Zachris Topelius

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Zacharias Topelius)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Zachris Topelius
Zachris Topelius Familj-Journalen -lehdessä 1866.
Zachris Topelius Familj-Journalen -lehdessä 1866.
Syntynyt 14. tammikuuta 1818
Uudenkaarlepyyn mlk., Suomi
Kuollut 12. maaliskuuta 1898 (80 vuotta)
Sipoo
Ammatit kirjailija, toimittaja, historioitsija, yliopiston rehtori
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Johan Ludvig Runeberg ja Zachris Topelius, 1863

Zachris (Zacharias, Z., Sakari) Topelius (14. tammikuuta 1818 Uusikaarlepyy12. maaliskuuta 1898 Sipoo) oli suomalainen kirjailija, toimittaja, historioitsija ja Helsingin yliopiston rehtori.[1]

Topelius oli viralliselta nimeltään Zacharias kuten hänen isänsäkin. Hän käytti itse etunimenään lyhennettä Z. tai nimimuotoa Zachris, myös virallisissa yhteyksissä. Topeliuksesta on usein myös käytetty suomalaistettua muotoa Sakari.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zachris Topelius syntyi Kuddnäsin tilalla lähellä Uuttakaarlepyytä vuonna 1818. Hänen isänsä oli lääkäri ja kansanrunouden kerääjä Zacharias Topelius vanhempi ja äitinsä varakas kauppiaantytär Catharina Sofia Calamnius. Hänen isoisänsä oli kirkkomaalari Mikael Toppelius.[1]

Topelius oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1829–1832 ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä J. L. Runebergin yksityisoppilaana 1833. Tämän jälkeen hän aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa, jossa hänet promovoitiin maisteriksi 1840 ja tohtoriksi vuonna 1847.[2] Vuonna 1841 Topelius tuli Helsingfors Tidningar -lehden toimittajaksi ja lehden levikki alkoi pian nousemaan. Topelius oli toimittamassa lehteä vuoteen 1860 asti. Vuonna 1854 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston Suomen historian ylimääräiseksi henkilökohtaiseksi professoriksi, vuonna 1863 hänestä tuli Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professori ja vuonna 1876 yleisen historian professori, jossa virassa hän toimi vuoteen 1878 asti. Vuosina 1875–1878 Topelius oli myös yliopiston rehtori.[1]

Zachris Topelius oli naimisissa 1846–1885 Maria Emilia Lindqvistin (1821–1885) kanssa jonka isä oli uusikaarlepyyläinen kauppias ja raatimies Isak Lindqvist. Heillä oli kuusi lasta joista kolme kuoli nuorina. Lapsista tunnettuja olivat kirjailija Toini Topelius ja taidemaalari Eva Topelius, myöhemmin Acke. Kirjastonhoitaja, kirjailija Paul Nyberg oli Topeliuksen vanhimman tyttären Aina Sofia Topeliuksen (1846–1916) poika.[3]

Vuonna 1897 Topeliuksesta tuli riemutohtori.[4] Hän kuoli 12. maaliskuuta 1898 Koivuniemen tilalla Östersundomissa.[5]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Topelius oli yksi varhaisimmista suomalaisista romaanikirjailijoista. Hänen vuonna 1850 ilmestynyt teos Hertiginnan af Finland (suom. Suomen herttuatar, 1874) oli ensimmäisen suomalainen historiallinen romaani. Tunnetumpi on kuitenkin Topeliuksen historiallinen romaanisarja Fältskärns berättelser (suom. Välskärin kertomuksia), joka ilmestyi aluksi jatkokertomuksena Helsingfors Tidningarissa. Välskärin kertomusten teemana oli aateliston ja talonpoikien pitkäaikainen valtataistelu, joka edisti yhteiskunnan vapautta.

Topelius kirjoitti runoja jo nuoresta pitäen. Suurinta osaa hänen nuoruudenrunoissa ei kuitenkaan julkaistu kokoelmissa, vaan vasta vuodesta 1899 alkaen ilmestyneessä kokoelmasarjassa Samlade skriften. Topelius julkaisi joitakin runojaan Necken-albumissa, mutta hänen ensimmäinen runokokoelma oli Kanervankukkia (Ljungblommor, 1845). Sen toinen osa ilmestyi 1850 ja kolmas 1854.[1] Topelius tunnetaan Suomen maisemia kuvaavista teoksistaan, kuten runosta ”Kesäpäivä Kangasalla”, joka kuuluu Sylvian laulut -sarjaan. Topeliuksen tuotantoa on myös ”Varpunen jouluaamuna” (Sparven på julmorgonen). Topelius osallistui virsikirjakomitean työhön, ja esimerkiksi virret En etsi valtaa loistoa (virsi 31) ja Totuuden henki (virsi 484) ovat hänen kirjoittamiaan.

