Uhriröykkiö
Uhriröykkiöllä tarkoitetaan Suomen arkeologiassa hautauksetonta kiviröykkiötä, josta löytyy jälkiä uhrirituaaleista. Uhraamiseen viittaavat muun muassa eläimenluut, palanut savi, saviastioiden palat, viljanjyvät ja rautakuona.[1] Uhriröykkiöiden tunnistaminen on kuitenkin ongelmallista, sillä sekä ulkomuotonsa että sisältönsä puolesta ne muistuttavat usein jäte- ja raivausröykkiöitä. Muinaisjäännöstyyppi ajoitetaan yleensä rautakautiseksi, vaikka kansanperinne osoittaa erilaisiin röykkiöihin uhratun historiallisellakin ajalla.[2]
Uhriröykkiön voi ymmärtää yksinkertaisimmillaan kivistä rakennettuna alttarina, jolla on uhrattu esivanhemmille ja haltijoille.[3] Tunnetut uhriröykkiöt kuuluvat usein rautakautisten kalmistojen yhteyteen, mikä vahvistaa tulkintaa niiden kuulumisesta esi-isäkulttiin.[4] Tällaiset kalmistojen yhteydessä olevat uhriröykkiöt keskittyvät Suomessa Etelä-Hämeeseen ja Kokemäenjoelle[5], mutta näitä tunnetaan myös Karjalasta[6]. Suurin osa röykkiöuhraukseen liittyvästä perimätiedosta onkin peräisin juuri Karjalasta, mikä selittyy sillä, että tietäjälaitos ja monet muualla Suomessa katkenneet perinteet jatkuivat alueella pisimpään kristinuskon tulon jälkeen.[7]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kivikoski, Ella: Hämeen historia I. Esihistoria ja keskiaika. Hämeenlinna: Hämeen heimoliitto, 1955. ISBN 9512303825.
- Kivikoski, Ella: Laitilan historia I. Esihistoria. Vammala: , 1969.
- Muhonen, Timo: Something Old, Something New: Excursions into Finnish Sacrificial Cairns. Temenos: Nordic journal of comparative religion, 2008, s. 293–346.
- Muhonen, Timo: Rahoja raunioissa, keitoksia kiviröykkiöissä – Uhriröykkiöt historiallisen ja esihistoriallisen ajan ilmiönä. Muinaistutkija, 2009, nro 3, s. 25–45.
- Muhonen, Timo: Kiven hoavat kiukualle, rauan hoavat rauniolle: parannustaikuus kiviraunion historiassa. Muinaistutkija, 2010, nro 3, s. 19–37.
- Saksa, Aleksandr: Rautakautinen Karjala: Muinais-Karjalan asutuksen synty ja varhaiskehitys. Väitöskirja, Joensuun yliopisto. Studia Carelica humanistica 11. Joensuu: Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta, 1998. ISBN 951-708-602-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Saipio, Jarkko: Lapinrauniotradition kehitys ajoitusten valossa. Muinaistutkija, 2011, nro 4, s. 19-35. Vaasa: Suomen arkeologinen seura. ISSN 0781-6790.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||