Kekri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Kekripukki” ohjaa tänne. C-vitamiinin puutostaudista kertoo keripukki.
Kekriviinain juontia. Toisinto Juho Rissasen taulusta vuodelta 1903.[1]

Kekri, myös keyri tai köyri, köyry, on perinteinen suomalainen syysjuhla, jonka juuret ovat eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa.[2] Sillä ei ole alkujaan ollut vakinaista kalenteriin sidottua ajankohtaa, vaan se määräytyi kulloisenakin vuonna maatalon syystoimien loppumisen mukaan. Kekrin aika alkaa mikkelinpäivästä ja jatkuu pyhäinmiestenpäivään (29. syyskuuta – lauantai, joka ajoittuu välille 31. lokakuuta – 6. marraskuuta).[3][4] Kekriä on juhlittu Suomessa jo ennen 1000-lukua, jolloin siihen alkoi hiljalleen liittyä kristillisiä piirteitä.[5] Suomalaisessa maalaisyhteisössä kekri oli tärkeä juhla 1800-luvulta aina 1900-luvun alkupuolelle.[2] Juhla oli jopa joulua tärkeämpi.[5]

Kekri-sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kekri-sanan levikki itämerensuomalaisissa kielissä on suppea. Silti sana on myöhäiskantasuomen kieltä vanhempaa perua, koska sillä on vastine saamelaiskielissä, esimerkiksi pohjoissaamessa geavri 'käyrä olento, sompa, päkiä' ja eteläsaamessa gievrie 'noitarumpu'. Itämerensuomen ja saamen vartalovokaalit eivät vastaa toisiaan, mutta tämä selittyy sillä, että kantasuomen kielen sana on vanha johdos. Sanojen eriävät merkitykset on selitetty siten, että itämerensuomalaisen sanan varhainen merkitys on ollut 'vuoden kierto', josta sitten on saatu vuoden pääjuhlan nimi. Itämerensuomalais-saamelaisen sanan alkuperä on luultavasti indoiranilaisen kantakielen erittäin varhaisessa vaihessa, eli niin sanotussa esi-indoiranilaisessa kielimuodossa. Siinä sanan asu oli *kekróm, josta kehittyi myöhemmin indoiranilaisen kantakielen sana *čakrám 'pyörä'. Tästä sanasta puolestaan kehittyi sanskritin sana cakrám '(vaunun) pyörä; auringonkehä; vuoden kierto'.[6]

Juhlan nimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana kekri tarkoitti kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä, ja kekri merkitsi myös vuoden vaihtumista maatalousyhteisössä.[7] Sana esiintyy eräissä murteissa myös muodoissa keeri, keöri, köyri, köyry, keyri, keiri ja keuri.[8][2][6] Sanalla on vastineita karjalan kielessä ja saamelaiskielissä.[6] Suomen kekri on alun perin itämurteinen sana, jossa kantasuomen kielen -kr- on säilynyt. Läntisiin murteisiin se on levinnyt ilmeisesti vasta yleiskielen kautta, sillä länsiurteissa sanasta esiintyy muotoja, joissa -k- on -r-:n edellä kehittynyt vokaaliksi, kuten edellä meinituissa muodoissa keiri, keuri, keyri, köyri.[6]

Mikael Agricolan mukaan Kekri olisi alkujaan ollut jumalolennon nimi. Hänen vuonna 1551 julkaisemassaan luettelossa suomalaisista jumalista sanottiin, että Kekri olisi lisännyt karjan kasvua eli hedelmällisyyttä:

Käkri se liseis Carjan casvon[9]

Nykyiset tutkijat eivät kuitenkaan pidä Agricolan käsitystä oikeana, vaan kekri on alkujaankin merkinnyt juhlaa, ei jumalaa.[10] Sanan etymologiaa ei kuitenkaan ole voitu selvittää. Sen on arveltu olevan samaa alkuperää kuin pieni­muotoisia pitoja tarkoittava sana kekkerit, mutta äänteellisistä syistä näiden sanojen rinnastusta ei pidetä uskottavana.[11]

Sanaa kekri on vaihtelevasti käytetty merkitsemään myös pyhäinpäivää, myöhään syksyllä kylvettyä ruista, aavetta, mörköä tai pelätiksi pukeutunutta ihmistä.[11] Karjalan kielessä kekri-sanan merkitys 'pelätiksi pukeutunut ihminen' ja suomen murteissa tavattavat merkitykset 'aave, mörkö, lempo, piru' ovat luultavasti myöhään kehittyneitä merkityksiä.[6] Kristfrid Gananderin teoksessa Mythologica fennica vuodelta 1789 selitettiin kekrin tarkoittavan toisaalta Agricolan mukaisesti 'karjaonnen edistäjä', tai toisaalta satovuoden lopettajaisjuhlaa.[10]

Ajankohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisempina aikoina kekrillä ei ollut mitään tiettyä kalenteriin sidottua ajankohtaa, vaan sitä saatettiin samassakin kylässä viettää eri taloissa eri aikaan sen mukaan, milloin kukin oli saanut tärkeimmät syystyöt loppuun suoritetuksi.[4] Toisinaan sitä saatettiin viettää jo loppukesällä[4], tavallisimmin kuitenkin mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän välisenä aikana. Esimerkiksi Kymenlaaksossa sitä vietettiin aikoinaan – ja vielä tänäkin päivänä – usein mikkelinpäivää seuraavana maanantaina.[4]

Viimeistään 1800-luvulla kekri alkoi joillain tavoin liittyä myös vainajien juhlintaan, ja sen vietto siirtyi marraskuun 1. päivään.[2] Viimeistään 1800-luvun alussa kekrin ajankohdaksi vakiintui nimen­omaan pyhäinpäivä.[4] Alkujaan sitä oli vietetty 1. marraskuuta, Ruotsissa ja Suomessa vuodesta 1772 lähtien kuitenkin marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina (vuodesta 1955 lähtien lauantaina).[12] Toisinaan sanaa kekri onkin käytetty myös pyhäinpäivän nimityksenä.[4][11][13] Ainakin 1800-luvun lopulla saatettiin pyhäinpäivää nimittää pyhäkekriksi ja sitä seuraavaa viikkoa arkikekriksi.[14]

Kekrin vietto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadonkorjuun ja vainajien juhla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijoiden on ollut hankalaa selvittää, millaista kekrin vietto on ollut ennen kristinuskon saapumista Suomeen, siis ennen 1000-lukua.[5] Kristinuskon saapuminen Suomeen ei kuitenkaan merkinnyt, että sitä varhaisemmat tavat olisivat katkenneet kuin veitsellä leikaten.[5] Kansanuskosta saatiin runsaasti vaikutteita kristillisen juhlaan ja kristinuskon tavoista kansanuskoon.[5] Kekrin varhaisimpia tunnettuja piirteitä on, että kekri oli sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aikaa, ja runsaalla ruoalla kestittäminen oli kekrinvietossa tärkeässä asemassa. Esimerkiksi kekripyörykät ovat lihapyöryköitä, joihin on laitettu sadonkorjuusta tulleita aineksia, kuten esimerkiksi punajuurta. Myös nauriita syötiin.[5] Lammaspaisti oli toinen tyypillinen juhlaruoka, jota syömään kutsuttiin myös suvun vainajat.[7] Ruokaa tarjottiin myös hengille ja tontuille.[5] Myöhempinä aikoina kekrin osuminen samaan ajankohtaan kirkolliseen pyhäinpäivän kanssa johti toisaalta siihen, että se alettiin käsittää myös vainajien muisto­juhlaksi[4][10][15], jollainen se kuitenkaan, vastoin nykyisin yleistä luuloa, ei alun perin ollut.[16]

Kekrinä karja tuotiin laitumilta sisälle ja osa teurastettiin talven varalta.[5] Juhliin liittyivät saunominen, uhraukset, kokkotulet ja tukevan syömisen lisäksi runsas juominen.[5] Kekrinä muisteltiin myös esi-isiä, tulevaa ennustettiin ja henkien ajateltiin liikkuvan maan päällä.[5] Kekrin juhlinta alkoi yleensä aamusaunalla, jotta vainajille tai tontuille jäi myös aikaa kylpeä.[5] Saunassa ei syöty tai juotu, vaikka se on muuten elimellinen osa kekriä.[5]

Kekrinä juotiin myös tukevasti, ja tämä tapa oli eräänlainen viljauhri.[5] Kun satoa käytettiin huoletta, niin ajateltiin siten olevan lupa odottaa hyvää satoa seuraavanakin vuonna.[5] On olemassa kaikenlaisia kekriin liittyviä sanontoja siitä, kuinka isännän pitää olla humalassa kekrinä, koska muuten ei seuraavana vuonna tule satoa tai se on huono.[5] Liikaa ei siltikään sopinut humaltua.[5] Jos seuraavana kesänä ruis oli lakoontunut, tiedettiin että isäntä oli sammunut humalluttuaan liikaa kekrinä.[5]

