Hakaristi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakaristin muunnelmia.

Hakaristi () on risti, jonka yhtä pitkät sakarat taittuvat tavallisesti suorakulmaisesti samaan suuntaan.[1] Hakaristi on vanha symboli, joka on esiintynyt monissa eri kulttuureissa Euraasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. Hakaristia on käytetty etenkin hindulaisuuden ja buddhalaisuuden piirissä. 1900-luvun alun Saksassa rotuoppeja kannattavat antisemitistiset liikkeet alkoivat käyttää hakaristiä. Saksan kansallissosialistit omaksuivat hakaristin tunnuksekseen 1920-luvun alussa. Tämän vuoksi hakaristi yhdistetään nykyisin natsismiin, ja sen käyttö on kielletty esimerkiksi Saksan laissa. Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen hakaristi on ollut tunnetuin uusnatsismin, juutalaisvihan ja valkoisen ylivallan tunnus. Se voidaan myös yhdistää yleisesti pahuuteen. Aasiassa tunnusta tavataan edelleen uskonnollisessa käytössä.[2][3]

Nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakaristiä kutsutaan Intiassa sanskritinkielisellä nimellä svastika (स्वास्तिक) , joka tarkoittaa hyvinvointia, hyvää onnea ja tuuria. Tämä sanskritinkielinen nimitys tuli 1800-luvulla käyttöön joissakin eurooppalaisissakin kielissä, joskin monessa kielessä symbolilla on perinteinen omankielinenkin nimitys. Kreikaksi symbolin nimi on gammadion, latinaksi crux gammata. Skandinaviassa ja Britanniassa on käytetty nimitystä fylfot. Kiinassa kuviota kutsuttiin nimellä nimellä wan ja Japanissa nimellä manji. Hakaristiksi sitä kutsutaan suomen kielen lisäksi myös esimerkiksi saksan kielessä (Hakenkreutz). Joskus on esitetty, että hakaristiä ei tulisi nimittää svastikaksi hindulaisuuden ulkopuolella, kulttuurisesta yhteydestään irrotettuna.[4][5]

Muoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakaristi on esiintynyt eri kulttuureissa eri aikoina hyvin monenlaisessa muodossa. Sen suunta on vaihdellut myötäpäivän ja vastapäivän välillä, ja sakarat ovat joskus suorat, joskus kaarevat. Joskus symboli on epäsymmetrinen, ja joskus siihen on piirretty pisteitä tai muita kuvioita, joiden vuoksi sakarat on saatettu jättää normaalia lyhyemmiksi.[6]

Unicode-merkistössä hakaristi esiintyy koodiarvoilla 0x5350 (卐) ja 0x534D (卍).

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakaristi on yksi vanhimpia symboleita.[7] Kuvio on mahdollisesti keksitty itsenäisesti eri kulttuureissa. Ainakin Amerikan alkuperäiskansat ovat saattaneet keksiä hakaristin itsenäisesti, ilman yhteyttä Aasiaan.[8] Vanhimmat hakaristit tunnetaan nykyisen Ukrainan alueelta noin 13 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[9] Intian Indusjoen laaksosta hakaristejä on löydetty lukuisin määrin koristekuviona ajalta 2500 eaa. peräisin olevista sineteistä. Symbolia on löydetty myös samalta ajalta peräisin olevasta Balochistanin kulttuurin jäänteistä.[10] Symboli tunnettiin Kreikassa Mykenen kulttuurissa viimeistään 1600-luvulla eaa.[11] Myöhemmin symbolia esiintyi Italiassa etruskien kulttuurissa sekä kelttiläisessä, germaanisessa ja skandinaavisessa Euroopassa.[10] Hakaristiä käytettiin laajalti ja monimuotoisesti myös kautta Amerikan ennen eurooppalaisten saapumista.[11]

Symboli on löydetty muun muassa Tiibetin, Babylonian, Gazan, Kyproksen, Korintin ja Länsi-Afrikan ašantien alueella tehdyissä kaivauksissa. Se on löydetty myös erään muinaisen juutalaisen synagogan mosaiikista Lähi-idässä. Amerikasta hakaristejä on löydetty ainakin Hopewell Moundista Ohiosta ja Toco Moundista Tennesseesta.[12] Hakaristiä ei tunneta muinaisesta Egyptistä ennen kreikkalaisaikaa. Myöskään muinaisesta Assyriasta sitä ei tunneta.[13]

