Misäärit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kansaa. Korttipelitermistä kertoo artikkeli Misääri.
Misäärit
Мишәрләр
Mişärlär
Мишари
Suomeen muuttanut misäärinainen, Märyäm Äläwetdin kızı, eli Maryam Alyautdinova (1800-luku).
Suomeen muuttanut misäärinainen, Märyäm Äläwetdin kızı, eli Maryam Alyautdinova (1800-luku).

Misäärit (mišäärit / mishäärit, tat. мишәрләр / mişärlär, ven. мишари; mišari) ovat Kazanin tataarien ohella toinen Volgan tataarien pääryhmä. He harjoittavat islamin uskoa ja puhuvat turkkilaisen tataarin kielen läntistä murretta eli misääriä. Perinteisiä asuinalueita on ollut muun muassa Penzan alue, Mordva, Uljanovskin alue, Nižni Novgorodin alue ja myöhemmiten myös Moskova. Tataarit Suomessa ovat taustaltaan misäärejä.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Misääriperhe, 1897.

Misäärien alkuperästä on eri teorioita. Unkarilainen dominikaanimunkki Julian (Julianus barát) kirjoitti aikanaan "itäisistä unkarilaisista", joita hän oli tavannut Baškiriassa vuonna 1235. Viitaten tähän, jotkut tutkijat myöhemmin totesivat misäärien muodostuneen näistä alueelle jääneistä unkarinkielisistä magjareista, jotka lopulta "turkkilaistuivat".[3][4]

Los Angelesin yliopiston tutkijoiden mukaan misäärit ovat turkkilaisten kiptšakkien tai bolgaarien jälkeläisiä. 1800-luvulla hyväksytyin hypoteesi oli venäläisen tutkijan Velyaminov-Zernovin kehittämä, jonka mukaan misäärit polveutuisivat kiptšak-kumaaniheimoista, jotka sekoittuivat burtassien ja meštšeran kanssa Oka-joen alueella. Tutkija R. G. Muhamedova puolestaan uskoi misäärien muodostuneen bolgaareista, kiptšakeista ja myös burtasseista. Näitä, ja muita teorioita yhdistää kuitenkin yksi tekijä; misäärit ovat jonkun muinaisen heimon jälkeläisiä.[5][6][7][8]

Alueellisesti ryhmän muodostuminen tapahtui Sura-joen länsipuolen metsäarovyöhykkeellä Okan sivujokien varsilla. Yksittäisiä paimentolaisryhmiä alkoi siirtyä tälle suomalais-ugrilaisten kansojen asuttamalle alueelle 1000-luvun alussa. Kultaisen Ordan aikana seudulle muutti kiptšakkeja, jotka perustivat mm. Temnikovin, Narovtšatin, Šatskin ja Kadomin linnoitukset. Kultaisen Ordan heikennyttyä heistä tuli Venäjän alamaisia, jotka viljelivät maata maksaen jasakkiveroa tai suorittivat sotapalvelusta.[9] Etnisenä ryhmänä misäärit muotoutuivat Moskovan Venäjästä riippuvaisen Qasimin kaanikunnan alueella 1400–1500-luvuilla. 1500-luvun loppupuolelta 1700-luvulle jatkuneet muuttoliikkeet lähensivät heitä Kazanin ja Kasimovin tataareihin, jolloin syntyi Volgan–Uralin alueen tataareina tunnettu kansa.[10]

Osa misääreistä käytti itsestään aikoinaan nimeä nugai (нугай).[11] Misäärit ovat sittemmin kutsuneet itseänsä nimellä tatar (татар),[12] jonka he omaksuivat venäläisiltä 1800-luvun loppupuolella, ennen muita tataareja. Professori A. Halikov näkee tähän johtaneen historian seuraavasti: Kazanin valloituksen (1552) jälkeen kazanilaisia ja misäärejä pakkosiirrettiin, jolloin heidän oli aktiivisen keskinäisen sekoittumisen takia ottaa käyttöön yhteinen etnonyymi, jota Kultaisen ordan feodaaliylhäisö oli käyttänyt. Myös venäläiset feodaalit ja tsaarin hallinto alkoivat kutsua heitä tällä nimellä. Vähitellen nimitys sai alaa, mutta valtaosa tataariväestöä kutsui itseään mieluummin musulmaaneiksi tai turkinsukuisiksi bolgaareiksi.[13] Mišär (мишәр) on Kazanin tataarien heistä käyttämä nimitys.[12] Nykyisen Baškortostanin alueella asuvista misääreistä on käytetty venäjänkielistä nimitystä meštšerjaki.[14]

Vuonna 1926 misäärien lukumääräksi oletettiin noin 200 000. Heidän lukumääräksi on toisaalta myös arvioitu ainakin miljoona.[15][16]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Misäärien puhuman turkkilaisen tataarinkielen murre tunnetaan sen läntisenä murteena. Se jakautuu vielä useisiin paikallismurteisiin. Länsimurteelle on ominaista tataarin keskimurteessa esiintyvän labiaalistuneen [ɒ]:n sekä uvulaaristen [q]:n ja [ʁ]:n puuttuminen. Eräissä paikallismurteissa esiintyy affrikaatta [tʃ], toisissa [ts]. Tataarin kirjakieli (eli Kazanin murre) on muodostunut keski- ja länsimurteiden sekoittumisen tuloksena.[17][18] Misäärimurteen, etenkin Sergatšin alueella, on sanottu muistuttavan paljolti muinaista kiptšakkikielten alkumuotoa.[19][20]

