Päivölä (mytologia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kansantarustossa esiintyvää paikkaa. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Päivölä on päivättärien ja päivän poikien koti suomalaisessa kansantarustossa. Päivölä esiintyy myös maanpäällisenä paikkana kertomuksessa Päivölän pidoista. Joissain kertomuksissa Päivölän tilalla on Pohjola. Näin on myös kansanrunoissa kootussa Kalevalassa.

Päivölän suuressa talossa pidetään suuret pidot eli juhlat, joissa tarjotaan ruokaa ja juomaa. Tappelupukarina tunnettua Lemminkäistä ei kuitenkaan ole kutsuttu. Lemminkäinen saa kuulla pidoista ja tulee paikalle. Hänelle tarjotaan matoinen olut, jonka hän juo otettuaan ensin madot pois. Lemminkäinen istuu isännän paikalle, jolloin hänen ja isännän välille tulee riitaa. Syntyneessä kaksintaistelussa Lemminkäinen surmaa Päivölän isännän ja pakenee sitten pidoista.