Hakaristiä on käytetty useissa merkityksissä. Historiansa aikana se on ollut hyväntahtoinen hyvän onnen symboli aina 1900-luvulle saakka. Uskonnollisessa merkityksessä hakaristiä on käytetty Intiassa jo viimeistään 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[10] Intiassa hakaristi edustaa kolmea jumalaa, Brahmaa, Vishnua ja Shivaa. Jainalaisuudessa se edustaa eläinten, ihmisten ja taivaiden elämää. Hakaristi näkyy Buddhan jalanjäljissä, ja se on kaiverrettu Intian vuorenrinteisiin. Roomalaisille hakaristi edusti Juppiter Tonansia ja Pluviusta, skandinaaveille ilmeisesti ukkosenjumala Thoria. Hakaristi on liitetty myös hedelmällisyyteen, ja se on kaiverrettu monen jumalattaren monumenttiin, kuten Artemiin, Heran, Demeterin, Astarten ja Nanan.[14]

Historiallisia esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla ja 1900-luvun alussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologian synnyn myötä hakaristejä alettiin löytää kaivauksissa eri puolilla maailmaa. Niitä löytyi Turkista vuonna 1874 löydetystä Hissarlikista, jota pidetään Homeroksen Troijana.[12] Hakaristin alkuperä liitettiin pohjoisesta Intiaan tulleisiin arjalaisiin.[15] Intiasta symboli olisi vanhan leviämisteorian mukaan levinnyt länteen päin Vähä-Aasian kautta Troijaan ja sieltä edelleen Eurooppaan.[11]

Hakaristit alkoivat yleistyä Euroopassa Troijan kaivausten jälkeen 1870-luvulla. Merkkiin alettiin liittää myös poliittisia merkityksiä.[16] Kansallisromanttisessa mielessä monet näkivät hakaristin käyttökelpoisena kuvaamaan eurooppalaisten kansakuntien juuria.[17] Saksa yhdistyi 1871 ja käsitykset pohjoisen arjalaisesta rodusta levisivät.[16] Hakaristista tuli arjalaisen rodun ylemmyyden merkki. 1880-lukua on jopa kutsuttu arjalaisen kiihkon vuosikymmeneksi.[18] Vuonna 1889 Pariisin maailmannäyttelyssä oli ensimmäinen antisemitistinen näyttely, jossa esiintyi hakaristi.[16]

Vapaamuurarit käyttivät hakaristiä 1800-luvulla.[19] Hindulaisuudesta ammentanut okkultisti H. P. Blavatsky otti hakaristin teosofisen liikkeen tunnukseksi. Ristiin liitetyt väkäset kuvaavat esoteerisessa symboliikassa liikettä, kaikkeuden luomisprosessia.[20]

Kansainliiton Vilnan komissio valitsi hakaristin rauhan symbolikseen 1920-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä sen ottivat käyttöön kansallisissa symboleissaan Viro, Suomi ja Latvia. Panamassa kuna-intiaanit ottivat sen käyttöön Tulen tasavallan lipussa. Symbolia hyödynnettiin laajalti myös mainonnassa ja liikemerkkinä, sillä kenelläkään ei ollut siihen tekijänoikeutta.[21]

Natsi-Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Natsisymboliikka

Saksalaiset okkultistit alkoivat 1800-luvun lopulla käyttää hakaristiä salaisena tunnuksenaan. Tällöin symboli alkoi saada merkitystä arjalaisen rodun merkkinä. Seuraavan vuosisadan alussa symbolin käyttö levisi Saksan nationalistien keskuudessa.[22] Nationalistinen ideologi Guido von List ehdotti vuonna 1910 hakaristiä kaikkien juutalaisvastaisten järjestöjen yhteiseksi tunnukseksi.[23] Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue otti propagandistinsa Adolf Hitlerin johdolla hakaristin käyttöön lipussaan 1920-luvulla.[22] Hakaristiä oli ehdottanut Hitlerille okkultistisen Thule-seuran jäsen.[24]

Hitler oli tajunnut puolueensa tarvitsevan selkeän symbolin, joka erottaisi sen kilpailevista poliittisista ryhmistä. Hän valitsi hakaristin rotupuhtauden tunnukseksi.[25] Punainen väri tuli Saksan keisarikunnan lipusta.[24] Hitler kirjoitti Taistelussaan: ”Punaisessa näkyy liikkeen yhteiskunnallinen ajatus, valkoisessa nationalistinen idea ja hakaristissä näky taistelusta arjalaisten voitosta”. Natsien teorian mukaan arjalaiset olivat saksalaisten esi-isiä, ja Hitler päätteli hakaristin olevan ”ikuisesti antisemiittinen”. Hakaristilippu oli dramaattinen ja täytti Hitlerin aikomukset. Antisemiitit ja työttömät työläiset pitivät joukkokokouksia lipulle.[25]

