Kuppikivi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuppikiven kuppeja, Hartola.
Kuppikivi Hattulan Retulansaaressa. Kupit muistuttavat tähtikuvio Otavan muotoa.

Kuppikivet ovat muinaisjäännöksiä, kiviä tai kalliopintoja, joissa on yleensä useita suhteellisen pyöreitä uurrettuja koloja, niin sanottuja uhrikuoppia.[1]

Suomen kuppikivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Suomen alueelta tunnetaan yli 350 kuppikiveä ja Karjalasta 26[2]. Kuppikivet sijaitsevat Lounais-Suomessa, Etelä-Hämeessä, Etelä-Savossa, Pohjanmaalla ja Karjalankannaksella[2]. Niiden käyttö on jatkunut historialliseen aikaan, syrjäisillä paikoilla 1900-luvulle.[3][4] Tällöin niiden käyttö on liittynyt esimerkiksi sairauksien parantamiseen.[5] Suomen kuppikiviä pidetään pääasiassa rautakautisina, mutta osin ehkä myös keskiaikaisina. Suomessa kuppikivet ovat yleensä lähellä viljelysmaita[6] tai polttokenttäkalmistoja[2].

Kivien kuoppien merkityksestä on useita oletuksia ja suomalaisia kansanperinteitä. Usein kivet ovat uhripaikkoja. Uhreja, kuten viljaa, jätettiin kiven koloihin suvun vainajille, haltijoille tai maahisille sato- ja pyyntionnen toivossa.[4][7][8] Jotkut uskoivat, että kuoppiin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus.[1] Loitsuissa myös kipuja ja vaivoja karkotetaan kiven reikiin.[4]

Pääkaupunkiseudun ja samalla Suomen saaristoalueiden ainoa tunnettu kuppikivi sijaitsee Korkeasaaressa.[9] Sen sijainti ja korkeus merenpinnasta viittaavat pronssikauteen, mahdollisesti 3500 vuoden taakse.[6]

2010-luvulla Suomen tiedotusvälineissä oli näkyvästi esillä myös Hämeenlinnan Uhrikivi[10]

Ruotsin kuppikivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa kuppikivien katsotaan olleen käytössä jo kivi- ja pronssikaudella. Niiden on oletettu liittyneen auringonpalvontaan ja hedelmällisyysmenoihin, myöhemmin myös vainajien palvontamenoihin.[4]

Viron kuppikivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virosta tunnetaan noin 1 750 kuppikiveä, ja siellä ne ajoittuvat pronssikaudelta esiroomalaiselle kaudelle.[11] Kuten Ruotsissa ja Suomessakin, saattavat Viron kuppikivien kupit sijaita myös pystypinnoilla.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kriiska, Aivar ja Tvautri, Andres: Viron esihistoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978.951-746-879-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Särkilahti / kuppikivi Pohjois-Savon muisti. 3.1.2006. Viitattu 17.5.2010.
  2. a b c Pirjo Uino: Ancient Karelia, s. 90, 97. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 104, 1997.
  3. Parikkalan Silvun kuppikivi Etelä-Karjalan museo. Viitattu 11.4.2010.
  4. a b c d Kuppikivet ja -kalliot Yrjö Knuutinen. Viitattu 11.4.2010.
  5. Rapola: Kuppikivet Museovirasto. Viitattu 11.4.2010.
  6. a b Koskinen, Ahti: Korkeasaaresta löytyi periharvinainen kuppikivi 26.11.2014. Yleisradio. Viitattu 26.11.2014.
  7. Hämäläinen kulttuuriympäristö – Kuppikivi Hämeen maakunta. Viitattu 11.4.2010.
  8. Kihlakivi Pohjois-Savon muisti. Viitattu 11.4.2010.
  9. Kaupunki. Helsingin Sanomat 26.11.2014.
  10. http://yle.fi/uutiset/suomen_suurin_uhrikivi_saa_tehda_tilaa_autokaupan_laajennukselle/6159537
  11. Kriiska & Tvauri 2007, s.115–116
  12. Kriiska & Tvauri 2007, s.116

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matinolli, Veikko: Suomen kuppikivet. 1, Länsirannikko ja Pirkanmaa. Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-286-409-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.