Kuppikivi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuppikiven kuppeja, Hartola.
Kuppikivi Hattulan Retulansaaressa. Kupit muistuttavat tähtikuvio Otavan muotoa.

Kuppikivet ovat muinaisjäännöksiä, kiviä tai kalliopintoja, joissa on yleensä useita suhteellisen pyöreitä uurrettuja koloja, niin sanottuja uhrikuoppia.[1]

Suomen kuppikivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Suomen alueelta tunnetaan yli 350 kuppikiveä ja Karjalasta 26[2]. Kuppikivet sijaitsevat Lounais-Suomessa, Etelä-Hämeessä, Etelä-Savossa, Pohjanmaalla ja Karjalan kannaksella[2]. Niiden käyttö on jatkunut historialliseen aikaan, syrjäisillä paikoilla 1900-luvulle.[3][4] Tällöin niiden käyttö on liittynyt esimerkiksi sairauksien parantamiseen.[5] Suomen kuppikiviä pidetään pääasiassa rautakautisina, mutta osin ehkä myös keskiaikaisina. Suomessa kuppikivet ovat yleensä lähellä viljelysmaita[6] tai polttokenttäkalmistoja[2].

Kivien kuoppien merkityksestä on useita oletuksia ja suomalaisia kansanperinteitä. Usein kivet ovat uhripaikkoja. Uhreja, kuten viljaa, jätettiin kiven koloihin suvun vainajille, haltijoille tai maahisille sato- ja pyyntionnen toivossa.[4][7][8] Jotkut uskoivat, että kuoppiin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus.[1] Loitsuissa myös kipuja ja vaivoja karkotetaan kiven reikiin.[4]

Pääkaupunkiseudun ja samalla Suomen saaristoalueiden ainoa tunnettu kuppikivi sijaitsee Korkeasaaressa.[9] Sen sijainti ja korkeus merenpinnasta viittaavat pronssikauteen, mahdollisesti 3500 vuoden taakse.[6]

2010-luvulla Suomen tiedotusvälineissä oli näkyvästi esillä myös Hämeenlinnan Uhrikivi[10]

Ruotsin kuppikivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa kuppikivien katsotaan olleen käytössä jo kivi- ja pronssikaudella. Niiden on oletettu liittyneen auringonpalvontaan ja hedelmällisyysmenoihin, myöhemmin myös vainajien palvontamenoihin.[4]

Viron kuppikivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virosta tunnetaan noin 1 750 kuppikiveä, ja siellä ne ajoittuvat pronssikaudelta esiroomalaiselle kaudelle.[11] Kuten Ruotsissa ja Suomessakin, saattavat Viron kuppikivien kupit sijaita myös pystypinnoilla.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kriiska, Aivar ja Tvautri, Andres: Viron esihistoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978.951-746-879-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Särkilahti / kuppikivi Pohjois-Savon muisti. 3.1.2006. Viitattu 17.5.2010.
  2. a b c Pirjo Uino: Ancient Karelia, s. 90, 97. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 104, 1997.
  3. Parikkalan Silvun kuppikivi Etelä-Karjalan museo. Viitattu 11.4.2010.
  4. a b c d Kuppikivet ja -kalliot Yrjö Knuutinen. Viitattu 11.4.2010.
  5. Rapola: Kuppikivet Museovirasto. Viitattu 11.4.2010.
  6. a b Koskinen, Ahti: Korkeasaaresta löytyi periharvinainen kuppikivi 26.11.2014. Yleisradio. Viitattu 26.11.2014.
  7. Hämäläinen kulttuuriympäristö – Kuppikivi Hämeen maakunta. Viitattu 11.4.2010.
  8. Kihlakivi Pohjois-Savon muisti. Viitattu 11.4.2010.
  9. Kaupunki. Helsingin Sanomat 26.11.2014.
  10. http://yle.fi/uutiset/suomen_suurin_uhrikivi_saa_tehda_tilaa_autokaupan_laajennukselle/6159537
  11. Kriiska & Tvauri 2007, s.115–116
  12. Kriiska & Tvauri 2007, s.116

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matinolli, Veikko: Suomen kuppikivet. 1, Länsirannikko ja Pirkanmaa. Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-286-409-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.