Toimittajana Topelius kirjoitti paljon myös naisille ja lapsille. Hänet muistetaan ”satusetänä”, koska hän kirjoitti opettavaisia ja suosittuja lastensatuja. Topelius esitti lapset reippaina ja aloitteellisina. Hänen pedagogiikkansa edusti uushumanismia, joka korosti positiivisen luonteen rakennusta. Topelius vastusti sirpaleista hajatietoa, negatiivisuutta ja kyynisyyttä. Topelius laati kaksi alkeisopetuksen oppikirjaa, Luonnonkirjan (1860) ja Maamme kirjan (1875).[1]

Ajattelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Topelius oppi suomea triviaalikoulussa opiskellessaan ja kehotti toimittajana äitejä opettamaan lapsilleen suomea. Topelius uskoi, että Suomen kulttuuri muuttui pääosin suomenkieliseksi, mutta hän myös painotti Ruotsin perinnön ja ruotsin kielen historiallista ja sivistyksellistä merkitystä Suomessa.[1]

Topeliuksen historiallisissa romaaneissa korostuvat isänmaallisuus, uskonto ja sääty-yhteiskunta, joka toimiakseen vaatii yhteiskuntaluokkien toimimista sopusuhtaisessa yhteistyössä. Topeliuksen historiakäsitys oli lähtöisin Hegeliltä. Hän katsoi, että Kaitselmus ohjasi historian kulkua, kun Hegel taas katsoi järjen ohjaavan sitä. Topelius ajatteli historian olevan kansojen historiaa, jossa kukin kansa pyrki tulemaan tietoiseksi kutsumuksestaan ja luomaan itselleen valtion.[6]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ville Vallgren, Topelius ja lapset, 1932, Helsingin Koulupuistikko.
Vuonna 1948 julkaistu postimerkki.

Kuten vanhemmille professoreille usein, Topeliukselle myönnettiin Pyhän Annan ritarikunnan toisen luokan risti vuonna 1877. Hänelle myönnettiin valtioneuvoksen arvo vuonna 1878, mikä oli tavallista yhden kauden rehtoreille. Ruotsin akatemia myönsi Topeliukselle kaksi palkintoa ja hänelle myönnettiin myös muutama kunniajäsenyys, muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Suomen Tiedeseura tai Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia eivät kuitenkaan valinneet häntä jäsenekseen. Svenska litteratursällskapet i Finland otti Topeliuksen kunniajäseneksi vasta myöhään. Topelius itse koki, että hän ei saanut aikalaisiltaan tarpeeksi arvostusta. Häntä kohtaan osoitettiin laajaa arvostusta oikeastaan vasta hänen 80-vuotisjuhliensa yhteydessä ja etenkin pian juhlia seuranneissa suurissa hautajaisissa.[1]

Topeliuksen kunniaksi on pystytetty patsaita ja muistomerkkejä. Topeliuksen haudalle Hietaniemen hautausmaalle (V21-12-3) pystytettiin vuonna 1905 Walter Runebergin veistämä hautapatsas Valoa kohti. Varat hautamuistomerkkiin oli saatu Suomen Naisyhdistyksen järjestämällä kansalaiskeräyksellä. Vaasassa paljastettiin vuonna 1915 kuvanveistäjä Emil Wikströmin veistämä patsas, joka esittää Topeliusta lasten ympäröimänä. Varat ”satusedän” patsaaseen tulivat pääosin lahjoituksina Vaasan koululaisilta.[7]

Topeliukselle haluttiin saada patsas myös pääkaupunkiin, ja Svenska litteratursällskapet aloitti vuonna 1908 varojen keräämisen hanketta varten. Tästä seurasi yksi Suomen kuuluisimpia patsaskiistoja, jossa vastakkain olivat perinteisen näköisrealismin ja modernin muistomerkkitaiteen kannattajat. Kuvanveistäjä Ville Vallgren veisti realistisen muistopatsaan, jossa Topelius on kuvattuna lasten ympäröimänä Vaasan patsaan tapaan, ja tarjosi sitä sekä Litteratursällskapetille että Helsingin kaupungille. Nämä eivät kuitenkaan halunneet ottaa veistosta vastaan. Vuonna 1929 Litteratursällskapet järjesti muistomerkkikilpailun, jonka voitti Gunnar Finnen ehdotus Satu ja totuus. Finnen veistos oli modernistisempi kuin Vallgrenin: se ei ollut Topeliuksen näköispatsas, vaan siinä oli kuvattuna kaksi allegorista alastonta naishahmoa. Finnen veistos synnytti kiivasta vastustusta ihmisissä, jotka pitivät Vallgrenin realistista Topeliusta parempana, ja kirjailija Maila Talvion ympärille syntyi nopeasti kansanliike, joka hankki varat Vallgrenin patsaan pystyttämiseksi Helsinkiin. Tämän vuoksi vuonna 1932 Helsingissä paljastettiin kaksi Zachris Topeliuksen muistopatsasta: Vallgrenin realistinen Topelius ja lapset Koulupuistikossa ja Finnen symbolistinen Taru ja totuus Esplanadin puistossa.[7]

