Kasaarit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kasaarien alueet

Kasaarit olivat turkinsukuinen puolipaimentolaiskansa, joka hallitsi 700–900-luvuilla suuria osia Ukrainasta, Etelä-Venäjästä, Kaukasiasta ja Kazakstanista. Juutalaisuudesta tuli kasaarien valtakunnan virallinen uskonto 700- ja 800-lukujen vaihteessa. Kasaarien valtakunnan on sanottu olleen Euraasian läntisten aroseutujen voimakkain valtio ennen Tšingis-kaanin aikaa.[1]

Ensimmäinen merkittävä historiallinen maininta kasaareista on 620-luvulta, jolloin kasaarit auttoivat Bysantin keisari Herakleiosta sodassa persialaisia vastaan. 600- ja 700-luvuilla kasaarit taistelivat arabeja vastaan kaksi sotaa ja pysäyttivät näiden etenemisen Kaukasukselle. Kasaarien ja kalifaatin solmittua rauhan alkoi vilkas kaupankäynti, joka johti viikinkien idäntien liikenteeseen.

Itil nykyisen Astrahanin lähellä oli kasaarien valtakunnan pääkaupunki. Volgan alajuoksu ja Kaspianmeren puoleinen Pohjois-Kaukasus oli kasaarivaltakunnan ydinaluetta. Lakiensa, suvaitsevaisuutensa ja kansainvälisyytensä ansiosta kasaarit muodostivat tärkeimmän taloudellisen yhteyden Itämeren alueen ja Bagdadin ympärille keskittyneen muslimi-imperiumin välillä. 700- ja 800-luvuilla monet itäslaaviheimot maksoivat veroja kasaareille. Heidän vaikutusvaltansa alkoi heikentyä, kun rusien (viikinkien) päällikkö Oleg siirtyi Novgorodista etelään, karkotti kasaarit Kiovasta ja perusti Kiovan Rusjiksi kutsutun valtakunnan noin vuonna 880. Kasaarien vaikutusvalta väheni edelleen 900-luvulla slaavien ja turkinsukuisten paimentolaisten invaasion myötä.

Kiovan suuriruhtinas Svjatoslav tuhosi valtakunnan vuonna 967. Tämä kuitenkin aiheutti sen, että petsenegit pääsivät tunkeutumaan Venäjälle.

Kasaarit ja juutalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šamaaniuskontoja harjoittaneiden kasaarien yläluokka kääntyi juutalaisuuteen 700-luvulla ja 800-luvun alussa. Mahdollisesti näin teki jopa kansan enemmistö. Bysanttilaislähteiden mukaan koko kaanikunnan väestö oli 800-luvulla juutalaista. Juutalaiset nimet ja hautaustavat levisivät koko kansan piiriin. Syiksi on esitetty alueen vaikutusvaltaisia juutalaiskauppiaita, uskonnollisia pohdiskeluja sekä halua tulla toimeen voimistuvien kristinuskon ja islamin kanssa "neutraalina osapuolena". Bysanttilaislähteet kertovat, että syy juutalaisuuden omaksumiseen oli halu olla neutraali kristittyjen bysanttilaisten ja islamilaisten arabien konfliktissa.[2]

Teoria aškenasijuutalaisten kasaarialkuperästä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa on 1800-luvun lopulta lähtien esitetty teorioita, että Itä-Euroopasta peräisin olevista aškenasijuutalaisista merkittävä osa olisi kasaarien jälkeläisiä.[3][4] Teoria on perustunut kasaarien juutalaisuuteen ja sen äkilliseen katoamiseen, aškenasijuutalaisten suhteelliseen vaaleuteen ja jiddišin moniin slaavilaisiin elementteihin. Teoriaa käytetään usein sionismin oikeutuksen vastaisena argumenttina.[5] Kasaariteoriaa teki 1970-luvulla tunnetuksi brittiläis-unkarilainen juutalaissyntyinen Arthur Koestler vuoden 1976 kirjassaan The Thirteenth Tribe ("Kolmastoista heimo"). Koestler halusi kirjallaan viedä antisemitismiltä sen rasistisen pohjan ja tehdä antisemitismistä käsitteenä merkityksettömän.[6]

