Suomen tataarit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen tataarit
Imaami Enver Yildirimin saarnapuhe Järvenpään moskeijassa vuonna 1989.
Imaami Enver Yildirimin saarnapuhe Järvenpään moskeijassa vuonna 1989.
Väkiluku 600–700 (vuonna 2020)
Merkittävät asuinalueet
Pääkaupunkiseutu
Tampere
Järvenpää
Turku
Kielet tataari, suomi, arabia, ruotsi
Uskonnot sunnalainen islam
Sukulaiskansat Volgan tataarit

Suomen tataarit on noin 600–700 hengen tataarinkielinen vähemmistö. Ensimmäiset tataarit tulivat Venäjältä Suomeen 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Tataarit ovat sopeutuneet hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan, omaa identiteettiään kuitenkaan menettämättä. Suomen yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä voidaan pitää tataarikulttuurin säilyttävänä voimana.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ymär Abdrahimin kangas- ja lyhyttavarakauppa Helsingin Punavuoressa. Valokuva noin vuodelta 1920.

Suomen tataariyhteisö syntyi maahanmuuton myötä 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Rautateiden valmistuminen antoi mahdollisuuden heille tulla harjoittamaan kauppaa Suomeen. He useimmiten olivat kiertäviä kauppiaita, jotka harjoittivat tori- ja hallikauppaa ja perustivat myös omia liikkeitä. Kauppatavarana olivat pääsiasiassa kankaat ja kohteina usein maatalousvaltaiset kyläkeskukset ja maaseudun tehdaspaikkakunnat. Alueita ei heidän kesken varsinaisesti jaettu, mutta toisen ns. reviirille ei silti menty.[3]

Suomen itsenäistyttyä, suurin osa Suomessa asuneista tataareista oli yhä virallisesti Venäjän kansalaisia. Välillä osa palasi takaisin kotimaahansa huolehtimaan sinne jääneistä perheenjäsenistään. Iso osa heistä kuitenkin ryhtyi vuodesta 1919 anomaan kansalaisuutta.Heille ei tosin ollut itsestäänselvyys, että kansalaisuuden saisivat, joka selitti Nansen-passien suuren määrän heidän keskuudessan.[4]

Sana tataari kattaa Venäjällä eri heimoja, jotka saattavat erota selvästi toisistaan etnisin perustein. Suomeen saapuneet tataarit ovat pääsääntöisesti Misäärejä. Loput ovat muita, kuten kirqiisi-, uzbekki-, turkmeeni- ja turkkilaistaustaisia.[5][6]

Suomeen ennen 1940-lukua saapuneet tataarit ovat kokonaisuudessaan (98 %) lähtöisin Moskovasta itään sijainneen Sergatsin (Nižni Novgorod) piirikunnan alueelta. He ovat tulleet eritoten piirikunnassa sijainneesta Aktukin kylästä (57 %) tai kävelymatkan päässä siitä (34 %).[7][8][8]

Suomeen saapuneet tataarit asettuivat Viipuriin. Kun kaupunki liitettiin Neuvostoliittoon, siellä asuneet tataarit muuttivat lähinnä Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle, joissa tataareja asui jo entuudestaan.

Suomeen saapuneet tataarit olivat jo vuosisatoja olleet venäläisten ja suomalais-ugrilaisten kansojen kanssa tekemisissä, joten sulautuminen oli helppoa, eritoten koska Suomen suuriruhtinaskunta oli autonominen osa Venäjän valtakuntaa. Suomeen saapuneet misääritataarit olivat pääasiassa lähtöisin melko köyhistä oloista. Kylät kuuluivat suvuille ja poikkesivat siltä osin naapuriheimojen eli mordvalaisten ja venäläisten kylistä, joten osa misääritataarikylien asukkaista oli pakostakin muutettava elinehtojensa vuoksi pois synnyinkylistään.[9]

Terijoelle syntyi toinen tataarikeskittymä. Kun paikkakunta liitettiin Neuvostoliittoon, sen asukkaat, myös tataarit, siirrettiin Järvenpäähän. Järvenpäässä oli jo ennen sotia asunut jonkin verran tataareja, ja jatkosodan aikana Järvenpäähän rakennettiin moskeija. Nykyäänkin Järvenpäässä sijaitsee Helsingin ja Tampereen jälkeen suurin tataariyhteisö, joskin se on pienentynyt huippuajoista paljon.[10]

Tataareja oli myös talvi- ja jatkosodan aikana yli 150 palvelemassa rintamalla tai väestönsuojelutehtävissä. Heistä kymmenen antoi henkensä Suomen puolesta.[11]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tataarien tärkeimpänä yhdyssiteenä voi pitää heidän omaa seurakuntaansa, Suomen Islam-seurakuntaa (ent. Suomen muhamettilainen seurakunta). Se perustettiin vuonna 1925 uskonnonvapauslain tultua voimaan. Uskonnollisen tehtävänsä ohella, seurakunta suojelee myös tataarien kansallista yhtenäisyyttä, sillä seurakunta ei yleensä hyväksy jäsenikseen heimon ulkopuolisia käännynnäisiä.[12]

Musiikki on ollut heille myös varsin tärkeää. Se on tataareille tekijä, joka erottaa maalliset ja uskonnolliset tilaisuudet toisistaan. Musiikin tehtävä maallisessa elämässä, yhteisöllisissä tilaisuuksissa, on sekä viihdyttää että luoda ja vahvistaa joukon yhteishenkeä. Valtaosa suomen tataarien musiikista on lähtöisin Venäjältä, Nizhny Novgorodin seudulta. Tämä vanha musiikkiperinne, joka on kulkeutunut Suomeen maahan muuttaneiden tataarien mukana, pohjautuu kansanlauluihin. Esiintyjänä heidän yhteisissä kulttuuri-iltamissa nähtiin mm. yhtye Başkarma.[13][14]

