Lato

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee rakennusta. Lato oli myös antiikin aikainen kaupunki Kreetalla.
Heinälatoja Lappajärvellä.

Lato on puusta tehty rakennus, jossa säilytetään esimerkiksi heiniä, viljaa, olkia tai rehua.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turvelato Ypäjällä.

Ladon päätarkoitus on ollut säilöä varastoja talven yli karjalle ja ihmisille.[1] Pelloilta korjatut ja kuivatetut heinät ajettiin kesällä niittylatoon ja sitten vähitellen talven mittaan hevosreellä pihalatoon, josta ne syötettiin kotieläimille.

Ladoissa voidaan säilyttää monenlaista ainesta, josta kuiva tai kuivuva heinä on ollut ylivoimaisesti tärkein. Rehuvarastona käytetyssä ladossa säilytetään heinän lisäksi esimerkiksi olkea, ruokoa tai kerppuja eli lehtipuiden oksista tehtyä lampaiden talviruokaa. Navetan viereen pystytetyssä rehuladossa säilytetään kaikenlaista karjanruokaa, kuten heinää, kortetta, kaislaa, taarnaa ja lehdeksiä. Olkiladot olivat yleensä riihen jatkeena ja lähellä tallia. Pahnalato sijaitsi puimalan yhteydessä, ja siinä oli taittunutta ja katkeillutta olkea. Puintijätteitä säilytettiin silppuladossa eli törkyladossa, ruumenuksessa, korsussa, kumossa tai riihikumossa. Turveladossa säilytettiin turvetta eläinten kuivikkeeksi ja sammalladossa sammalta. Sysilato oli sepän töissä tarvittavan sysihiilen pieni ja tiivisseinäinen säilytyspaikka. Armeijan tarvitseman salpietarin säilytyspaikka oli salpietarilato. Kalkkilato oli poltetun kalkin säilytyspaikka ja lantalato lannan säilytypaikka. Muita käyttötarkoituksen mukaan nimettyjä latoja olivat puulato, verkkolato, nuottalato, rataslato, liiterilato, venelato ja paattilato.[2]

Latoja on rakennettu kaikkialla niillä Euroopan alueilla, joilla heinää on täytynyt varastoida ja hirsiä on ollut käytettävissä rakentamiseen. Lato onkin luultavasti keksitty useaan kertaan eri paikoissa toisistaan riippumatta.[3] Enimmillään Suomessa arvioidaan 1960-luvulla olleen jopa yli miljoona latoa. Yksi ladonala oli puolen hehtaarin niitty.[4] Maatalouden viljelytekniikan muututtua viime vuosikymmeninä latojen tarve on vähentynyt. Heinät pakataan muovilla päällystettyihin isoihin pyöröpaaleihin, jotka voidaan säilyttää ulkona. Tämän takia ladot ovatkin häviämässä tai niissä säilytetään muuta tavaraa, kuten polttopuita tai koneita.[5]

Lautarakenteisen ladon eräs käyttötarkoitus ovat olleet kesällä latotanssit.[6] Latoja voivat käyttää nykyisin suojanaan myös luonnossa kulkijat, kuten marjastajat ja metsästäjät.[7]

Sijainti ja rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen heinälato: pärekaton päälle asennettu peltikatto, oven yläpuolella erillinen heinäluukku. Heinäseipäät varastoituna räystään alle.

Pihalato sijaitsee joko lähellä navettaa tai jopa navetassa kiinni, heinälato yleensä pellolla tai pellon reunassa.

Ladon paikaksi valittiin pellon tai niityn keskipiste, jolloin heinän kuljetusmatka oli pienin mahdollinen. Paikan tuli olla luonnostaan kuiva, kuten kumpare. Oli hyvä, jos paikalla oli valmiiksi kiviä, joista ladolle saatiin kulmakivet.[8]

Lato on puusta tehty ilmava laatikko, joka on tarkoitettu säilyttämään sen sisään tuotu aines kuivana ja kunnossa. Ladossa on seinät ja katto sekä lattia, jonka alta ilma kiertää vapaasti.[9]

Perinteisen niittyladon pystyi pieni joukko miehiä rakentamaan yhdessä päivässä. Rakennuspuut saatiin viereisestä metsästä. Katto voitiin valmistaa esimerkiksi ruo’osta, rukiinkorsista, kuusenkuoresta tai suoriksi prässätyistä koivuntuohilevyistä, joiden päälle aseteltiin painoiksi malkoja ja joskus kiviä. Katto voitiin tehdä myös haljaksista eli halkaistusta puusta tai kouruiksi veistetystä puusta. Päreistä tehty katto piti uusia 30 vuoden välein. Uusissa lautaladoissa on teollisesti valmistettu katto, joka on peltiä, savesta poltettua kattotiiltä tai pikipintaista kattohuopaa.[10]

