Etelä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muuttolintujen uskottiin lentävän linnunrataa pitkin eteläiseen Lintukotoon. Kuvassa linnunradalla sijaitseva Joutsenen tähdistö, jonka jo antiikin kansat tunsivat tällä nimellä.

Etelä on yksi neljästä pääilmansuunnasta. Se on kohtisuorassa itää ja länttä vastaan ja kaakon sekä lounaan välissä. Kompassissa se on 180 asteen kohdalla. Etelä määrittyy maapallon pallonpuoliskojen mukaisesti.

Yleensä etelä kuvataan kartoissa pohjoisen alapuolelle. Maan pyörimisakselin eteläinen pää eli Etelänapa sijaitsee Etelämantereella, joka on yksi maailman maanosista. Pohjoisnapa on vastakkaisella puolella geoidinmuotoista palloamme eikä sijaitse mantereella vaan jäätiköllä.

Magneettinen etelä, johon kompassineulakin likimain osoittaa, on suunta Maan magneettista etelänapaa kohti. Maan magneettikentän navat eli magneettiset navat eivät sijaitse samoissa kohdissa kuin maantieteelliset navat. Ne vaihtavat lisäksi paikkoja säännöllisesti pitkällä aikavälillä.

Sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana etelä voi olla johdos kantasanasta esi, jolloin etelä tarkoittaisi suuntaa, joka on esimerkiksi asumuksen tai maankohouman etupuolella, eli lämpimällä ja valoisalla puolella, minne aurinko keskipäivällä paistaa. Eteinen on saanut nimensä siitä, että se tehdään talon tai kodan etu- eli eteläpuolelle. Etelä voi olla myös johdos kantasanasta etä, jolloin etelä olisi merkinnyt alun perin jotakuinkin samaa kuin etäinen suunta.

Muinaissuomalaiset uskoivat Lintukodon sijaitsevan äärimmäisessä etelässä. Kaukana etelässä oli käsitysten mukaan hyvin kuuma, ja taivaankansi niin lähellä, että kaikki sen alla kutistui.

Suomen sana etelä on sukua viron kielen sanalle edel, joka tarkoittaa lounasta.

Ilmansuunnat.gif Pääilmansuunnat Väli-ilmansuunnat
pohjoinen koillinen
itä kaakko
etelä lounas
länsi luode

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]