Satu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kertomuksista. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Satu on todellisen elämän rajat ylittävä mielikuvitukseen vetoava kertomus, joka on usein tarkoitettu lapsille.[1]

Määrittelyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadulle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Saduille on kuitenkin tunnistettu monia tyypillisiä piirteitä, jotka erottavat ne myyteistä ja tarinoista. Satua pidetään yleensä sepitteenä. Sadun näyttämö on ajaton ja paikaton, ja satu voi sijoittua mihin aikaan tai paikkaan tahansa. Sadun päähenkilö voi olla ihminen tai ei-ihminen. Satu on yleensä maallinen, mutta se voi olla myös uskonnollinen. Satu voidaan nähdä aikuisille tai lapsille kirjoitettuna. Sadussa on usein kaavamainen aloitus. Satu on yleensä lyhyt, ja se voi olla proosa- tai runomuotoinen. Satu kerrotaan tavallisimmin iltaisin.[2]

Sadun ja myyttisen kertomuksen erona pidetään sitä, että satuihin ei oikeasti uskottu, kun taas myyttisiin kertomuksiin uskottiin ainakin vertauskuvallisesti. Esimerkiksi Kalevalan taustalla olevat kansanperinteelliset kertomukset eivät ole satuja, koska niitä on pidetty tosina tavalla tai toisella.

Jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuustieteessä sadut jaetaan kansansatuihin ja taidesatuihin. Kansansadut ovat anonyymejä kansanperinteen tuotteita, mutta taidesaduissa korostuu kirjailijuus.[3]

Kansansadut ovat tyyliltään melko yksinkertaisia, ja ne sisältävät runsaasti toistoa. Tarinat ovat usein kaavamaisia ja opettavaisia. Samat satuaiheet esiintyvät paikallisina muunnoksina eri maissa.

Perinteentutkimuksessa kansansadut on jaoteltu eri tyyppeihin. Esimerkiksi Pirkko-Liisa Rausmaa on jakanut suomalaiset kansansadut luokkiin nimeltä ihmesadut, legenda- ja novellisadut, sadut tyhmästä paholaisesta, hölmöläissadut, valhesadut, eläinsadut sekä pilasadut ja kaskut.[4]

Taidesadut ovat tunnettujen kirjailijoiden kirjoittamia, ja ne ovat usein taiteellisesti kunnianhimoisia teoksia. Taidesatujen pohja on kuitenkin usein kansanperinteessä.

Sisältöjä ja teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satu voi kuvata ihmisten elämään ja erityisesti kasvamiseen liittyviä vaikeuksia.[5] Tapahtumien tarkkaa aikaa ja paikkaa ei yleensä kerrota tarkasti, vaan tärkeintä on päähenkilöiden elämäntilanne. Joitain yleisiä satujen teemoja ovat lähteminen, matka, päähenkilössä tapahtuva muutos ja heikomman taistelu vahvempaa vastaan. Saduissa on usein tarunomaisia hahmoja, kuten keijuja, peikkoja, haltijoita, lohikäärmeitä tai jättiläisiä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa kuuluisista saduista perustuu ikivanhaan, kansainväliseen perinteeseen.[5] Vanhimmat sadut ovat yli 4 000 vuoden ikäisiä.

Kerääminen ja tutkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansansatujen systemaattinen kerääminen ja tutkimus saivat alkunsa 1800-luvulla, kun saksalaiset Jacob ja Wilhelm Grimm julkaisivat kansansatujen kokoelmansa.

Satuja ovat kertoneet myös kaikenikäiset lapset. Sadutusmenetelmän avulla saadaan talteen lasten (ja myös aikuisten) vapaata tarinan kerrontaa. Näitä satuja on Suomessa koottu jo vuodesta 1995. Lasten kertomissa saduissa mielikuvitus lentää usein vilkkaammin ja monisäikeisemmin kuin perinteisissä aikuisten saduissa. Lasten omat sadut ovat avanneet uusia näkökulmia lasten kerrontakulttuuriin. Nuorimmat sadunkertojat ovat olleet yhden vuoden ikäisiä. Nämä sadut vaihtelevat sisällöltään, muodoltaan ja kerrontatavaltaan aikuisten kertomista saduista.

Aikuisten satuja ovat tutkineet muun muassa Antti Aarne, Bruno Bettelheim ja Vladimir Propp.

Satukokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satukirjailijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bengtsson, Niklas: Sadunkertojat: Satuperinnettä Kaksoisvirranmaasta 1900-luvun alkuun. Avain, 2019. ISBN 978-952-304-135-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: satu. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus. ISSN 2323-3370.
  2. Bengtsson 2019, s. 11–13.
  3. Bengtsson 2019, s. 12.
  4. Bengtsson 2019, s. 12–13.
  5. a b Anne-Maria Mikkola, Lasse Koskela ym.: Äidinkieli ja kirjallisuus, Käsikirja, s. 251. 1.–6. painos. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-26300-6.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.