Työläisten juhla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kekri kuuluu suomalaisten työnjuhlien piiriin. Se oli ilon juhla. Silloin laulettiin, leikittiin ja tanssittiin. Siitä muodostui 1800-luvulla myös palvelusväen läksiäisjuhla, jonka jälkeen heillä oli kaksi viikkoa vapaata ennen uuteen taloon siirtymistä.[4] Kun talossa oli syöty, juotu ja juhlittu, saivat piiat ja rengit lähteä vierailemaan kotiseudulleen.[4] Osa palvelusväestä saattoi myös lomailla ja jatkaa sen jälkeen töitä silloisessa työpaikassaan.[2] Talo antoi kummassakin tapaukseessa ruoan loma-ajaksi.[2] Kekrinä oli mahdollisuus myös hankkia palveluspaikka, jos töitä ei ennestään ollut.[2] Loma-aikaa kutsuttiin nimillä kissaviikko, irtaviikko, nuttuviikko tai ryysviikko (Palvelusväellä oli aikaa korjata nuttujaan ja vaatteitaan.), runtuviikko, keöriviikko, römppäviikko, itseviikko, mikkoviikko (Syksyllä, usein Mikon päivän seutuun, oli tapana pitää pestuupäiviä tai pestuumarkkinoita, joilta talolliset hankkivat palkollisia seuraavaksi vuodeksi. Työsuhde alkoi marraskuussa.), omaviikko, pyhämistöviikko, pyhäinpäiväviikko, päänpitoviikko, santtiviikko, savipäivät, vapaaviikko, vuoroviikko, irtanaisviikko[5] ja väliviikko.[2] Kekrinä oli tapana, että talon isäntä jakaa palkollisille lahjoja, esimerkiksi vaatetarvikkeita.[5]

Uuden vuoden juhla ja ennustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska kekrin käsitettiin vanhastaan merkitsevän vuoden vaihtumista, liittyi siihen usein myös erilaisten enteiden kuulustelua ja tulevaisuuden ennustamista samaan tapaan kuin nykyisin uuteenvuoteen.[15] Uusi vuosi oli siirtymä tai liminaalitila, ja ajatuksena oli, että tulevaisuuskin oli silloin ennustettavissa tai jopa muokattavissa.[5] Piti vain toimia oikein oikealla hetkellä.[5] Juhlapyhän keskiyön seutu oli tässä mielessä keskeistä aikaa kekrin vietossa.[5] Yksi tapa ennustaa kekrinä oli sellainen, että yksi juhlijoista meni ulos ja katseli pimeästä ïkkunasta sisälle valoisaan.[5] Jos joku paikalla olijoista näytti joku olevan ilman päätä, oli tuon henkilön määrä kuolla tulevana vuonna.[5] Kekrinä valettiin myös tinaa ja ennustettiin siitä.[5] Tapa sittemmin siirtyi Suomessa nykyiseen uuden vuoden viettoon.[5] Kekristä alkoi myös talven aika.[5]

Karnevalistiset piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kekri muistutti usein saksalaisia karnevaaleja.lähde? Siihen liittyi myös tavallisimmin 12 päivää kestänyt jakoaika, jolloin ei yleensä tehty työtä enemmän kuin oli välttämätöntä.[4]

Kekrin toisena päivänä lähdettiin niin sanotusti kekriä kiertämään. Tuolloin kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja ja jotka halusivat taloista kestitystä. Kylän Kaisan paimentamana saattoi kulkueeseen kuulua myös Runsauden haltijatar, jonka iso rinta oli täynnä nännejä. Ilmeisesti kulkueen merkittävin hahmo oli kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköiseksi tarkoitettu olento. Kekripukki voitiin pukea niin, että karhuntaljan tai vastaavan alla käveli kaksikin miestä kauhat sarvina, kirves kuonona ja pitkä varsiluuta häntänä. Olkia, turkkia ja naamareita käytettiin myös tässä asusteessa. Kylän Kaisaksi puettiin kylän pisin tai komein mies. Hän vartioi pukkia. Pukki vieraili usein myös nuutinpäivänä, jolloin sitä kutsuttiin nuuttipukiksi.

