Uhriröykkiö

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uhriröykkiö Laurinmäen hiidessä Janakkalassa. Röykkiön keskuskivessä on nk. uhrikuppeja.

Uhriröykkiöllä tarkoitetaan Suomen arkeologiassa hautauksetonta kiviröykkiötä, josta löytyy jälkiä uhrirituaaleista. Uhraamiseen viittaavat muun muassa eläimenluut, palanut savi, saviastioiden palat, viljanjyvät ja rautakuona.[1] Uhriröykkiöiden tunnistaminen on kuitenkin ongelmallista, sillä sekä ulkomuotonsa että sisältönsä puolesta ne muistuttavat usein jäte- ja raivausröykkiöitä. Muinaisjäännöstyyppi ajoitetaan yleensä rautakautiseksi, vaikka kansanperinne osoittaa erilaisiin röykkiöihin uhratun historiallisellakin ajalla.[2]

Uhriröykkiön voi ymmärtää yksinkertaisimmillaan kivistä rakennettuna alttarina, jolla on uhrattu esivanhemmille ja haltijoille.[3] Tunnetut uhriröykkiöt kuuluvat usein rautakautisten kalmistojen yhteyteen, mikä vahvistaa tulkintaa niiden kuulumisesta esi-isäkulttiin.[4] Tällaiset kalmistojen yhteydessä olevat uhriröykkiöt keskittyvät Suomessa Etelä–Hämeeseen ja Kokemäenjoelle[5], mutta näitä tunnetaan myös Karjalasta [6]. Suurin osa röykkiöuhraukseen liittyvästä perimätiedosta onkin peräisin juuri Karjalasta, mikä selittyy sillä että tietäjälaitos ja monet muualla Suomessa katkenneet perinteet jatkuivat alueella pisimpään kristinuskon tulon jälkeen.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kivikoski, Ella: Hämeen historia I. Esihistoria ja keskiaika. Hämeenlinna: Hämeen heimoliitto, 1955. ISBN 9512303825.
  • Kivikoski, Ella: Laitilan historia I. Esihistoria. Vammala: , 1969.
  • Muhonen, Timo: Something Old, Something New: Excursions into Finnish Sacrificial Cairns. Temenos: Nordic journal of comparative religion, 2008, s. 293–346.
  • Muhonen, Timo: Rahoja raunioissa, keitoksia kiviröykkiöissä – Uhriröykkiöt historiallisen ja esihistoriallisen ajan ilmiönä. Muinaistutkija, 2009, nro 3, s. 25–45.
  • Muhonen, Timo: Kiven hoavat kiukualle, rauan hoavat rauniolle: parannustaikuus kiviraunion historiassa. Muinaistutkija, 2010, nro 3, s. 19–37.
  • Saksa, Aleksandr: Rautakautinen Karjala: Muinais-Karjalan asutuksen synty ja varhaiskehitys. Väitöskirja, Joensuun yliopisto. Studia Carelica humanistica 11. Joensuu: Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta, 1998. ISBN 951-708-602-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muhonen 2009, s.25
  2. Ks. esim. Muhonen 2009
  3. Muhonen 2008, s.318–319
  4. Kivikoski 1955, s.165
  5. Kivikoski 1969, s. 47
  6. Saksa 1998, s.72–73
  7. Muhonen 2010, s.21

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Saipio, Jarkko: Lapinrauniotradition kehitys ajoitusten valossa. Muinaistutkija, 2011, nro 4, s. 19-35. Vaasa: Suomen arkeologinen seura. ISSN 0781-6790.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.