Hakaristilippu oli Natsi-Saksan kansallislippu vuodesta 1935 vuoteen 1945.[23] Propagandaministeri Joseph Goebbels ja arkkitehti Albert Speer hyödynsivät hakaristia valtakunnan propagandassa. Hitler ja hakaristi olivat keskeisiä symboleita Leni Riefenstahlin propagandaelokuvassa Tahdon riemuvoitto.[26]

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Natsi-Saksan häpeällisen historian jäljiltä hakaristi nähdään länsimaissa nykyisin tuomittavana vihasymbolina. Toisen maailmansodan jälkeen hakaristin julkinen esittäminen on ollut rangaistavaa Saksassa ja joissakin muissa maissa sen natsi-Saksaan liittyvän historian vuoksi.[2] Lain rikkomisesta voi Saksassa saada sakot tai enintään kolme vuotta vankeutta. Hakaristin saa kuitenkin Saksassakin yleensä esittää taiteellisissa teoksissa, kuten elokuvissa, televisio-ohjelmissa ja videopeleissä, sekä tietyissä satiirisissa tarkoituksissa.[28] Saksa aikoi ajaa vuonna 2007 vastaavaa lakia koko Euroopan unionin alueelle, mutta veti lakialoitteen pois.[29]

Jotkut uusnatsit ja valkoisen ylivallan kannattajat käyttävät hakaristiä tai sitä muistuttavaa merkkiä tunnuksenaan tai tatuointina.[2] Hakaristejä näkyy länsimaissa toisinaan töhrittynä ulkotiloihin, joskus antisemitistisenä vandalismina.[30]

Intiassa ja muualla Aasiassa hakaristiä käytetään edelleen avoimesti sekä uskonnollisissa rituaaleissa että mainonnassa, sillä symbolia ei Aasiassa yhdistetä kielteisiin asioihin, kuten natsi-Saksaan tai antisemitismiin. Jotkut ovat myös länsimaissa pyrkineet palauttamaan symbolin maineen natseja edeltävälle ajalle, kuten amerikanjuutalainen taiteilija Edith Altman.[30] Hakaristin historiaa tutkineiden Malcolm Quinnin ja Steven Hellerin mukaan hakaristin maine on tahriintunut pysyvästi sen edustamien rikosten vuoksi.[31][32]

Hakaristi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Hakaristi Suomessa
Vuonna 1932 käyttöön otetun Tampereen Viinikan kirkon oven pielissä on lukuisia hakaristejä.

Hakaristejä esiintyi Suomessa arkeologisten löytöjen perusteella viimeistään rautakaudella. Myöhemmin tiedetään sillä koristellun puuta ja tekstiileitä.[33] Hakaristi on myös ollut osa tursaansydän-taikamerkkiä, jonka on katsottu suojelevan pahalta. Hakaristiä on nimitetty myös vääräpääksi, sananmukaisesti vinopäiseksi, erotuksena suoravartisesta rististä.[34]

Kuvataiteessa Akseli Gallen-Kallela käytti hakaristiaihetta maalauksensa Aino-taru (1889) ensimmäisen version kehysten veistoskoristelussa.[35] 1900-luvun alkuvuosikymmeninä merkkiä käytettiin koristeena esimerkiksi porteissa ja porraskäytävissä.[16]

Lyhytsakarainen hakaristi esiintyy Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1918 suunnittelemissa Vapaudenristin kunniamerkeissä. Vapaudenristi on myös tasavallan presidentin lipussa.[36] Vaikka monet ulkomaalaiset ovat hämmästelleet suomalaista hakaristiä, kunniamerkkien lyhythakainen risti ei välttämättä herätä suurta huomiota.[37]

Suomen ilmavoimat sai alkunsa, kun ruotsalainen Eric von Rosen lahjoitti lentokoneen hallituksen joukoille eli valkoisille Suomen sisällissodan aikana. Koneen siivissä oli tunnuksena von Rosenin onnenmerkki, sininen hakaristi.[27][38] Sininen hakaristi valkoisessa ympyrässä määrättiin Suomen armeijan lentokoneiden tunnukseksi maaliskuussa 1918.[39]

