Eteinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pohjapiirros, jossa eteinen merkittynä punaisella.
Eteinen

Eteinen, varsinkin vanhahtavassa kielessä joskus porstua, on asuinhuoneiston sisäänkäyntiin tai tuulikaappiin välittömästi liittyvä huonetila tai tila, josta on kulkuyhteys huoneiston muihin huoneisiin ja tiloihin. Huoneesta toiseen kuljettaessa reitti kulkee usein eteisen kautta, joka toimii näin huonetilojen yhdistäjänä.

Useampikerroksisen asunnon kerrosten väliset portaat sijoitetaan yleensä eteiseen tai sen lähelle. Toisaalta eteinen erottaa asuinhuoneiston muita tiloja ulkoa tai kerrostalon porraskäytävästä kuuluvalta melulta. Jos eteinen sijoittuu rakennuksen ulkoseinälle, siinä on yleensä myös ikkuna. Ellei ole, luonnonvaloa pyritään saamaan eteiseen avoimella yhteydellä asunnon muihin huoneisiin.[1] Mikäli eteisen kaltaisia tiloja on enemmän kuin yksi, on vakiintunut käytäntö nimetä eteistilat koon mukaan. Käypä nimitys esimerkiksi kooltaan pienemmästä eteistilasta on pikkueteinen. Pääasiallisen eteisen edessä ei enää tällöin liitettä ole tapana käyttää.

Lämpimän eteisen edeltäjä oli maalaistaloista ja vanhoista pientaloista tuttu lämmittämätön porstua tai kuisti[2]. Etenkin julkisten tilojen suurta eteishuonetta kutsutaan myös nimellä (eteis)halli tai (eteis)aula.[3]

Eteistä käytetään yleensä myös vaatesäilytystilana etenkin ulkovaatteille ja jalkineille. Vaatteet sijoitetaan avonaulakkoon, komeroihin tai eteisen yhteydessä olevaan vaatehuoneeseen, pientalossa joskus tuulikaappiinkin. Eteiskaapistoon on usein sijoitettu myös siivouskomero, siivousvälineiden säilytyspaikka. Eteisestä on usein suora käynti WC:hen ja pesutiloihin.[1] Eteiseen sijoitetaan myös pukeutumista helpottava peili. Tilaa säästäviä ratkaisuja ahtaassa eteisessä ovat muun muassa liukuovikaapistot ja seinään kiinnitetty, seinää vasten kääntyvä klaffi-istuin.[4].

Ennen nykyisten mukana kuljetettavien ja henkilökohtaisten puhelimien aikaa kodin ainoa lankapuhelin sijoitettiin usein eteiseen, jonne kaikista kodin huoneista oli lyhyt matka puhelimeen vastaamaan sen soidessa ja jossa saattoi sijaita huoneiston ainoa puhelinpistorasia. Puheluja varten puhelimen vieressä saattoi olla tuoli tai istuimen ja eteispöydän tai -lipaston yhdistelmä, niin sanottu puhelinpöytä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b ”RT 93-10937 Eteis- ja kulkutilat”, Asuintilojen suunnittelu, s. 95–98. Rakennustieto, 2010. ISBN 978-951-682-951-0. Ajantasainen RT-kortti verkossa.
  2. Tomminen, Hannu (teksti): Kuistin korjaus Korjauskortti KK10, Museovirasto. 1.1.2000. Viitattu 10.4.2021.
  3. aula. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  4. Andersson, Ingald: ”Eteistilat”, Viihdy kotona, sisusta kauniisti, s. 168–185. Suomentanut Pirjo Latvala. WSOY, 2001. ISBN 951-0-25538-6.
  5. Koskinen, Pertti: Minne katosi puhelinpöytä? Ilta-Sanomat. 3.3.2019. Viitattu 10.4.2021.
Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.