Myöhäiskantasuomi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Myöhäiskantasuomi on itämerensuomalaisten kielten rekonstruoitu kantamuoto, joka haarautui kantasaamen kanssa varhaiskantasuomesta mahdollisesti yli vuosituhat ennen ajanlaskun alkua. Germaanisten lainasanojen perusteella sen on päätelty hajautuneen itämerensuomalaisten kielten kantamuotoihin ajanlaskun alun jälkeen [1]. Kielen uskotaan koostuneen kolmesta päämurteesta: eteläkantasuomi, pohjoiskantasuomi ja itäkantasuomi. Niitä puhuttiin laajalla alueella aina nykyisestä Suomesta Inkerinmaalle ja Latviaan.

Myöhäiskantasuomen murteet eivät kehittyneet suoraan eri kieliksi, vaan saivat vaikutteita toisistaan, kun niiden puhujat olivat useissa yhteyksissä toisiinsa vaeltaessaan etelärannikon alueella ja levittäytyessään sisämaahan. Nykyisessä suomen kielessä on ilmeisesti vaikutteita eniten pohjoiskantasuomesta mutta vaikutteita myös etelä- ja itäkantasuomesta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 37–38, 44. Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-734-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Häkkinen, Jaakko 2010: Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen (OSA 2). http://web.archive.org/web/20110720071223/http://www.mv.helsinki.fi/home/jphakkin/Jatkuvuus2.pdf
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.