Lapinnoita

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lapinnoita, saameksi noaidi, oli saamelaisyhteisön hengellinen tietäjä ja šamaani. Noidan tehtävä oli parantaa, torjua pahaa ja selvittää jumalien tahto.[1]

Noitien keinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noidan työkalu oli noitarumpu eli kannus (saam. goavddis), jonka merkeistä noita ennusti tulevaa. Rummun avulla noita osasi myös vaipua transsiin. Noidan apuna toimi apuhenki (noaidi-vuoigŋa). Noidanoppi saatiin usein perinnöksi esimerkiksi vanhemmalta. Erityisesti lapsena ja nuorena sattuneita sairauskohtauksia pidettiin merkkinä noidanlahjoista. Muuten noidalta edellytettiin hyvää terveyttä. Hampaiden menettämistä vanhemmiten pidettiin merkkinä vähenevistä voimista. Lars Levi Laestadius oletti, että lapinnoidat käyttivät tietyissä seremonioissa jotakin salaista, narkoottisesti vaikuttavaa ainetta ennen toimituksen alkua parantaakseen elimistönsä suoritustasoa ja mielikuvitusvoiman nostamiseksi. Laestadius tiesi noitien myös paastoavan aina ennen maagisen seremonian aloittamista.[2] Inarista onkin tallennettu perimätieto, jonka mukaan noidat söivät 7-pilkkuisia kärpässieniä. Kärpässienet ovat myös muualla šamanismissa usein käytetty apuväline. Noita oli lähes aina miespuolinen. Maininnat naispuolisista noidista ovat harvinaisia ja joskus pahansuopia:

»Inarin porolappalaiset tiesivät myös ns. rumpuakoista (rum´b-āhkkuh). Nämä söivät kärpässieniä, ennen kuin ryhtyivät käyttämään noitarumpua. Rumpuakat olivat pahansuopia, lähettivät ”pahanpanoja” ihmisten kimppuun ja surmasivatkin näitä joko omasta aloitteestaan tai muiden pyynnöstä, pitäen 'taaloja' (paha haltijaolento) lähetteinään. Noita ei voinut kastaa rumpuakkaa eikä tämä häntä. Noita hoiti uskonnollisia menoja, rumpuakka syntisenä ei siihen kelvannut."[3]»

Noitien aatelia olivat lentonoidat (kirdi noaidi), jotka osasivat lentää tuulenpuuskina tai lintuina ja kykenivät noutamaan esineitä pitkienkin matkojen takaa tällä tavoin. Seuraavaa tasoa edustivat lovinoidat, jotka kykenivät menemään transsiin ja liikkumaan henkenä ruumiin ulkopuolella eläimen hahmossa ja selvittämään salaisia asioita. Heikkolahjaisimmat noidat joutuivat tyytymään sanan voimin esimerkiksi palauttamaan varastettua tavaraa tai torjumaan tai panemaan kirouksia. Eräs tärkeä tehtävä oli villipeuralaumojen juovsattaminen eli kutsuminen yhteisön omille metsästysmaille. Noidat ottivat myös selville ja joskus rankaisivat rikkomuksiin syyllistyneitä.lähde?

Kansanperinteen lapinnoidat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa lapinnoitia sekä pelättiin että kunnioitettiin, ja niistä kerrottiin paljon tarinoita. Jos tuuli nosti heinää heinänteossa pohjoiseen päin, arveltiin lapinnoidan olevan sitä ryöstämässä. Heinää vievää tuulenpuhuria saatettiin heittää tai iskeä puukolla tai viikatteella. Joskus osuman saanut tuulispää parahti lapsen tavoin, ja tuuli tyyntyi. Erään tarinan mukaan eräs Lapissa käynyt näki lappalaisen luona poikansa heinäpellolle heittämän puukon. Oli kuulemma sattunut reiteen.

Lapinnoitien arveltiin myös muuttuvan linnun kaltaisiksi, ja menevän kokoamaan metsistä lintuparvia houkutellakseen ne Lappiin. Tällöin ne saattavat esiintyä muuta parvea isomman linnun hahmossa. Tällaista kerran koitettiin pyssyllä ampua, mutta turhaan. Vasta, kun pyssynpiippuun vuoltiin hopeaa, ja koitettiin sillä latauksella ampua, putosi noitalintu oksaltaan.

Kansantarut kertoivat myös, että jotkut suomalaiset kävivät lapinnoitien opissa. Mahtavasta suomalaisvelhosta saatettiin sanoa, että hän on käynyt lappalaisen opissa tai on lappalaista sukua. Toisaalta kehnosta loitsijasta sanottiin, että ei ole lajia lappalaisen. Myös skandinaavit liittivät usein poikkeukselliset taikavoimat lappalaisiin sukujuuriin tai lappalaisten oppeihin. Perimätiedon mukaan voimakkaimmat lapinnoidat asuivat Kuolan-Lapissa.[4]

Kalevalassa Lapin laulajat ja tietäjät "lauloivat Lapin runoja, Hiiden virttä vinguttivat". Lapin noitien aseina olivat kalevalaisissa runoissa ja muissakin kertomuksissa noidannuolet. Noidannuoli saattoi iskeä esimerkiksi metsäretkellä. Se ei näkynyt ulospäin, mutta aiheutti kovan kivun (katso lumbago). Lapinnoita saattoi myös kirota esimerkiksi karjan sairastumaan.

