25]
Hannunvaakunoita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hannunvaakuna-aiheinen kuviotiili Hämeen linnasta.
- Apple Macintoshin komentonäppäin.
- Nähtävyys-liikennemerkki.
- Viiden pennin kolikko.
- Noidansolmu on eräs hannunvaakunan muunnos.
- Hannuvaakunalla koristeltuja juustomuotteja Suomen kansallismuseossa.
- Hannunvaakuna on myös Tapiolan Heikintorin kauppakeskuksen tunnus.
- Suomen Sisun hannunvaakuna-tunnus.
- Kastren kunnan vaakuna.
- Hannunvaakuna on Virossa kulttuurikohteita osoittava symboli. Huomaa sen keskelle muodostuva tursaansydänmäinen hakaristi.
- Hannunvaakuna esiintyy myös Vienan Karjalassa sijaitsevassa Kostamuksen vaakunassa.
- Kuvakivi Visbystä, jossa on Hannunvaakuna. Huomaa sen keskelle muodostuva hakaristi.
- Hannunvaakuna Ontarion kuninkaallisen museon kattokoristeissa.
- Hannunvaakuna SS-tikarin kotelon ketjussa.
- Kerrattu hannunvaakuna.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ suksen katkelma - Suomen Museot Online suomenmuseotonline.fi. Viitattu 2.12.2017.
- ↑ KM 9908 suksi; Esinekuva www.finna.fi. Viitattu 2.12.2017.
- 1 2 3 Hannunvaakuna eli käpälikkö Taivaankannen takojat. 3.9.2010. Viitattu 10.9.2010.
- ↑ Kaksi juustomuottia (TMM6752 ja TMM14239:2). finna.fi. Viitattu 16.6.2025.
- 1 2 Talve, Ilmar: Suomen kansankulttuuri. (3. tarkennettu ja täydennetty painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 514) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990. ISBN 951-717-553-1
- ↑ Pasanen, Mervi & Sahramaa, Jenni: Löydöstä muinaispuvuksi, s. 127. Salakirjat, 2021.
- ↑ Riksantikvarieämbetets symbol | Riksantikvarieämbetet www.raa.se. Arkistoitu 16.11.2016. Viitattu 29.11.2016.
- ↑ Hannunvaakuna-riipus Kalevala Koru. Viitattu 16.9.2024.
- ↑ Hannunvaakuna Kalevala. Viitattu 16.6.2025.
- ↑ Suomen Kulttuurirahasto | Suomen Kulttuurirahasto skr.fi. Arkistoitu 31.12.2022. Viitattu 16.10.2025.
- ↑ Suomen Kulttuurirahasto - SKR Suomen Kulttuurirahasto - SKR. 27.5.2025. Viitattu 16.10.2025.
- ↑ Pörssisäätiö Pörssisäätiö. 7.4.2025. Viitattu 8.4.2025.
- ↑ Pörssit | Rajun pörssiviikon toinen näytös: Helsingin pörssi avasi noin 2 prosentin nousuun Helsingin Sanomat. 7.4.2025. Viitattu 8.4.2025.
- ↑ Calgary Finlandia Cultural Association Calgary Finlandia Cultural Association. 21.5.2026. Viitattu 11.6.2026. (englanniksi)
- ↑ Interview with Susan Kare: Working on the Macintosh (Otsikko International considerations) Making the Macintosh: Technology and Culture in Silicon Valley. 20.2.2001. Stanford University Libraries. Arkistoitu 17.10.2013. Viitattu 15.8.2009.
- ↑ Riksantikvarieämbetet www.raa.se. Viitattu 28.10.2025. (ruotsiksi)
- ↑ 1 penni 1963 – 1979 Kolikot.com.
- ↑ 5 penniä 1963 – 1990 Kolikot.com.
- ↑ Talvio, Tuukka: Suomen rahat. Helsinki: Suomen Pankki, 2003. ISBN 952-462-033-2
- ↑ Viime sotiemme muistoristit ja -mitalit - Sotiemme perinne sotiemmeperinne.fi. 14.1.2024. Viitattu 20.7.2025.
- ↑ Mörssäri: Museossa tapahtuu Mörssäri. Viitattu 20.11.2025.
- ↑ Suomen tykistömuseo, s. 1. (Museoesite) Suomen tykistömuseo.
- ↑ Margna, Epp: KIRI, MÄRGID JA VÄRVID wi.ee. Viitattu 18.9.2024.
- ↑ Soodne võimalus tellida "Mina jään" torusall ja märk XII noorte laulu- ja tantsupidu. 23.3.2017. Viitattu 10.11.2023. (viroksi)
- ↑ Tere tulemast register.muinas.ee. Viitattu 11.10.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hannunvaakuna Wikimedia Commonsissa