Muodoltaan ladon katto on yleensä kaksilappeinen harjakatto. Itäisessä Suomessa rakennettiin myös yksilappeisia pulpettikattoja. Kattorakenteita on ollut useita erilaisia.[11]

Ladon lattia rakennettiin kulmakivien, välikivien ja aluskivien päälle. Alinna olivat pohjahirret, joiden päälle lattia ladottiin. Ladon alle syntyi alipaine, joka kuivatti rakennusta ja heinää. Lattiapuita ei tarvinnut kiinnittää paikoilleen. Ladossa saattoi olla loiva ajosilta, jota pitkin heinä ajettiin latoon hevosella tai traktorilla. Ovia oli monenlaisia.[12]

Ladon seinät olivat vaakasuuntaan aseteltuja hirsiä tai pystysuuntaisesti aseteltuja lautoja. Seinät saattoivat olla suoria tai ylöspäin leveneviä. Ladon etupäätyyn rakennettiin joskus lippa.[13] Ladossa ei ole ikkunoita eikä lämmitystä.

Suomalaisia latotyyppejä rakenteen mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkein pienin lato on pikkulato, perusmitoiltaan alle 2 × 3 metriä.[14]

Yksiaukkoinen niittylato on pohjapinta-alaltaan noin 3 × 5 metriä, isoimmillaan 5 × 7 metriä.[15]

Korpilato rakennettiin nopeasti ja hienostelematta syrjäiseen paikkaan eli korpeen.[16]

Pellolle rakennettu vinoseinäinen heinälato Lappajärvellä.

Vinoseinäistä latoa kutsutaan myös noppaladoksi. Seinien ylöspäin levenevä muoto on heinän säilytyksen kannalta edullista, sillä tällaiseen latoon ei jää kuollutta tilaa ja myös puutavaraa tarvitaan suhteellisen vähän.[17]

Läpiajettava lato on lato, jossa on kaksi niittylatoa vastakkain ja niiden välissä välikkö.[18]

Tulva-alueille rakennettiin pylväslatoja, joiden lattiat olivat pylväiden kannattelemina toista metriä maanpinnan yläpuolella.[19]

Silmäpuoliladoksi kutsutaan pitkähköä latoa, jonka ovi on päädyn reunassa eikä keskellä.[20]

Liiterilato on hongasta neliöön rakennettu monitoimilato, jollaisia löytyy Rovaniemen seudulta.[21]

Iso-ovinen laudasta rakennettu heinä- tai olkilato on suuli, ja sitä suurempi kartanoiden heinälato on makasiinilato.[22]

Kaarilato on Suomessa harvinainen amerikkalaistyyppinen lato, jonka katto on kaareva.[23]

Pyöröpaalilato on uudenaikainen lato, jonka katto perustuu teollisesti valmistettuihin kattoristikoihin. Tyyppi on syntynyt siitä, kun nurmirehua on alettu korjata pyöröpaaleihin.[24]

Jotkin latotyypit ovat jo kadonneet, mutta suomalaisessa maisemassa näkyy yhä muun muassa pikkulatoja, niittylatoja, noppamaisia luhtalatoja, silmäpuolilatoja, läpiajettavia ja parilatoja, pylväslatoja, suuleja, kaarilatoja, makasiinilatoja ja pyöröpaalilatoja.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuisma 2019, s. 133.
  2. Kuisma 2019, s. 32–36.
  3. Kuisma 2019, s. 48.
  4. Kuisma 2019, s. 36.
  5. Kuisma 2019, s. 135–136.
  6. Koljonen, Sami: Latotanssit ovat osa maalaiskulttuuria Akaan seutu. 3.8.2015. Viitattu 2.3.2019.
  7. Kuisma 2019, s. 136.
  8. Kuisma 2019, s. 27–28.
  9. Kuisma 2019, s. 32.
  10. Kuisma 2019, s. 38–39.
  11. Kuisma 2019, s. 39–40.
  12. Kuisma 2019, s. 41.
  13. Kuisma 2019, s. 41–43.
  14. Kuisma 2019, s. 55.
  15. Kuisma 2019, s. 57.
  16. Kuisma 2019, s. 61.
  17. Kuisma 2019, s. 65.
  18. Kuisma 2019, s. 67.
  19. Kuisma 2019, s. 71.
  20. Kuisma 2019, s. 72.
  21. Kuisma 2019, s. 81.
  22. Kuisma 2019, s. 46.
  23. Kuisma 2019, s. 46.
  24. Kuisma 2019, s. 46, 95.
  25. Kuisma 2019, s. 133.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]