Hakaristi oli Suomen itsenäisyyden alkuvuosina käytössä myös useissa valkoiseen Suomeen liittyvissä järjestötunnuksissa, esimerkiksi vuosina 1920–1944 toimineen Lotta Svärd -järjestön tunnuksessa.[33][16] Panssariajoneuvoissa otettiin kesäkuussa 1941 kansallistunnuksena käyttöön musta lyhytsakarainen hakaristi, jossa oli valkoinen kapea varjostus alaoikealla.[39] Hakaristin käytöstä luovuttiin huhtikuussa 1945 ilmavoimien koneissa ja Suomen lentomerkissä liittoutuneiden valvontakomission kehotuksesta, koska se yhdistettiin natsi-Saksan tunnukseen. Samalla myös panssarijoukot luopuivat hakarististä.[36]

Mustaa hakaristiä käytetään nykyisin Ilmasotakoulun tunnuksessa ja lipussa sekä Karjalan, Lapin ja Satakunnan lennostojen lipuissa.[16] Hakaristi on myös ilmavoimien joukko-osastoristeissä, joukko-osastotunnuksissa sekä Utin jääkärirykmentin joukko-osastolipussa ja -ristissä.[40]

Hakaristin käyttöä Suomen puolustusvoimissa on arvosteltu. Kriitikot ovat puhuneet ”erillishakarististä” erillissotateesiin viitaten.[27][41] Vuonna 2021 saksalaiset sotilaat eivät voineet osallistua lippujuhlaan, koska esillä oli hakaristi.[35] Ilmavoimien hakarististä luopumista on perusteltu Suomen läntisen liittoutumisen ja Nato-yhdentymisen kannalta sekä informaatiosodankäyntiin varautumisen vuoksi. Lisäksi suomalaisten asevelvollisuusikäisten voi nykyään olla vaikea tuntea tunnusta omakseen.[42][43][41][44][45][46][47][48]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heller, Steven: The Swastika and Symbols of Hate. Extremist Iconography Today. New York: Allworth Press, 2019. ISBN 978-1-62153-720-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. hakaristi. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2021.
  2. a b c Swastika Anti-Defamation League. Viitattu 30.7.2021. (englanniksi)
  3. Sisättö, Vesa: Hitler sohvatyynyssä ja hakaristi Helsingin kaduilla – mitä natsisymboleille pitäisi tehdä? Vihreä lanka. 21.12.2018. Viitattu 9.6.2022.
  4. Heller 2019, ”From Prehistory to History” s. 1, 12/17.
  5. Moilanen, Ulla: Hakaristi-symbolin esihistoriaa Kalmistopiiri. 10.1.2017. Viitattu 10.6.2022.
  6. Heller 2019, ”From Prehistory to History” s. 9/17.
  7. Heller 2019, ”From Prehistory to History” s. 3–4/17.
  8. Heller 2019, ”From Prehistory to History” s. 12, 16/17.
  9. Hogeback, Jonathan: How the Symbolism of the Swastika Was Ruined Britannica.com. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  10. a b c Heller 2019, ”From Prehistory to History” s. 12–13/17.
  11. a b c Heller 2019, ”From Prehistory to History” s. 16/17.
  12. a b Heller 2019, ”Symbol Beyond Redemption” s. 2/4.
  13. Heller 2019, ”From Prehistory to History” s. 13–14/17.
  14. Heller 2019, ”Symbol Beyond Redemption” s. 1/4.
  15. Heller 2019, ”From Prehistory to History” s. 11/17.
  16. a b c d e f Oikarinen, Marjo: Tunnetko tämän merkin? (tilaajille) Kainuun sanomat. 13.2.2022. Viitattu 9.6.2022.
  17. Koponen, Juuso: Hakaristi ja ruiskaunokki Antroblogi. 28.2.2019. Viitattu 9.6.2022.
  18. Henriksson, Minna: Kansakunnan omaisuutta lukemassa (PDF) Tiede & edistys. 2/2020. Viitattu 10.6.2022.
  19. Heller 2019, ”Symbol Beyond Redemption” s. 2.
  20. Siekkinen, Sauli (toim.): Sinetti ja tunnuslause (Internet Archive) Teosofi. 5/2002. Teosofinen Seura ry. Viitattu 9.6.2022.
  21. Heller 2019, ”Symbol Beyond Redemption” s. 2/4.
  22. a b Heller 2019, ”Symbol Beyond Redemption” s. 3–4/4.
  23. a b Swastika Encyclopaedia Britannica. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  24. a b Skidmore, James M.: How Nazis twisted the swastika into a symbol of hate The Conversation. 1.9.2017. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  25. a b The Swastika: A Sign of Good Luck Becomes a Symbol of Evil Holocaust Teacher Resource Center. 2015. Viitattu 27.9.2015. (englanniksi)