Aškenasijuutalaisilla on vuodesta 1999 alkaen tehty useita geenitutkimuksia, joissa on selvitetty heidän geeniperimäänsä ja maantieteellistä alkuperäänsä. Hammer et al. (1999) havaitsi aškenasien geeniperimän olevan pääasiassa Lähi-Idästä peräisin.[7] Atzmon et al. (2010) ei löytänyt todisteita merkittävästä itäeurooppalaisesta vaikutuksesta aškenasien geeniperimään.[8] Aškenasien yleisimmät haploryhmät ovat J1/J2 (38 %) ja E1b1b (16 %)[9]. Näiden haploryhmien nykyinen ja historiallinen esiintymisalue on Lähi-Itä, Välimeren alue ja Pohjois-Afrikka. Muista aškenasien yleisimmistä haploryhmistä myös G2c (7 %)[9] ja Q1b (5 %)[10] esiintyvät kaukana kasaarivaltakunnan sijainnista.

Haploryhmä R1a1a:n esiintymisalue käsittää kuitenkin Itä-Euroopan ja myös kasaarivaltakunnan. Tämä haploryhmä on erityisen yleinen leviittien keskuudessa, joista aškenasijuutalaisia on 4 prosenttia, ja tutkimuksesta riippuen 7–20 % aškenasimiehistä kuuluu siihen. Joidenkin tutkijoiden mukaan tämä haploryhmä voisi kieliä kasaarivaikutuksesta aškenasien geeniperimässä.[11][12][13]

Aškenasien mtDNA:n alkuperää ei ole selvitetty yhtä tarkasti kuin Y-DNA:n. Geneetikko Doran Behar (2006) esittää, että lähes puolella aškenaseista äitilinjoja olisi vain neljä, jotka olisivat saaneet alkunsa Levantin alueella Lähi-Idässä 1900–2000 vuotta sitten.[14] Nature Communicationsissa 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan suurin osa aškenasien äitilinjoista on lähtöisin esihistoriallisesta Euroopasta ja peräisin käännynnäisiltä 2000 vuoden takaa. Loput äitilinjoista havaittiin olevan peräisin joko Lähi-idästä tai tuntemattomasta lähteestä, mutta kasaarialkuperästä tutkimus ei tekijöiden mukaan antanut todisteita.[15]