Misäärien islaminuskoon kääntyminen tapahtui asteittain. Se alkoi Volga Bulgarian aikoihin ja kiteytyi Kultaisen ordan kaudella.[21]

Misäärien arkkitehtuurissa, talonrakenuksessa ja kotien sisustuksessa on havannoitu etenkin venäläisiä ja mordvalaisia vaikutteita. Misäärien sadut sisältävät usein merkkejä pakanuudesta sekä paljon eläinaiheita. Sosiaalinen satiiri on ollut myös suosiossa. Se on yleensä kohdistunut rikkaisiin ja hengellisiin johtajiin. Kansanrunous on ollut yleensä haikeaa, kotiseudusta ja kurjista ihmiskohtaloista kertovaa.[20] Misäärien häälaulut muistuttavat paljolti tšuvassien lauluja.[22]

Perinteisiin ruokiin kuuluvat keitot, lihasta tehdyt ruuat, taikinasta tehdyt suolaiset, makeat piirakat ja leivonnaiset, pilahvit sekä puurot. Vaikutteita on saatu naapurikansoilta kuten venäläisiltä, mareilta, udmurtiteilta, sekä Keski-Aasian kansoilta kuten uzbekeilta ja tadžikeilta.[23]

Vaikka misääreistä löydetäänkin niin sanottuja ulkopuolisia vaikutteita, heidät on siitä huolimatta luettu, kuten balkaarit, kiptšakkilaisheimon "puhtaimpiin edustajiin".[20]

Asuinalueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen misäärit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen tataarit

Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta Suomen tataarit ovat taustaltaan misäärejä. Heidän esivanhemmat olivat kotoisin Nižni Novgorodin kuvernementista. Kyseisen alueen tataareja on kutsuttu myös lempinimellä "Nizhgar" (Нижгар).[24][25]

Suomenmisääriläistä musiikkia on soittanut yhtye Başkarma, jonka tuotantoa on koottu kokoelmalevylle "Mişär Tatar – Halik Köylare".[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Narody jevropeiskoi tšasti SSSR II, s. 634. Moskva: Nauka, 1964.
  2. Leitzinger, Antero: Mishäärit - Suomen vanha islamilainen yhteisö. (Sisältää Hasan Hamidullan ”Yañaparin historian”. Suomentanut ja kommentoinut Fazile Nasretdin). Helsinki: Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3.
  3. Mirfatyh Zakiev. (1995) ETHNIC ROOTS of the TATAR PEOPLE. In: TATARS: PROBLEMS of the HISTORY and LANGUAGE. Kazan.
  4. Кушкумбаев А.К. «По Преданиям древних они знают, что те венгры произошли от них…» К вопросу о восточных мадьярах. 3. NEMZETKÖZI KORAI MAGYARTÖRTÉNETI ÉS RÉGÉSZETIKONFERENCIA, Budapest 2018.ISBN 978-963-9987-35-7
  5. Leitzinger 1996, s. 6-7, 33-37
  6. Agnes Kefeli: "Tatar", UCLA Center for Near East Studies. [Published: Wednesday, January 11, 2012]
  7. Salakhova, Elmira K. (2016). ПРОБЛЕМА ПРОИСХОЖДЕНИЯ ТАТАР-МИШАРЕЙ И ТЕПТЯРЕЙ В ТРУДАХ Г.Н. АХМАРОВА [The origin of Mishar Tatars and Teptyars in the work of G. N. Akhmarov] (PDF). Historical Ethnology (in Russian). Kazan: State-funded institution Shigabutdin Marjani Institute of History of the Tatarstan Academy of Sciences. 1 (2): 349. ISSN 2619-1636.
  8. M. Z. Zekiyev Mişerler, Başkurtlar ve dilleri / Mishers, Bashkirs and their languages Archived 2014-04-08 at the Wayback Machine. In Türkiyat Araştırmaları Dergisi 73–86
  9. Narody jevropeiskoi tšasti SSSR II, s. 638, 640. Moskva: Nauka, 1964.
  10. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 322. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  11. Gosudarstvennyje i titulnyje jazyki Rossii, s. 355. Moskva: Academia, 2002. ISBN 5-87444-148-4.
  12. a b Narody jevropeiskoi tšasti SSSR II, s. 636. Moskva: Nauka, 1964.
  13. Halikov, A. H. 1991: Tataarit, keitä te olette? Suomeksi tekijän täydentämänä toimittaneet Ymär Daher ja Lauri Kotiniemi. Abdulla Tukain Kulttuuriseura r.y.
  14. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 29. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  15. Мишари tatarica.org. Viitattu 11.6.2022.
  16. James B. Minahan: Encyclopedia of Stateless Nations: Ethnic and National Groups around the World, 2nd Edition. 2016. (s. 273)
  17. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 68. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  18. Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 371. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.
  19. Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel - Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (s. 265).
  20. a b c Leitzinger 1996, s. 35-37
  21. Bennigsen, Alexandre (1986). Muslims of the Soviet empire : a guide. Wimbush, S. Enders. Bloomington: Indiana University Press. p. 233. ISBN 0-253-33958-8.
  22. a b Р. Г. Мухамедова "Татары-мишари. Историко-этнографическое исследование. — М.: Наука, 1972.
  23. Derya Samaletdin: Suomen tataarien ruokaperinteestä ekumenia.fi. Viitattu 12.6.2022.
  24. Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel - Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (esipuhe)
  25. Нижегородские татары кто они? tatobzor.ru. Viitattu 11.6.2022.
  26. rusty_a: Baskarma biography last.fm. Viitattu 14.5.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]