Satu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo saduista ja tarinoista. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Alexander Zick: Hannu ja Kerttu.

Sadut ovat melko lyhyitä, juoneltaan selkeitä mielikuvituksellisia tarinoita, jotka kuvaavat ihmisten elämään ja erityisesti kasvamiseen liittyviä vaikeuksia.[1] Tapahtumien tarkkaa aikaa ja paikkaa ei yleensä kerrota tarkasti, vaan tärkeintä on päähenkilöiden elämäntilanne. Joitain yleisiä satujen teemoja ovat lähteminen, matka, päähenkilössä tapahtuva muutos ja heikomman taistelu vahvempaa vastaan. Saduissa on usein tarunomaisia hahmoja, kuten keijuja, peikkoja, haltijoita, lohikäärmeitä tai jättiläisiä.

Suurin osa kuuluisista saduista perustuu ikivanhaan, kansainväliseen perinteeseen.[1] Vanhimmat sadut ovat yli 4 000 vuoden ikäisiä. Sadun ja myyttisen kertomuksen eli tarun erona pidetään sitä, että satuihin ei oikeasti uskottu, kun taas myyttisiin kertomuksiin uskottiin ainakin vertauskuvallisesti. Esimerkiksi Kalevalan taustalla olevat kansanperinteelliset kertomukset eivät ole satuja, koska niitä on pidetty tosina tavalla tai toisella.

Kansansadut perustuvat suulliseen kansanperinteeseen. Kansansadut ovat tyyliltään melko yksinkertaisia, ja ne sisältävät runsaasti toistoa. Tarinat ovat usein kaavamaisia ja opettavaisia. Samat satuaiheet esiintyvät paikallisina muunnoksina eri maissa.

Kansansatujen systemaattinen kerääminen ja tutkimus saivat alkunsa 1800-luvulla, kun saksalaiset Jacob ja Wilhelm Grimm julkaisivat kansansatujen kokoelmansa. Saduissa voidaan erotella useita lajityyppejä. Näitä ovat muun muassa eläinsadut, ihmesadut ja pilasadut.

Taidesadut poikkeavat kansansaduista monin tavoin, vaikka taidesatujen pohja onkin usein kansanperinteessä. Taidesadut ovat tunnettujen kirjailijoiden kirjoittamia, ja ne ovat usein taiteellisesti kunnianhimoisia teoksia.

Satuja ovat kertoneet myös kaikenikäiset lapset. Sadutusmenetelmän avulla saadaan talteen lasten (ja myös aikuisten) vapaata tarinan kerrontaa. Näitä satuja on Suomessa koottu jo vuodesta 1995. Lasten kertomissa saduissa mielikuvitus lentää usein vilkkaammin ja monisäikeisemmin kuin perinteisissä aikuisten saduissa. Lasten omat sadut ovat avanneet uusia näkökulmia lasten kerrontakulttuuriin. Nuorimmat sadunkertojat ovat olleet yhden vuoden ikäisiä. Nämä sadut vaihtelevat sisällöltään, muodoltaan ja kerrontatavaltaan aikuisten kertomista saduista.

Aikuisten satuja ovat tutkineet muun muassa Antti Aarne, Bruno Bettelheim ja Vladimir Propp.

Lasten satujen tutkiminen on alullaan.[2]

Satukokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satukirjailijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anne-Maria Mikkola, Lasse Koskela ym.: Äidinkieli ja kirjallisuus, Käsikirja, s. 251. 1.-6. painos. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-26300-6.
  2. Lapset kertovat ja toimivat -hankkeet

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.