Kihovauhkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kihovauhkonen (vanhoissa merkinnöissä myös Kihawanskoinen ja Kihavaiconen) on Suomen kansantaruissa esiintyvä olento. Nimi mainitaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1663, kun Paltamon kirkkoherra, rovasti Juhana Cajanus vanhempi julkaisi kertomuksen Paltamon pitäjän oloista.[1] Cajanus mainitsee kotiseutunsa myyttiset alkuasukkaat, Calawa-jättiläisen ja hänen 12 poikaansa, joista yksi oli nimeltään Kihawanskoinen. Myöhemmin Kihawanskoinen eli Kihovauhkonen on tavattu muun muassa tervanpolton opettajana Pohjanmaalla, jättiläisenä tai vaeltavana oraakkelina.[1] Savolaisten mukaan nimi merkitsee löyhkää tai houkkamaista ihmistä.[1] Vuonna 1881 professori J. R. Aspelin kirjoitti tutkielman Kihovauhkonen, Kalevan poika, jossa hän yritti valaista tämän merkillisen taruolennon asemaa.

Kihovauhkosesta on olemassa sadoittain tarinoita, mutta ilmeisesti nimi on kerännyt aikojen kuluessa ympärilleen sellaistakin tarina-ainesta, joka ei ole siihen alun perin kuulunut.[1] Vankimmin Kihovauhkosen nimi on liitetty maailmanlopun ennustuksiin, joita on kerätty Savosta.[1] Tässä yhteydessä Kihovauhkonen oli vaeltaja, joka kertoi tapaamilleen ihmisille maailmanlopun ennustuksia. Joskus nämä ennustukset koskivat hänen vierailemiaan paikkoja. Tämä savolaisten tarinoiden Kihovauhkonen sijoittuu kertojien tuntemaan historialliseen aikaan ja tuttuun ympäristöön, tosin aikaan selvästi ennen kertojien itsensä syntymää.

Kihovauhkosen nimiin pantujen, eri puolilta Savoa kerättyjen ennustusten mukaan muun muassa seuraavat ajanmerkit kertoisivat maailmanlopun olevan lähellä:

  • Maa vyötetään rautavyöllä, ja tiellä kulkee päättömiä ja hännättömiä hevosia. Tämän kaltainen ennustus on pantu monen muunkin myyttisen ennustajan, kuten prättäkitin nimiin. Joskus siihen liittyi ennustus, että viimeisinä päivinä on ilmassa niin paljon siimaa, että linnut siihen sotkeentuvat.
  • Niin koreaa aikaa eletään, että kengistä pohjan läpi päivä paistaa, ja maantietä kuljetaan kovaa vauhtia ilman hevosia.
  • Maat jaetaan rautapuntarilla.
  • Viimeisessä sodassa Ruotsin ja Turkin miekat lyövät vastakkain.
  • Viime päiväin edellä syödään puut ja maat.
  • Tuomaalaan mäeltä Joroisten kirkolle tulee niin paljon kartanoita, että orava voi hyppiä katolta katolle. Litosten järven (Joroisissa) yli hovien lasit paistavat vastakkain.
  • Tuusniemi, Väinölänniemi, tai kertojasta riippuen jokin muu niemi katkeaa veden syövyttämänä saareksi.

Erään monin paikoin tunnetun ennustuksen mukaan viimeisessä taistelussa vuotaa niin paljon verta, että iso puupölkky siinä ui. Joidenkin mukaan Kihovauhkonen kertoi vielä, että lopussa miehiä on jäljellä niin vähän, että kaikki jäljelle jääneet Suomesta tai joltain Savon paikkakunnalta mahtuvat sille pölkylle istumaan. Muutakin kuin maailmanloppua Kihovauhkosen sanottiin ennustaneen, kuten tulevien kirkkojen sijainteja ja onnettomuuksia. Joskus nämä ennustukset osuivat oikeaan, toisinaan taas eivät.

Samankaltaisia ennustuksia on pantu muidenkin myyttisten ennustajien suuhun, myös Savon ulkopuolella. Näin ennusti Tattaran kuningas Nakkilassa:

Päättömillä hevosilla ruvetaan ajamaan, siimaa tulee olemaan ilma täynnä, rautavarpaat otetaan käytäntöön, rahat muuttuvat niin pieniksi kuin kalan suomut (joissain versioissa raha katoaa kokonaan). Uskonsota nousee pohjoisesta. Se on oleva viimeinen sota. Verta on vuotava niin paljon, että kuusituumainen parru siinä ui.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Simonsuuri, Lauri: Kansa tarinoi: Tutkielmia kansantarinoiden salaperäisestä maailmasta. Uudistettu painos (1. painos 1950). Suomen kansan henkinen perintö. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-689-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Simonsuuri 2006.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vauhkonen, Antti Kalevanpoika: Kihovauhkonen Kalevanpoika. Kuopio: Antti Kalevanpoika Vauhkonen, 2008. ISBN 978-952-92-4265-8.