  26. Boissoneault, Lorraine: The Man Who Brought the Swastika to Germany, and How the Nazis Stole It Smithsonian Magazine. 6.5.2017. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  27. a b c Sinilä, Ville: Suomen ilmavoimien hakaristin piirtäjästä tuli pesunkestävä natsi (tilaajille) Helsingin sanomat. 30.9.2018. Viitattu 9.6.2022.
  28. Bierbach, Mara & Kaminski, Karsten: Germany’s confusing rules on swastikas and Nazi symbols Deutsche Welle. 14.8.2018. Viitattu 30.7.2021. (englanniksi)
  29. McNern, Ethan: Swastika ban left out of EU’s racism law (Internet Archive) The Scotsman. 30.1.2007. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  30. a b Heller 2019, ”Redemption Impossible” s. 1–4/8.
  31. Heller, Steven: The Swastika: Constructing The Symbol Design Issues. 1998. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  32. The Swastika: Symbol Beyond Redemption? Radio National. 18.12.2001. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  33. a b Tunnukset (Internet Archive, 2010) Suomen Lottaperinneliitto. Viitattu 9.6.2022.
  34. Taikamerkit ja varausmerkit (Luku teoksesta U. T. Sirelius: Suomen kansanomaista kulttuuria, 1919–1921.) Salakirjat. Viitattu 9.6.2022.
  35. a b Siippainen, Aapo: Tässä kulkee Helsingin ”hakaristiraja” – professori huomasi, miten ongelmallista symbolia yritetään nyt piilottaa Helsingin uutiset. 21.8.2021. Viitattu 9.6.2022.
  36. a b Ellilä, Aarne: Kunniakas hakaristimme Virtualpilots. 16.5.2006. Viitattu 9.6.2022.
  37. Teivainen, Teivo: Maailmanpoliittinen kansalliskävely, s. 66–67. Helsinki: Into, 2017. ISBN 978-952-264-838-9.
  38. Kuinka Suomen ilmavoimat saivat hakaristinsä. Rintamamies 3.6.1938 no 22, s. 9.
  39. a b Muikku, Esa & Purhonen, Jukka: Suomalaiset panssarivaunut 1918–1997, s. 180–181. Tampere: Apali, 1998. ISBN 978-952-502-609-2.
  40. Kaikkonen, Antti: Puolustusministerin vastaus kansanedustaja Markus Mustajärven/vas kirjalliseen kysymykseen KK 381/2021 vp 7.7.2021. Puolustusministeriö. Viitattu 10.6.2022.
  41. a b Karvinen, Eevi: Hakaristi-symboli yhä Puolustusvoimain paraatissa – näin Ilmavoimat kommentoi Iltalehti. 8.6.2022. Viitattu 9.6.2022.
  42. Lammi, Henna: Tutkija vaatii Suomen ilmavoimia luopumaan hakaristilipuista Suomenmaa. 6.6.2022. Viitattu 9.6.2022.
  43. Grönholm, Pauliina: Ilmavoimat luopui joukko-osaston hakaristitunnuksesta Helsingin sanomat. 30.6.2020. Viitattu 9.6.2022.
  44. Lavia, Riku: Venäjä voi alkaa hiostaa Lapin lennoston tähdellä tai lipun hakaristillä osana Nato-hakemuksen vastaista vaikuttamista (tilaajille) Lapin kansa. 20.5.2022. Viitattu 9.6.2022.
  45. Kinnunen, Kaisu Sofia: Hakaristiä tutkinut professori Teivo Teivainen ei kannata hakaristikieltoa Maailman kuvalehti. 23.3.2022. Viitattu 9.6.2022.
  46. Korhonen, Petri: Amerikkalaislehti ihmettelee: Miksi Suomi käyttää yhä mustaa hakaristia? Seura. 12.9.2018. Viitattu 9.6.2022.
  47. Hawkins, Eddy: Does Finland need its swastikas? Yle News. 5.10.2017. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  48. Fact Check – Finnish Air Force swastika not introduced in support of Nazism Reuters.com. 24.5.2022. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heller, Steven: The Swastika: Symbol Beyond Redemption?. New York: Allworth Press, 2008. ISBN 978-1-58115-507-5. (englanniksi)
  • Quinn, Malcolm: The Swastika. Constructing the Symbol. London: Routledge, 1994. ISBN 978-0-415-10095-3. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hakaristi.