Tutkijat pitävät kekripukkia muistumana paholaisesta.[5] Yleensä ihmiset ajattelivat olevansa Jumalan valvovan silmän alla, mutta tiettyinä päivinä vuoden aikana vallalle pääsivät Jumalan vastavoimat.[5] Kekripukissa oli myös mukana seksuaalisia elementtejä, sillä pukki on seksuaalisuuden symboli.[5] Kekrinä monet asiat olivatkin nurinpäin, ja miehet saattoivat pukeutua naisiksi ja naiset miehiksi.[5]

Kekriukki ei jakanut lahjoja, vaan päin vastoin se pyysi kestitystä talosta.[5] Ovelle tullut seurue kysyi: "Kekriä vai uunia?!"[5] Seuruetta piti siis kestitä kekrin herkuilla ja alkoholilla tai muuten he särkisivät tai kaataisivat uhkauksensa mukaan talon uunin.[5]

Kirkon kanta kekriperinteisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkko ei hyväksynyt pakanalliseksi katsottua kekrin viettoa. Piispantarkastuksessa vuonna 1729 annettiin Rautalammilla papistolle kehotus, että ”heidän piti uskollisesti neuvoa Jumalan seurakuntaa luopumaan taikuudesta”. Useissa kirjaanpanoissa 1600- ja 1700-luvuilla oikeuden pöytäkirjat tietävät kertoa kekrilampaista, joita syötiin epäkristilliseen tapaan maanhaltijan kunniaksi. Rangaistusten pelossa perheet siirtyivät esimerkiksi navettoihin syömään kekrin juhla-aterioita. Suomalaiset olivat tottuneet viettämään kekrijuhlaa, johon liittyi myös kiitos saadusta sadosta. Kielto oli niin ankara, että juhlatapa unohdettiin, samoin kuin vanhat laulut ja runot.[4]

Kekri oravan päivän määräpäivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnilleen samaan ajankohtaan kekrin ja pyhäinpäivän kanssa sijoittuu kolmaskin vanha tärkeä päivä, oravan päivä. Aikoinaan orava on ollut Suomessa nykyistä arvostetumpi eläin ja oravannahka sekä vientiartikkeli että arvonmitta. Kustaa Vilkuna mainitsee kirjassaan Vuotuinen ajantieto vuodelta 1973, että oravan metsästystä on aiemmin säännöstelty niin, että sitä on saanut pyytää vasta sitten, kun sen turkki on ollut täysin harmaa. Rauhoitusaika on päättynyt eri puolilla Suomea eri aikaan. Suomen kielen murrearkistossa on Merijärveltä saatu tieto, jonka mukaan ”Oravan päivä oli enne vanhaan aikaan kekri. Vanhat metsän kävijät ei ruvenneet oravija ampumaa ennen kun kekri jälistä. Kekri on ollu oravan pyynti päivän määräpäivä silloin on ruvettu oravija ampumaa”. Vaikka oravan päivä onkin osunut kekriin, ei sillä kuitenkaan ole mitään tekemistä syksyisten juhlapäivien kanssa.[2]

Kekri nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kekri oli vielä 1900-luvun alussa varsinkin Pohjois-Savossa ja Kainuussa vielä paljon joulua suurempi juhla.[5] Kun 1920-luvulla Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus, joulun suosio alkoi kasvaa.[5] Monet näkivät koulussa ensimmäistä kertaa joulupukin ja joulukuusen, ja kouluissa jaettiin joulukortteja ja pieniä joululahjoja ja laulettiin joululauluja.[5] Koko joulun idea opittiin kouluissa, ja silloin viimeistään kekri jäi joulua väheisemmäksi juhlaksi.[5] Kekriperinteitä ei opetettu koulussa, vaan kekri unohtui.[5]

Kekri-perinne alkoi hävitä myös teollistumisen ja kaupungistumisen myötä, ja monet kekriin liittyneet tavat ja perinteet ovat siirtyneet joulun ja nykyaikaisen uudenvuoden viettoon.[5] Pisimpään kekrin viettämisen perinne säilyi itäisen Suomen alueella.[4] Kekrin vietto on kuitenkin yleistymässä, muun muassa Talonpoikaiskulttuurisäätiö[17]on edistänyt kekrin viettoa ja kehittänyt uusia tapoja kekrin viettoon maalla ja kaupungeissa vietettävään syksyiseen juhlaan. Talonpoikaiskulttuurisäätiö on tuottanut kouluille mittavan kekrin opetusmateriaalin[18], joka on maksutta käytettävissä. Säätiö järjestää myös lasten kekripiparipajoja ja kekriaskartelupajoja. Suomessa kekriä vietetään nykyään Kajaanissa polttamalla kekripukki, jonka paikalliset toimijat ovat rakentaneet. Kekripukin polttoon liittyy yleensä myös muuta ohjelmaa, esimerkiksi tanssiesitys ja musiikkia.[19] Kekripukin polttaminen ei ilmeisesti ole muinaista perinnettä, vaan sitä on harjoitettu 2000-luvun alusta alkaen.[5] Arkistoista ei löydy tietoa ison olkipukin polttamisesta kekrinä.[5] Niin on voitu tehdä, mutta lähteet eivät tällaisesta perinteestä kerro.[5] Kuitenkin kekrin tulia tai jopa Mikkelin tulia on Mikkelinpäivänä polteltu.[5]

