Mielikuvitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mielikuvitus on nähdyn ja kuullun sekä muiden aistitoimintojen pohjalta uudelleen muokattua ja jäsennettyä sekä käsiteltyä tietoa. Ennen henkilökohtaisesti itselle vieraan löytämistä, ja kehittyneiden aivojen eri aivoalueiden osissa sijaitsevien aistitoimintojen vuorovaikutuksen seurausta. Mielikuvitus aivotoimintona on aivoalueiden välittäjäaineiden ja sähköisten impulssien keskinäistä yhteisvaikutusta, sekä aivoalueiden välisen informaation välittymistä kokonaisuuksien ja elämän eri osa-alueiden hahmottamiskyvyn luomiseksi ja selviytymismekanismien kehittämiseksi. Mielikuvitus ominaisuutena liitetään lähinnä ihmiseen, ja ihmisen kyvykkyyteen selviytyä toimintaympäristössään aiemmin oppimansa perusteella. Mielikuvituksen avulla henkilö muokkaa jäsentämäänsä ja oppimaansa tietoa, joka voi olla osittain kuvitteellista eli muiden mielikuvituksen tuotetta, tai liittyä todellisiin tapahtumiin ja havaintoihin.

Mielikuvitus on muun muassa ominaisuutena kyky simuloida todellisuutta, ja löytää siitä uusia piirteitä tai ilmiöitä, joita ei sisälly henkilön ja yksilön aiempaan henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan. Mielikuvitukseen liittyy olennaisena osana muistaminen. Mielikuvituksessa kyky käsitellä havaittua aisti-informaatiota olemassa oleva aistitieto muokataan haluttuun ja itseään miellyttävään muotoon. Mielikuvitus on uuden löytämistä yksilön omien aivoalueiden käsittelemän aisti-informaation seurauksena. Mielikuvitus on keskeinen luovuuden lähde, osa innovatiivista ja jo olemassa olevaa sekä opittua tietoa uudelleen jäsentävää ja muokkaavaa yksilöä. Myös osa kehittyvää yhteiskuntaa.

Mielikuvitus, eli aivoalueiden vuorovaikutteinen toiminta voi aiheuttaa myös harhamuistikuvia, jolloin aivoalueiden synaptiset yhteydet hermoverkossa, ja välittäjäaineiden välittämät kemialliset viestit eivät ole antaneet havaituista aistihavainnoista uudelleen mieleenpalauttamisen yhteydessä oikeaa muistinvaraista tietoa. Tällöin muistinvarainen tieto saattaa olla osittain vääristynyttä, jolloin sosiologisessa ja psykologisessa yhteydessä puhutaan mielikuvituksesta.

Mielikuvitus saattaa lapsuudessa sekoittaa todellisuudentajua, jolloin lapsi pakenee mielikuvitusmaailmaansa kohdattuaan itselleen vastenmielisiä asioita. Mielikuvituksen vääristämät eli aivoalueiden vuorovaikutteisen toiminnan häiriöt, ja osittain aivojen uudelleen muokkaamat sekä jäsentämät aistihavainnot muistinvaraisina saattavat aiheuttaa herkille yksilöille jopa pelkotiloja milloin mitäkin sosiaalista kulttuurista ilmentymää tai havaittua kohtaan. Mielikuvitus tieteenaloihin liittyneenä on osa sosiologista ja psykologista tutkimuskenttää.

Poikkitieteellisesti ajateltuna mielikuvitus on osa ihmisen biologiaan liittyvää selviytymismekanistista sosiaalista käyttäytymistä, jolloin yksilö, henkilö ja ihminen pyrkii luomaan jotain uutta. Ihmiskunta ja yksilöt kehittyvät sosiologisesti ja yhteiskunnallisesti vain mielikuvituksen eli uudelleen käsitellyn ja jäsennetyn tiedon vaikutusten myötä. Mielikuvitusta eli siis aivoalueiden toimintaa tutkivat tieteenalat ovat biologia, lääketiede, psykologia ja sosiologia. Mielikuvitus eli aistitietoa uudelleen muokkaava selviytymismekanistinen ilmiö on osa informaatioyhteiskuntaa ylläpitävää, ihmisyksilöitä verkostoivaa, ja tiedollisesti uutta luovaa tutkimustoimintaa, jolloin ihmisyksilö aiemmin havaitsemansa ja oppimansa perusteella luo uutta tietoa, joka on mielikuvituksen eli aivotoimintojen ja aistihavaintojen käsittelemän ja uudelleen jäsentämän aivotoimintaprosessin tulosta. Mielikuvitus on aivojen toimintaa eri aivoalueiden keskinäisessä vuorovaikutteisessa suhteessa ilmenevänä biologisena prosessina ja mekanismina.

Mielikuvitusmaailma kasvatuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiskasvatuksessa korostetaan lapsen mielikuvitusmaailman kehittämistä. Ihmisestä tulisi kasvaa luova ja kekseliäs. Vaikka tämä vaatii kuvittelemisen, keksimisen, uusien ajatusten ja ratkaisujen tuottamisen taitoa, tietäminen ja tunnistaminen korostuvat kuitenkin opetuksessa. Joskus pidetään haitallisena sitä, että lapsen kuvittelukykyä harjoitetaan. Uskotaan, että lapsi sekoittaa mielikuvitusmaailman ja todellisuuden keskenään. Näin ei yleensä ole. Leikin tutkimuksesta käy ilmi, että ne säilyvät erillisinä lapsen mielessä, vaikka ne leikeissä solmiutuvatkin toisiinsa.[1] Tyrkyttämistä on kuitenkin vältettävä samoin kun fiktiivisten turhaa pelkoa aiheuttavien tarinoiden tai toimintamallien luontia. Usein lapsen pimeän pelko juontaa juurensa muun muassa vääränlaisen todellisuudenkuvan antamisesta.

Muun muassa leikki, keksiminen, luovuus ja luova ongelmanratkaisu vaativat mielikuvitusta. Mielikuvitusta tarvitaan useimmiten luovaa mieltä vaativissa työtehtävissä, mutta myös koko ihmislajin sisäisessä kehityksessä. On kuitenkin muistettava sanonta: ”Mikä sen helpompaa hallita kansaa jonka mielikuvitus ja käsityskyky on muokattu hallinnon tarpeita vastaavaksi”.selvennälähde?

Mielikuvitus ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antropologi Maurice Blochin mukaan uskonnot ovat ihmisen mielikuvituksen tuotetta, ja osa yksilöiden ja sosiaalisten ryhmien selviytymismekanismia (mm. perheet, heimot, kansat evoluutiososiologisesti). Ihminen on ainut uskontoa harjoittava eläin, koska eläimistä ainoana ihmisellä on riittävästi mielikuvitusta. Mielikuvitus on aistitoiminnallisena aivoalueiden vuorovaikutteisena prosessina todennäköisesti kehittynyt ennen ihmislajin ja ihmisyksilöiden sekä sosiaalisten ryhmien sosiologista uskonnollista ajattelua, koska uskonto vaatii kyvyn kuvitella jotain, mikä ei ole läsnä hetkessä.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Täyttä elämää
  2. Tutkija: Uskonnot mielikuvituksen tuotetta Uusi Suomi. 28.4.2008. Viitattu 31.8.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gendler, Tamar: Imagination The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.