Muinaissuomalaisten kaikkeuskäsitykset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maailman keskeisintä rakennetta E.N Setälän (1932) mukaan. Ylimpänä pohjantähti eli naula, joka on kiinni maailmanpylväässä (piirretty keltaiseksi) ja kuvun muotoisessa taivaankannessa. Maailmanpylvään kanta lepää keskellä kiekkomaista maanpintaa (alimpana kuvassa). Kannan juuressa sijaitsee pyörre ja/tai maailmanvuori (molemmat kuvattu), ja sen lähettyvillä Pohjola. Lintukoto on taivaankannen reunan ja maan reunan välisessä raossa, jota on kuvassa selvyyden vuoksi korostettu voimakkaasti. Todellisuudessa rako ajateltiin ahtaaksi.

Muinaissuomalaisten käsitys maailmankaikkeudesta muistutti lähiseudun kansojen käsityksiä. Maan ja vesistöjen pinnan uskottiin sijaitsevan melko litteässä tasossa. Taso oli ilmeisesti kiekon muotoinen, vaikka tästä ei tiettävästi ole jäänyt suoraa kuvausta. Myös skandinaavit pitivät maanpintaa litteänä kiekkona, ja eräät Siperian kansat pitivät maata lievästi kuperana kiekkona.

Taivaankansi ja maailmanpylväs[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ikiaikaisten, hyvin laajalle levinneiden käsitysten mukaan maanpinnan peitti taivaankansi valtavana kupuna. Taivaankantta saatettiin verrata padan (tai ehkä aikaisemmin saviruukun) pohjaan. Tästä on viitteitä ainakin saamelaisten uskomuksissa. Taivaankantta tuki keskeltä Pohjantähteen tukeutuva maailmanpylväs. Pohjantähteä kutsuttiin myös Pohjannaulaksi. Ilmeisesti ajateltiin, että Pohjantähti oli kuten naula, joka liitti taivaankannen maailmanpylvääseen. Maailmanpylväs seisoi maassa äärimmäisessä pohjoisessa, ja sen kerrottiin juurtuneen (ehkäpä naiselliseksi koettuun) maaperään eli maaemään. Erään oletuksen mukaan maailmaa pidettiin joskus varhain kuin suurena telttana, jota kannatti keskeltä maailmanpylväs teltan keskellä olevan tukikepin tapaan. Tähtitaivaan liikkeet sai aikaan taivaankannen pyöriminen, akselinaan maailmanpylväs. Ihme-esine Sampo saattoi pohjimmiltaan olla sama asia kuin maailmanpylväs.

Taivaalle on toisinaan mainittu muitakin rakenteita, kuten aukkoihin viittaavat "ilman ikkunat" ja "retuinen räppänä", sisä- tai välikattoa merkitsevä "laipio" sekä kaarta tai tukipuuta merkitsevä "ilman vempele", jonka päällä taivaalliset olennot joskus istuvat. Joissain loitsuissa ensimmäinen tuli isketään taivaan navalla tai taivaankannen keskiössä hopeisen, petäjäisen tai rautaisen rahin eli tuolin päällä.

Äärimmäinen pohjoinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äärimmäisessä pohjoisessa, jonka voi tulkita maailman keskukseksi, sijaitsi maailmanpylvään juurella jättimäinen meripyörre, Kinahmo eli Kurimuksen kurkku. Pyörteen aiheutti kenties maailmanpylvään pyöriminen taivaankannen mukana. Tämä oli myös Tuonen koski, eräs reitti manalaan. Tuonen koskessa saattoivat virrata teräaseet, miesten miekat ja kirveet ja naisten neulat, jotka satuttivat pahoja vainajia. Pohjoisessa saattoi olla myös maailmanvuori. Pohjoisessa sijaitsi myös Pohjola, ikikylmä maa, sairauksien ja monien ongelmien lähde.

Äärimmäinen etelä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman ja taivaankannen reunoilla, taivaan ääressä, sijaitsi lintukoto, jossa muuttolinnut asuivat talvet. Lintukodossa asuivat pienikokoiset lintukotolaiset. Lintukodon suunta oli etelään tai lounaaseen. Linnunrata eli kotigalaksimme tähtitaivaalla hohtava nauha oli reitti, jota pitkin muuttolinnut kulkivat ilmeisesti lintukotoon ja takaisin.