Topeliuksen mukaan on nimetty Topeliuksenkatu Helsingin Töölössä, Kokkolassa ja Lohjalla, Topeliuksentie Mikkelissä sekä Topeliuksenpuistikko Uudessakaarlepyyssä.

Topelius-tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zachris Topeliuksesta on julkaistu lukuisia elämäkertoja. Laajin ja merkittävin on hänen oppilaansa, kirjallisuudentutkija Valfrid Vaseniuksen kirjoittama kuusiosainen Zacharias Topelius: Hans lif och skaldegärning (1912–1930). Topeliuksen tyttärenpoika Paul Nyberg, joka järjesti isoisänsä kirjallisen jäämistön Kansalliskirjaston Topelius-kokoelmaksi, julkaisi tämän päiväkirjat nimellä Zacharias Topelius dagböcker (1918–1924) ja valikoimia tämän kirjeenvaihdosta nimellä Konstnärsbrev (1956–1960) sekä elämäkerran Zachris Topelius: En biografisk skildring (1949). Topeliuksesta on julkaistu myös runsaasti historiallisia ja kirjallisuustieteellisiä erikoistutkimuksia, kuten Matti Klingen Idylli ja uhka – Topeliuksen aatteita ja politiikkaa (1998).

Topeliuksen kootut teokset on julkaistu kahdesti, ensin ruotsiksi vuosina 1904–1907 ja sitten suomeksi 1929–1939. Näihin teossarjoihin sisältyvät kuitenkin vain Topeliuksen kaunokirjalliset teokset, eivät esimerkiksi hänen sanomalehtikirjoituksensa, päiväkirjansa tai kirjeenvaihtonsa.lähde? Svenska Litteratursällskapet i Finland pani alulle vuonna 2005 Zacharias Topelius skrifter -edition, jonka tavoitteena on julkaista "kirjalliset teokset ja muu kirjallinen jäämistö mahdollisimman kattavasti". Editio on digitaalinen ja vapaasti käytettävissä, ja osa aineistosta julkaistaan myös painettuna. Kevääseen 2016 mennessä editiota on julkaistu kuusi osaa.[8]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivun ja tähden” alkusivu. Vuonna 1893 ilmestynyt suomenkielinen laitos.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Klinge, Matti: Topelius, Zachris (1818–1898) Kansallisbiografia. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 25.11.2015.
  2. Kotivuori, Yrjö: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Zachris Topelius 22.12.2007. Helsingin yliopisto. Viitattu 25.11.2015.
  3. Topelius-suku, taulu 5
  4. Topelius, Svenska Litteratursällskapet i Finland Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
  5. Teckenberg, Carl Petter: Sakari Topelius (1818–1898) Itä-Uudenmaan maakuntakirjailijat. 13.7.2006. Sipoo.fi. Viitattu 26.11.2013. [arkistolinkki]
  6. Jussila, Osmo: Suomen historian suuret myytit, s. 17–23. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33103-3.
  7. a b Lindgren, Liisa: Monumentum – muistomerkkien aatteita ja aikaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-170-4.
  8. Zacharias Topelius Skrifter – Julkaisuhanke Svenska litteratursällskapet i Finland. Viitattu 31.3.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Klinge, Matti: Idylli ja uhka: Topeliuksen aatteita ja politiikkaa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22952-0.
  • Mazzarella, Merete: Ei kaipuuta, ei surua. Päivä Zacharias Topeliuksen elämässä. Tammi, 2009. ISBN 951-31-4758-7.
  • Tiitta, Allan: Harmaakiven maa: Zacharias Topelius ja Suomen maantiede. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 147. Helsinki: Suomen tiedeseura, 1994. ISBN 951-653-273-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Zachris Topelius -sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zachris Topelius.