Talonpoikaiskulttuurisäätiö on myös vuonna 2013 julkaissut maailman ensimmäisen kekriaiheisen lasten seikkailukirjan Ahmattien yö[20], jonka on kirjoittanut Kreetta Onkeli ja kuvittanut Jussi Kaakinen. Kirjaa luettiin syksyllä 2016 helsinkiläisissä peruskouluissa, lukijana oli näyttelijä Mari Rantasila.

Kekri Maalaisliiton juhlana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kekrillä on ollut Suomessa myös poliittista merkitystä, sillä toisen maailmansodan jälkeen Maalaisliitto omaksui kekrin omaksi juhlapäiväkseen. Valtakunnallista kekrijuhlaa Maalaisliitto vietti ensimmäisen kerran vuonna 1945, ja sitä alkoivat viettää myös puolueen paikallisjaostot. Kekrijuhliin sisältyi kansantanhuja ja pelimannimusiikkia sekä maaseutuun liittyvää koristelua. Nykyisin kekri on poliittisena juhlana jo pitkälti menettänyt merkityksensä.[21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. alkuperäisen kuvan tekijä Rissanen Juho: kekriviinain juontia, lehdessä julkaistu toisinto Juha Rissasen taulusta www.finna.fi. Viitattu 31.12.2019.
  2. a b c d e f g h i Kekri ja pyhäinpäivä Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 6.11.2021.
  3. Tietojätti 2000, s. 372, 540, 696. Kekri,Mikkelinpäivä, Pyhäinpäivä. Helsinki, Jyväskylä: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-x.
  4. a b c d e f g h i j k l Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen, s. 294-300. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-01041-7.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar Kekristä alkoi kissaviikko – Suomessakin oli riehakas, kepposteleva ja viinanhuuruinen "halloween", kunnes kansakoulu painoi sen unohduksiin Yle Uutiset. 31.10.2021. Viitattu 6.11.2021.
  6. a b c d e EVE:kekri Kielipankki. Viitattu 9.11.2021.
  7. a b Kekri (Internet Archive) Museovirasto. Viitattu 1.11.2014.
  8. Factum: uusi tietosanakirja, 4. osa (korn-md), s. 312, art. Kekri. Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6643-9.
  9. Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
  10. a b c Otavan suuri Ensyklopedia, 4. osa (Juusten-Kreikka), s. 2854, art. Kekri. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6.
  11. a b c Suomen sanojen alkuperä, Etymologinen sanakirja, 1. osa (A-K), s. 339, hakusana Kekri. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Gummerus, 2001. ISBN 951-717-692-9.
  12. Oja, Heikki: Aikakirja 2013, s. 161. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2013. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (pdf).
  13. Yrjö Karilas: Pikku jättiläinen, s. 55. WSOY, 1964.
  14. Elias Lönnrot: Suomalais-ruotsalainen sanakirja, 1. osa (A-M), s. 560, hakusana kekri. WSOY, 1930 (alkujaan 1866).
  15. a b Suomalainen tietosanakirja, 4. osa (kanar-kär), s. 159, art. Kekri. Weilin & Göös, 1990. 951-35-4648-9.
  16. Tom Burnam: ”Kekri”, Väärien käsitysten sanakirja, s. 81-92,. Suomentanut Kalevi Haikara. Otava, 1977. ISBN 951-1-044222-2.
  17. Kekri - Etusivu www.kekri.fi. Viitattu 9.9.2016.
  18. Kekri - Etusivu www.kekri.fi. Viitattu 9.9.2016.
  19. Kekrijuhlat 213.143.184.82. Viitattu 14.8.2009.
  20. Kekriseikkailu www.kekri.fi. Viitattu 9.9.2016.
  21. Poliittinen kekri Suomalaisen kirjallisuuden seura. Viitattu 30.10.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]