Ruokaperinne tataareilla on säilynyt ja siirtynyt sukupolvelta toiselle, äideiltä tyttärille yli sadan vuoden ajan. Ruokakulttuuri on osa tataarien historiaa ja kansallista identiteettiä. Ehkä tunnetuin suomentataarien perinneruoka on piiras nimeltään Pärämäts, jota kehitettiin Tampereen Linkosuolla.[15][16]

Suomen tataarit puhuvat äidinkielenään etupäässä Sergatsin alueen misääriä, joka on turkkilaisten kielten länsiturkkilaiseen ryhmään kuuluva tataarin murre. Vanhempi polvi on lukenut ja kirjoittanut myös arabiaksi, joskin jo 1930-luvulta lähtien rinnalla on käytetty latinalaiseen kirjaimistoon perustuvia kirjaimia, mutta käyttö jäi kirjavaksi oikeinkirjoitussääntöjen puuttuessa. Lasten äidinkielen opetuksessa siirryttiin vasta 1960-luvulla virallisesti latinalaiseen kirjaimistoon pohjautuvaan järjestelmään.[17]

Heillä on ollut myös omia seuroja: Finlandiya Turkleri Birligi / Suomen Turkkilaisten Seura (FTB, 1935), Tampereen Turkkilainen yhdistys (1935), ja Turun Turkkilais-Tataarilainen Yhdistys (1938, vuodesta 1951 Turun Turkkilainen Yhdistys).[18]

Suomen tataarit ovat olleet myös aktiivisia eri urheilulajeissa.[13]

Tunnettuja Suomen tataareita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pauli Juusela: Suomen tataareja johtaa pankkiuran tehnyt ekonomisti Gölten Bedretdin 30.1.2020. Kirkko ja Kaupunki. Viitattu 12.2.202 1.
  2. Kadriye Bedretdin: Tugan tel: Kirjoituksia Suomen tataareista, s. Esipuhe. Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0.
  3. Asikainen, Johannes: Tataareja, kasakoita vai muslimeja? (s.41-42) Pro Gradu, Tampereen Yliopisto. 2017. Viitattu 1.3.2021.
  4. Asikainen, Johannes: Tataareja, kasakoita vai muslimeja? (s. 29, 31, 39) Pro Gradu, Tampereen Yliopisto. 2017. Viitattu 1.3.2021.
  5. Bedretdin, Kadriye: Tugan tel: Kirjoituksia Suomen tataareista. Suomen Itämainen seura, 2011. ISBN 978-9380-78-0
  6. Leitzinger Antero (toim.): Mishäärit : Suomen vanha islamilainen yhteisö, Kirja-Leitzinger 1996 ISBN 952-9752-08-03
  7. Suomen Islam Seurakunnan Juhlajulkaisu 4.4.1975.
  8. a b Antero Leitziger: Suomen tataarien islam., s. 267-285. Teoksessa: J. Maristo & A. Sergejeev (toim.) Aikamme monta islamia ISBN 978-952-495-371-9. Gaudeamus, 2015.
  9. A. H. Halikov: Tataarit, keitä te olette. ISBN 952-90-3114-9
  10. Heli Kyllönen, Suomen historian pro gradu -tutkielma: Terijokelaisista järvenpääläisiksi
  11. Lauri Silvander: He taistelivat Suomen puolesta 16.8.2015. yle uutiset. Viitattu 10.2.2021.
  12. Marja-Leena Marjamäki & Ilkka Kolehmainen: Suomen Tataarimusiikki, s. 355. teoksessa Tugan Tel. Suomen Itämainen Seura, 198 0.
  13. a b Harry Halen (1999): Suomen tataarit, s. 25. teoksessa Tugan Tel. Suomen Itämainen Seura, 2011.
  14. Marja-Leena Marjamäki & Ilkka Kolehmainen: Suomen Tataarimusiikki, s. 359. teoksessa Tugan Tel. Suomen Itämainen Seura, 1980.
  15. Petra Kiiski: Pärämäts on Tampereen oma pikaruoka 28.3.2014. mtv, uutiset. Viitattu 10.2.2021.
  16. Derya Samaletdin: Suomen tataarien ruokaperinteestä Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Viitattu 10.2.2021.
  17. Feride Nisametdin: Havaintoja suomen tataarien kielestä, s. 303, 305, 306. teoksessa Tugan Tel. Suomen Itämainen Seura, 1974.
  18. Harry Halen (1999): Suomen Tataarit, s. 24. teoksessa Tugan Tel. Suomen Itämainen Seura, 2011.
  19. Pasi Rakkolainen: Alulle maajoukkue vahvistus Euroliigasta 15.8.2018. Forssan Lehti. Viitattu 9.2.2021.
  20. Mikko Suikkanen: Zinetullah Ahsen Bören eletty ja koettu elämä trepo.tuni.fi. 2012. Viitattu 17.2.2021.
  21. Ilves-Historia - Pelaaja Ilves-Hockey. Viitattu 9.2.2021.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leitzinger, Antero: Suomen tataarit: Vuosina 1868–1944 muodostuneen muslimiyhteisön menestystarina. Helsinki: East-West Books Helsinki, 2006. ISBN 952-99592-2-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]