Peikko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peikko muuttuu vuoreksi. Näin on monien vuorten uskottu syntyneen Norjassa

Peikko on taruolento. Peikkoja esiintyy saduissa ja fantasiakirjallisuudessa. Peikkoa on hankala määritellä, sillä fiktiivisellä olennolle on kuvailtu monenlaisia ominaisuuksia.

Suomalaisessa tarustossa peikko on tarkoittanut tarinasta ja paikkakunnasta riippuen erilaisia rumia ja ilkeitä, isoja tai pieniä ihmismäisiä olentoja.lähde? Vuoripeikko tai vuorenpeikko asui vuorella tai mäellä, ja muistutti usein jättiläistä. Perinteisiä suomalaisia peikkoja muistuttavat kovasti hiidet. Sanana peikko tarkoitti ilmeisesti alun perin roistoa, rikollista, erakkoa tai neidonryöstäjää, joka yleensä piileskeli. Viron kielessä sanan peikko vastine peigmees tarkoittaa sulhasta, ja on luultavasti yhteydessä neidonryöstäjän merkitykseen. (Katso myös: peijakas)

Skandinaavisessa mytologiassa peikoilla oli iso nenä, pitkät kädet ja karvainen ruumis. Ne olivat tyhmiä ja niillä oli tapana kaapata ihmislapsia ja vaihtaa ne omiin peikkolapsiinsa. Skandinaavisessa mytologiassa oli erikokoisia peikkoja. Suurimmat olivat jättiläismäisiä ja pienimmät kääpiön kokoisia.

Suomalaisista nykykirjailijoista Johanna Sinisalo on ansiokkaasti hyödyntänyt peikkoa romaanissaan Ennen päivänlaskua ei voi.

Tunnetuin suomalainen peikko on nykyisin Tove Janssonin luoma Muumi-peikko.

Allu Tuppuraisen luoma Rölli-hahmo on hauskuttanut lapsia elokuvien, laulujen ja TV-sarjojen kautta jo usean vuoden ajan.

Tunnettuja ovat myös John Bauerin peikot.

Paleontologi Björn Kurtén esitti romaanissaan Musta tiikeri ajatuksen, että loppuvaiheessa syrjäisille seuduille kuten vuoristoihin siirtyneet neandertalinihmiset olisivat voineet olla syynä tarinoihin peikoista. Ajatus on esitetty useissa muissakin yhteyksissä, ensimmäistä kertaa jo 1900-luvun alussa.lähde?

Kirjallisuuden ja roolipelimaailmojen peikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson ja Muumi-peikko

J. R. R. Tolkien on kirjassaan Hobitti eli sinne ja takaisin kuvannut peikot isoiksi, rumiksi köriläiksi, jotka kaihtavat päivänvaloa, sillä se muuttaa ne kiveksi. Tarussa sormusten herrasta mainitaan uusi peikkorotu nimeltään Olog-hai, jotka eivät pelänneet auringonvaloa ja olivat paljon älykkäämpiä kuin tavalliset peikot. Tolkienin peikot palvelivat pahuuden voimia.lähde?

Greg Staffordin luomassa fantasiamaailma Gloranthassa peikot puolestaan ovat älykkäitä ja usein isokokoisia pimeydenolentoja, jotka syövät lähes kaikkea. Gloranthan peikkojen kulttuuri on matriarkaalinen, ja naaraat ovat uroksia kookkaampia. Gloranthassa peikoilla on erityinen yöaisti, joka muistuttaa periaatteiltaan kaikuluotausta.

David Eddingsin fantasiatrilogioissa Eleniumin taru ja Tamulin taru peikot ovat tyhmänpuoleisia, ihmistä huomattavasti kookkaampia olentoja. Ne eivät kykene elämään kuin viileässä tai kylmässä ilmastossa. Kirjoissa on myös joitakin viitteitä peikkojen ja ihmisten yhteisestä esi-isästä.

Forgotten Realms-fantasiamaailmassa peikot ovat isoja ja vahvoja pimeyden olentoja jotka käyttävät aseina lähinnä omia kynsiään. Ne asuvat yleensä metsässä tai suolla. Ne voi tappaa pelkästään tulella tai hapolla. Jos peikolta leikataan raaja irti ne kasvattavat itselleen uuden ja irronnut raaja kasvattaa itselleen uuden vartalon.

Blizzard Entertainmentin Warcraft-tietokonepeleissä peikot ovat ketteriä, pitkiä ja hoikkia olentoja, jotka käyttävät aseinaan kirveitä ja keihäitä ja harjoittavat voodoo-taikuutta. Warcraftin peikkorotuihin kuuluu esimerkiksi vihreäihoisia metsäpeikkoja, sinivalkoisia jääpeikkoja ja harmaaihoisia viidakkopeikkoja. Metsäpeikot ja jääpeikot puhuvat espanjalaisella aksentilla ja viidakkopeikot jamaikalaisella aksentilla. Peikko on pelattava hahmo Blizzardin nettiroolipelissä World of Warcraft. Peikko (troll) voi tarkoittaa myös hiittä (goblin), jotka ovat World of Warcraftissa tavallisia peikkoja paljon pienempiä, aina vihreäihoisia ja lisäksi hyvin ahneita.lähde?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta peikko.