Lapinnoidat eurooppalaisessa perinteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinat lapinnoidista olivat yleisiä myös eurooppalaisissa tarinoissa. Usein kerrottiin lappalaisten noitien pystyvän kontrolloimaan säätä, ja on paljon tarinoita merimiehistä jotka ostivat noidilta suotuisaa tuulta.[5] Usein ostajalle annettiin köysi jossa oli kolme solmua, jotka aukaisemalla ostaja saattoi kontrolloida tuulen voimakkuutta. 30-vuotisen sodan aikana katolilaiset syyttivät Kustaa II Aadolfin käyttäneen lapinnoitien apua taisteluissaan. Koska Norjassa nimitystä 'finn' käytettiin sekä saamelaisista että suomalaisista, eurooppalaisessa tarinaperinteessä myös suomalaiset saivat noituuden harrastajan maineen. Eurooppalaisissa tarinoissa lapinnoidat kuvattiin usein hampaattomiksi vanhoiksi akoiksi: kuten ylempänä todettiin, todellisuudessahan lapinnoidat olivat yleensä miehiä joiden voimat hupenivat hampaiden menetyksen myötä.

Aikalaiskuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1681 ranskalainen näytelmäkirjailija Jean-François Regnard matkusti Tornioon nähdäkseen omin silmin pitivätkö lappalaisista kertovat tarinat paikkansa. Hän järjesti tapaamisen tunnetun lappalaisen noidan kanssa. Skeptinen Regnard oli kumppaniensa kera valmistellut kolme koetta laittaakseen noidan kyvyt testiin:

»[Lappalainen] otti rumpunsa ja alkoi lyödä sitä, kiemurrellen kuin riivattu. Kysyimme häneltä, osasiko hän sanoa olivatko isämme ja äitimme yhä elossa. Kysymys oli vaikea, sillä meitä oli kolme joista yhdellä oli äiti ja toisella isä elossa, ja kolmannella ei ollut vanhempia enää lainkaan. Velhomme kertoi meille kaiken tämän ja selvitti erinomaisesti tämän vaikean tehtävän...yksikään mukanamme olleista ruotsalaisista tai suomalaisista ei tiennyt meistä näitä asioita eivätkä olisi voineet kertoa niitä lappalaiselle. Kuitenkin, tyydyttääksemme sellaisia jotka eivät vakuutu helposti ja jotka haluavat jotain konkreettisempaa todistusaineistoa kuin jotain minkä voisi laskea puhtaan onnen piikkiin, kerroimme hänelle että jos hän haluaisi vakuuttaa meidät olevansa oikea velho, hänen tulisi lähettää demoninsa jonkun meistä asumukseen ja tuoda takaisin jotain joka todistaisi meille että hän oli käynyt siellä. Pyysin häntä tuomaan minulle avaimet äitini kaapistoon, ja lupasin hänelle viisikymmentä dukaattia jos hän pystyisi tuomaan ne minulle. »

Tietäjä meni transsiin, maaten kasvoillaan jäykkänä kuin lauta, muiden lappalaisten pitäessä vahtia. Tällä kertaa noita kuitenkin epäonnistui täysin: herättyään hän kertoi Regnardille että hänen apuhenkensä ei pystynyt tehtävään koska Regnard oli häntä voimakkaampi noita ja tämän apuhenki esti velhoa suorittamasta tehtävää. Näin selvitettyään itsensä tilanteessa tietäjä marssi vihaisena ulos mökistä eikä Regnard enää tavannut häntä. Mikäli hän olisi onnistunut, Regnardin kolmas pyyntö olisi ollut neljännestunnin pituisen keskustelun järjestäminen paholaisen kanssa. Toinen Regnardin tapaama lapinnoita ei selvinnyt sen paremmin: Regnard halusi hänen lähettävän henkensä Ranskaan, mutta noita selitti ettei hänen henkensä pystynyt kulkemaan Tukholmaa edemmäksi: hän oli jo vanha mies ja menettänyt osan hampaitaan. Näiden kokemusten jälkeen Regnard tuli siihen tulokseen että "[He] ovat enemmän taikauskoisia kuin taikureita" ja "...voi olla että joskus heillä todella on ollut oikeita velhoja keskuudessaan, entisinä aikoina kun he olivat vielä syvällä pakanuuden harhoissa: mutta nykyään uskon että olisi hyvin vaikeaa löytää heidän keskuudestaan ketään joka kunnolla taitaa ammattinsa." [6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Itkonen, Toivo: Suomen Lappalaiset vuoteen 1945. Toinen osa, s. 331. Porvoo: WSOY, 1948. ISBN 951-0-12480-2-X.
  2. Laestadius, Lars Levi: Lappalaisten mytologian katkelmia, s. 273. Tietolipas 231. Toimittaneet Juha Pentikäinen ja Risto Pulkkinen. Suomentanut Risto Pulkkinen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-257-2.
  3. Toivo Immanuel Itkonen, Suomen Lappalaiset vuoteen 1945. Toinen osa. WSOY. 1948. s. 344, 346-347
  4. Toivo Immanuel Itkonen, Suomen Lappalaiset vuoteen 1945. Toinen osa. WSOY. 1948. s. 344
  5. Moyne, Ernest: Raising the Wind: The Legends of Lapland and Finland Wizards in Literature. Newark: Associated University Presses, 1981. ISBN 0-87413-146-4.
  6. Raising the Wind, s. 42-44lähde tarkemmin?

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harva, Uno: Lappalaisten uskonto / kirj. Uno Holmberg. Sarja: (Suomen suvun uskonnot ; 2) Porvoo: WSOY, 1915.
  • Pentikäinen, Juha: Saamelaiset : pohjoisen kansan mytologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 596. Helsinki 1995.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]