Itä ja länsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivä eli aurinko oli ilmeisesti jonkinlainen esine, joka kulki päiväsaikaan taivaankannen alla tai sitä pitkin. Monissa kulttuureissa tunnettu käsitys siitä, että aurinkoa kuljettaa taivaalla joku tai jokin, kuten laiva tai kärryt vetojuhtineen, varmaankin ilmeni myös Suomessa ja Karjalassa. Suoraa kuvausta tästä ei kuitenkaan ole tiedossa. Illalla aurinko laskeutui länteen, jossa oli sen maa ja koti. Edelleen sanonnan mukaan aurinko laskee mailleen. Länsi oli onnen maa, ja myös kuolleiden ilmansuunta (synkän Pohjolan ohella), sillä "kuolihan" aurinkokin sinne päivän päätteeksi. Lännessä oli kaikkien naapurikansojen mukaan verisurman saaneiden vainajala, josta olivat lähtöisin revontulet, joten sellainen kuului varmaankin suomalaistenkin uskomuksiin.

Aamuksi aurinko siirtyi takaisin itään, tai syntyi uudelleen idästä, sieltä noustakseen. Itä on saanut nimensäkin siitä, että päivä itää sieltä. Koillisella on vastaavanlainen tausta.

Alinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maan alla eli alisessa oli kuolleiden asuinsija, Manala eli Tuonela. Se saattoi olla kuin maailman peilikuva ylösalaisin. (Vertaa muinaisskandinaavisten uskomusten Nidavellir, joka kuvattiin joskus myös maanalaiseksi peilikuvamaailmaksi). Tähän varjomaailmaan pääsi muun muassa pohjattomista soista, veden pyörteistä, kivenkoloista ja luolista. Maahiset olivat mahdollisesti tämän maan asukkaita. He saattoivat harhauttaa metsässä kulkevan ihmisen eksymään nurinkuriseen maailmaan, metsänpeittoon. Toisessa maailmassa eli ainakin joidenkin ryhmien mielestä myös ihmisen kaksoisolento, joka oli jonkinlaisessa kohtalonyhteydessä ihmisen itsensä kanssa.

Monikerroksinen maailmankaikkeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein taivaankansia kerrottiin olevan useita kerroksittain. Näin uskoivat myös skandinaavit ja useat muut. Maailman tasot sijaitsivat kerroksittain, ja maan alaisessa Tuonelassakin saattoi olla useita kerroksia. Tällaisia uskomuksiakin oli sekä kielisukulaisilla että naapurikansoilla. Taivaankansien määrästä ei ollut kansanperinteen keräämisen aikaan selvää käsitystä; jopa yhdessä loitsussa saatettiin mainita eri määriä. Usein mainittiin kuusi tai yhdeksän.

Tähtitaivaan kohteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taivaankappaleista ilmeisesti kiintotähdet olivat ehkä kiinni taivaankannessa tai reikiä siinä. Aurinko ja Kuu eli taivaanvalot sijaitsivat taivaalla loistaessaan ilmeisesti taivaankannen alla, ja ne olivat jonkinlaisia irtonaisia "esineitä".

Suomalainen, suhteellisen myöhään kerätty kansanperinne ei ole säilyttänyt paljonkaan tietoa muinaisista tähtiin ja kiertotähtiin liittyvistä uskomuksista. Kansanperinne kuitenkin antaa ymmärtää, että joskus tähdet olivat hyvin merkittäviä, ja niihin liittyvä tieto arvostettua. Tietäjien kerrotaan saaneen osan mahdistaan katsomalla ja tutkimalla Otavaa ja muuta tähtitaivasta.

Suomalaisen kansanperinteen merkittävimpiä taivaan kohteita:

  • Päivä eli Aurinko (myös päivyt, päivänkehrä) oli ratkaisevan tärkeä elämän, maanviljelyn, vuorokauden- ja vuodenkierron kannalta. Kesä- ja talvipäivänseisausten aikoihin juhlittiin usein aurinkoa. Joidenkin muinaisten kulttipaikkojen nimessä on sana päivä, joka voi viitata siihen, että niillä olisi palvottu päivää. Suomensukuisissa kielissä omaperäinen päivä-sana on vanhempi nimitys auringolle, kuin alkujaan vierasperäinenselvennä aurinko. Vielä vanhempi omaperäinen nimitys on rekonstruoitu: kaja.
  • Kuu oli salaperäinen ja outo, mutta silti arvostettu taivaankappale. Sillä ajateltiin olevan monenlaisia vaikutuksia ihmisiin ja luontoon. Kuun vaiheet vaikuttivat maan päällä, ja monissa kulttuureissa ne on rinnastettu naisten kuukautisiin. Kuuhun vaikuttivat itsekin salaperäiset taruolennot, kuten kapeet, kuumet ja rahko.
  • Pohjantähti eli Pohjannaula oli tärkeä suunnistaessa.
  • Kalevan miekka oli nimitys Orionin tähtikuvion kolmen tähden muodostamalle "vyölle". Kalevan miekan ajateltiin iskevän kalevantulia.
  • Väinämöisen viikate oli viikatetta muistuttava osa Orionin tähtikuviosta, johon kuului Orionin vyö ja lisäksi "hakanen". Kun Väinämöisen viikate tuli syyskesällä näkyviin, oli heinänteon aika.
  • Seulaset-tähtirykelmä tunnettiin myös useilla muilla nimityksillä, kuten Väinämöiset ja Väinämöisen virsut.
  • Otava on saanut nimityksensä tietynlaisesta kalanverkosta, jonka muoto muistuttaa tätä tähtikuviota. Monen kansan mytologiassa Otava on nimetty merkittävän elinkeinon perusteella, ja näin lienee myös suomalaisten laita. Otavaa tarvittiin usein suunnistaessa. Karhu on uskomuksen mukaan laskettu maan päälle Otavasta.
  • Kalevan tähti oli Siriuksen nimitys
  • Linnunrata oli reitti lintukotoon.
  • Kointähti ("aamutähti") tunnetaan nykyisin Venuksena. Kointähti sai nimensä siitä, että se näkyi aamun koin suunnalla eli koillisessa. Kointähti esiintyi loitsuissa. Ainakin yksi tunnettu loitsu rukoilee kointähteä.
  • Ehtytähti, ehtatähti, ehdan tähti eli ehtootähti ("iltatähti") tunnetaan myös nykyisin Venuksena, koska kyseessä on sama planeetta. Ehtytähti sai nimensä siitä, että se näkyi ehtoolla eli illalla.

Maailman alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Maailman synty

Käsitykset asioiden alkuperästä eli synnystä ovat olleet tärkeä osa muinaissuomalaisten maailmankuvaa. Maailman syntytarinat ovat olleet merkittävä osa runoutta, ja maailman synnystä oli useita erilaisia kertomuksia. Niistä yleisimmän mukaan maailma oli syntynyt vesilinnun munasta. Tunnetaan myös maansukellus-myytti, jonka mukaan maailma syntyi kuikan tai paholaisen haettua pohjasta maata. Joskus kerrotaan myös, miten seppäsankari Ilmarinen takoi taivaankantta.

Katso myös: Taivaanvalojen synty

Maailmanloppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansantarusto tuntee joitakin maailmanloppuun liittyviä ilmiöitä, eskatologisia myyttejä. Maailman loppuessa käy asioita, jotka muuten olisivat aivan mahdottomia. Näitä ovat esimerkiksi tähtien tanssiminen, kuun kuumuminen ja auringon siirtyminen pohjoiseen tai paistaminen veden pohjasta. Erään kuvauksen mukaan maailmanloppu tulee, kun kivi kelluu tai lentää ja höyhen tai lehti uppoaa. (esimerkiksi SKVR:1341)

Myös suoranaisesta katastrofista kerrotaan toisinaan. Esimerkiksi tunnetaan suuri pakkanen ja maailman palaminen, maailmanlopun taistelu, tauti ja nälänhätä, kuten skandinaavisessa mytologiassa. Käsitys maailmanlopun taistelusta voi olla myös kristillistä alkuperää.

Savolaisten tarinoissa Kihovauhkonen esiintyi maailmanlopun ennustajana. Erään Kihovauhkosen ennustuksen mukaan maailmanloppu koittaa, kun maa vyötetään rautavyöllä ja tiellä kulkee päättömiä hevosia.

Velisurmaaja-kansantarinassa maailmanloppua käytetään lopullisen päätöksen vertauskuvana; poika ei tule takaisin ennen kuin käy mahdottomia asioita, kuten että kivi kelluu, korppi valkenee tai hanhi mustuu.

Sääksmäellä uskottiin, että helkajuhlaa on pidetty vuosittain maailman alusta asti, ja että pellot lakkaavat kasvamasta tai tulee maailmanloppu, jos helkajuhlia ei enää pidetä. Sääksmäellä uskottiin myös, että seudulla on maailman napa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Martti Haavio: Suomalainen mytologia (1967)
  • E. N. Setälä: Sammon arvoitus (1932)
  • Anna-Leena Siikala: Uralilainen ja saamelainen mytologia, kokoomateoksessa Pohjan poluilla, suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan, toimittanut Paul Fogelberg (1999)