Vuoden 2013 tammikuussa Genome Biology and Evolution -lehti julkaisi geneetikko Eran Elhaikin tutkimuksen, jonka mukaan aškenasien geeniperimä on yhdistelmä kaukasuslaista, eurooppalaista ja seemiläistä perimää. Elhaikin mukaan hänen tutkimuksensa tukee kasaariteoriaa.[16] Elhaik oli verrannut juutalaisten geenejä Kaukasusta nykyisin asuttaviin armenialaisiin ja georgialaisiin. Geneetikko Michael Hammerin mukaan Elhaikin löytämät yhtäläisyydet armenialaisiin selittyvät sillä, että myös armenialaisten juuret ovat Lähi-idässä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peter B. Golden: Some Notes on the Comitatus in Medieval Eurasia with Special Reference to the Khazars. Russian History - Histoire Russe Vol. 28 Nos. 1 - 4: 153 - 170.
  2. Ian Heath: Armies of the Dark Ages 600-1066. WRG, 1980. ISBN 1-901543-13-7. (englanniksi)
  3. Arthur Koestler: The Thirteenth Tribe: The Khazar Empire and Its Heritage. Random House, 1976. ISBN 0-394-40284-7. (englanniksi)
  4. http://www.khazaria.com/khazar-history.html
  5. Nicholas Goodrick-Clarke, Black Sun: Aryan cults, esoteric nazism, and the politics of identity, NYU Press, 2002, ISBN 0814731554, s. 237.
  6. a b Rita Rubin: 'Jews a Race' Genetic Theory Comes Under Fierce Attack by DNA Expert 7.5.2013. The Jewish Daily Forward. Viitattu 2.1.2014.
  7. Hammer, M. F.; A. J. Redd, E. T. Wood, M. R. Bonner, H. Jarjanazi, T. Karafet, S. Santachiara-Benerecetti, A. Oppenheim, M. A. Jobling, T. Jenkins, H. Ostrer, and B. Bonné-Tamir (May 9 2000). "Jewish and Middle Eastern non-Jewish populations share a common pool of Y-chromosome biallelic haplotypes". Proceedings of the National Academy of Sciences 97 (12). doi:10.1073/pnas.100115997. PMID 10801975. Bibcode2000PNAS...97.6769H. 
  8. G.Atzmon, L.Hao, I.Pe'er, C.Velez, A.Pearlman, P.F.Palamara, B.Morrow, E.Friedman, C.Oddoux, E.Burns and H.Ostrer. Abraham's Children in the Genome Era: Major Jewish Diaspora Populations Comprise Distinct Genetic Clusters with Shared Middle Eastern Ancestry. The American Journal of Human Genetics, 03 June 2010.
  9. a b Behar DM, Garrigan D, Kaplan ME, Mobasher Z, Rosengarten D, Karafet TM, Quintana-Murci L, Ostrer H, Skorecki K, Hammer MF. (2004). "Contrasting patterns of Y chromosome variation in Ashkenazi Jewish and host non-Jewish European populations". Hum Genet 114 (4): 354–365. doi:10.1007/s00439-003-1073-7. PMID 14740294. 
  10. Sengupta S, Zhivotovsky LA, King R, et al. (February 2006). "Polarity and temporality of high-resolution y-chromosome distributions in India identify both indigenous and exogenous expansions and reveal minor genetic influence of Central Asian pastoralists". American Journal of Human Genetics 78 (2): 202–221. doi:10.1086/499411. PMID 16400607. 
  11. Almut Nebel, Dvora Filon, Marina Faerman, Himla Soodyall and Ariella Oppenheim. "Y chromosome evidence for a founder effect in Ashkenazi Jews", (European Journal of Human Genetics (2005) 13, 388–391. doi:10.1038/sj.ejhg.5201319 Published online 3 November 2004).
  12. Almut Nebel, Dvora Filon, Bernd Brinkmann, Partha P. Majumder, Marina Faerman, Ariella Oppenheim. "The Y Chromosome Pool of Jews as Part of the Genetic Landscape of the Middle East", The American Journal of Human Genetics (2001), Volume 69, number 5. pp. 1095–112
  13. NY Times: Geneticists Report Finding Central Asian Link to Levites (englanniksi)
  14. Behar, Doron M.; Ene Metspalu, Toomas Kivisild, Alessandro Achilli, Yarin Hadid, Shay Tzur, Luisa Pereira, Antonio Amorim, Lluı's Quintana-Murci, Kari Majamaa, Corinna Herrnstadt, Neil Howell, Oleg Balanovsky, Ildus Kutuev, Andrey Pshenichnov, David Gurwitz, Batsheva Bonne-Tamir, Antonio Torroni, Richard Villems, and Karl Skorecki (March 2006). "The Matrilineal Ancestry of Ashkenazi Jewry: Portrait of a Recent Founder Event" (PDF). The American Journal of Human Genetics 78 (3): 487–497. doi:10.1086/500307. PMID 16404693. PMC:1380291. Viitattu 2008-12-30. 
  15. Kate Yandell: Genetic Roots of the Ashkenazi Jews 8.10.2013. The Scientist. Viitattu 2.1.2014.
  16. Eran Elhaik: The Missing Link of Jewish European Ancestry: Contrasting the Rhineland and the Khazarian Hypotheses 2013. Genome Biology and Evolution. Viitattu 21.1.2013.