Kääpiö

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee taruolentoa. Sanan muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
John Bauerin kääpiöitä (tonttuja ja pieniä peikkoja) esittävä piirros.

Kääpiö on pienikokoinen ihmisenmuotoinen, yleensä miespuolinen taruolento. Tarujen kääpiöillä on usein valtavat voimat ja ne ovat ihmisille vaarallisia.[1]

Suomen kielen sanan kääpiö mahdollinen etymologinen kantasana voi olla kääppä eli röykkiöhauta. Siinä tapauksessa kääpiöiden mytologinen alkuperä voisi olla hautakummun asukkaita eli haltioita, kumpuun haudattujen vainajien joskus jälkipolville - useimmiten näitä tulevasta onnettomuudesta varoittaakseen – näyttäytyviä yhteensulautuneita henkiä, omaisiaan suojelevia, aikojen kuluessa kuihtuneita hahmoja.

Lähes maailmanlaajuisesti eri mytologiat tuntevat pieniä ihmisiä, jotka asuvat maan tai veden alla. Keski-Amerikassa pikkuolentojen ajateltiin elävän luolissa. Hindulaisessa mytologiassa on jumala Vishnun viides inkarnaatio kääpiö Vamana, joka kykenee kolmella askeleella kulkemaan koko maailman läpi.[1] Suomalaisessa mytologiassa kääpiöt olivat esimerkiksi maahisia. Tiedetään myös monta kertomusta vedestä nousevista ”pienistä miehistä”, jotka tulivat usein suorittamaan jonkun tärkeän teon[1]. Eräällä niistä oli vaskiset vaatteet ja parta, sekä kirves, jolla kaadettiin iso tammi. Monissa myyteissä pienet ihmiset elivät maan alla ylösalaisin, ja saattoivat jopa houkutella ihmisiä nurinkuriseen maailmaan. Edellä mainittujen lisäksi lukuisat muutkin taruolennot ovat kuin pienikokoisia ihmisiä.

Kansanuskomuksisa kääpiöt olivat jättiläisten tavoin jäänteitä muinaisesta maailmasta. Kääpiöitä pidettiin taitavina, vihamielisinä, loitsimiskykyisinä ja epäluuloisina, mutta joissakin tarinoissa he ovat kiitollisia ja avuliaita.[1]

Skandinaavisessa mytologiassa kääpiöt olivat ensimmäinen Odin-ylijumalan maailmaa asuttamaan luomista roduista. Ne syntyivät Ymir-jättiläisen kalmoa kaivavista valkoisista toukista. Mustista toukista syntyi pahoja peikkoja, kääpiöiden vihollisia. Koska kääpiöt ja peikot syntyivät toukista, jotka kaivelivat Ymirin ruumista, joka muodosti maankamaran, nämä jatkoivat Odinin luomina lajeina eloaan maan alla. Jos kääpiöt tai peikot tulevat maan alaisesta kodista päivänpaisteeseen, ne kivettyvät välittömästi kivipatsaiksi.

Fantasiakirjallisuus käytti kääpiötarinoiden raaka-aineena lähinnä skandinaavisia myyttejä, joista se jalosti ja muokkasi kääpiöitä huomattavasti. Fantasiakirjallisuus vakiinnutti kääpiöistä rodun tai lajin, jonka kaikki jäsenet ovat parrakkaita, ja asuvat vuorten alla harjoittaen kaivostoimintaa. Kääpiöiden yhteys kaivostoimintaan on tosin vanhempaa kansanperinnettä. Naiskääpiöitä esiintyy tarinoissa vähän ja nekin ovat usein parrakkaita. Jos kääpiö on aseistettu, aseena on yleensä kirves. Jos kääpiöllä on hattu, se on suippopäinen, huppumainen tai kypärä. Usein kääpiön nenänpää on pyöreähkö ja posket pyöreät.

Kääpiö on vanha ja nykyään loukkaavaksi käsitetty nimitys lyhytkasvuisesta henkilöstä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 176. Suom. Pertti Lempiäinen. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X.