Kiira (taruolento)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiira eli piharikko on useilla Itä- ja Länsi-Suomen alueilla suomalaisessa kansanperinteessä tunnettu paha, pihapiirissä vaikuttanut uskomusolento. Kiira tuli toisinaan asumaan talon pihapiiriin, ja tämä paha karkoitettiin piinaviikon torstaina eli kiirastorstaina.

Kustaa Vilkuna toteaa teoksessa Vuotuinen ajantieto laajan, lähinnä Savosta, Pohjois-Karjalasta sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta kerätyn aineiston perusteella, että kiiraa ajettiin tai vedettiin erilaisilla sanonnoilla, ja liikkumalla juosten tai rauhallisemmin talon tai navetan ympäri sekä kuljettaen mukana kaikkia mahdollisia karkoittavia aineksia, kuten väkeväntuoksuista tervansavua, palavien vanhojen nahkapalojen käryä, teräviä tai tulessa olleita rautaesineitä ja metallin ääntä, mahdollisesti virtsaakin.[1] Taloa kierrettäessä palavan terva-astian ja muun vedettävän kuorman kanssa on saatettu hokea esimerkiksi loitsua Kits kiira metsään! tai Kitis kiira metsään, tulta suuhun, savua sieraimiin, seipäällä selkään, lapiolla lautaselle tai Kitis kiira mehtään, peltoin perätse, aitain alatse, tai Kitis kiira metsään, piharikko pellonpäähän. Paikoin tämä kiiran karkoitus on ollut luonteeltaan näytelmän tai leikin kaltaista, jossa toinen osallistuja kyseli karkoittajalta, mitä tämä oli ajamassa tai tekemässä, jonka vastauksena karkoittaja kertoi karkoittavansa kiiraa. Erityisesti Pohjois-Savossa talon tai navetan ympäri saatettiin juosta lehmänkello kaulassa. Karkoitus saattoi helposti muuttua sisällä tuvassa tai pellolla toteutetuksi lasten juoksuleikiksi.[1]

Vilkunan mukaan vanhan kansan tavallisin selitys kiiran ajamiselle on, että näin menetellen käärmet eivät tulleet kesällä pihaan. Yleisemmin on selitetty esimerkiksi, "ettei paha pääsisi talloon pillojaan tekemään" (Virrat), tai että "pahat henget pakenisivat seudulta pois" (Pielavesi).[1]

Kiira on Vilkunan mukaan jäänyt kansalle epäselväksi olennoksi. Tavan takana on hänen mukaansa ilmeisesti vanha katolisaikainen puhdistusmeno. Sananmukaisesti kiirastorstai merkitsisi puhdistustorstaita, ja kristillisesti ajatellen synneistä puhdistautumista.[1] Vanhassa kirkossa kiirastorstai on vuoden 692 Bysantin valtakunnan Consilium quinisextum -kirkolliskokouksen päätöksen mukaan Herran ehtoollisen asettamispäivä.[1]

Vilkunan mukaan Suomen kansa on käsittänyt asiat omalla tavallaan. Vilkuna ehdottaa, että mummojen ja lasten kuljettama käryävä tervatuokkonen voisi vastata vanhan kirkon suitsutusastiaa. Puhdistusta tarkoittavasta kiirasta tuli kaikkien raiskojen esiintymä, joka tuhdilla savulla, terävillä aseilla ja melulla karkoiteitettiin pihasta.[1]

Suomen kielen nimitys kiira on ilmeisesti laina muinaisruotsista. Nykyruotsin vastaava sana on skär 'puhdas'. Sanan johdannainen kiirastorstai on muinaisruotsissa ollut *skīrsla-þoorsdagher ja merkinnyt kiirastorstaita eli oikeastaan puhdistuspäivää. Tällöin katumuksentekijät puhdistettiin pitkän paaston jälkeen synneistä. Puhdistautumista havainnollistettiin poistamalla heidän päältään "tuhkakeskiviikkona" siroteltu tuhka.[1]

Kiirastorstain ohella kiirastuli viittaa puhdistamiseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Kustaa Vilkuna: ”Maaliskuu”, Vuotuinen ajantieto, s. 82–87 (Kiirastorstai). Otava, 1994. ISBN 951-1-13320-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kiirastorstai. SKS Vuotuisjuhlat. Arkistoitu 9.7.2006. Viitattu 28.5.2021.