Tämä on lupaava artikkeli.

Suomen Islam-seurakunta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Islam-seurakunta (tataariksi Finlandiya Islam Cemaati) on islamilainen seurakunta, jonka jäseniä ovat Suomen tataarit. Seurakunnalla on toimintaa Helsingissä ja Järvenpäässä. Vuonna 2014 seurakuntaan kuului noin 600 jäsentä. Seurakunnan jäseniksi hyväksytään vain tataareja.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Islam-seurakunnan toiminta alkoi 24. huhtikuuta 1925, kun valtioneuvosto hyväksyi sen säännöt. Vielä tuolloin seurakunta toimi nimellä Suomen muhamettilainen seurakunta. Toiminnan alussa jäseniä oli 528. Alun perin osa tataareista oli vastustanut seurakunnan perustamista, mutta siitä tuli nopeasti tärkeä tataareja yhdistänyt organisaatio.

Seurakunnan sääntöihin tehtiin vielä 5. marraskuuta 1926 muutoksia, jotka hyväksyttiin nekin valtioneuvostossa. Suomi oli länsimaista toinen, jossa muslimisiirtokunta sai virallisen tunnustuksen – ensimmäinen oli ollut Itävalta vuonna 1908. Seurakunnan säännöt laativat Lüfti Ishakin Battalin ja Emine Sartlan. Seurakunnan virallinen kieli oli suomi, mutta sen tilaisuuksissa saatettiin käyttää myös muita kieliä. Alkuperäiset säännöt eivät sisältäneet mainintaa turkin tai tataarin kielistä, eikä jäsenkuntaa rajoitettu etnisin perustein. Vielä tuohon aikaan Suomen muslimit olivat kuitenkin lähes kaikki tataareja.[2]

Seurakunnan sääntöihin haettiin muutosta 22. maaliskuuta 1931. Tuolloin haluttiin muuttaa seurakuntamaksuja. Valtioneuvosto hyväksyi muutokset 25. helmikuuta 1932. Samassa yhteydessä haettiin lupaa vihkimisoikeuteen, mutta Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli vastusti luvan myöntämistä. Tuomiokapituli pelkäsi 10. maaliskuuta 1932 antamassaan lausunnossa muslimiseurakunnan vihkimisoikeuden johtavan moniavioisuuteen. Luvan myöntämisestä järjestettiinselvennä 1. joulukuuta 1932 äänestys, jonka jälkeen lupa myönnettiin. Päätöksestä lähtien Suomen Islam-seurakunnan imaami on voinut vihkiä seurakunnan jäseniä avioliittoon.[3]

25. lokakuuta 1963 seurakunnan nimeksi tuli virallisesti Suomen Islam-seurakunta. Seurakunta toimi henkikirjoitusviranomaisena vuoteen 1971, kunnes jäsenrekisterit liitettiin Väestörekisterikeskukseen.[3]

Tilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islam-talo Uudenmaankadun ja Fredrikinkadun kulmassa

Vuonna 1941 seurakunta hankki kivitalon Helsingin Fredrikinkadulta. Vuonna 1948 se osti samalta kadulta Uudenmaankadun risteyksestä puutalon, jonka paikalle rakennettiin vuosina 1958–1961 Armas Lahtisen suunnittelema Islam-talo. Talon rakentaminen maksoi 170 miljoonaa markkaa, ja se rahoitettiin lainoilla ja lahjoituksilla. Seurakunta sai viiden miljoonan markan suuruiset lahjoitukset Pakistanista ja Turkista, sekä Marokosta 600 000 markkaa. Helsingin lisäksi Suomen Islam-seurakunta omistaa Järvenpään moskeijan sekä rukoushuoneet Turussa ja Kotkassa. Rukoushuoneita ei kutsuta moskeijoiksi, koska niistä puuttuvat minareetit.[4]

Seurakunnalla on hautausmaat Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla ja Turun hautausmaalla kristillisten hautausmaiden yhteydessä. Ennen Karjalan menetystä myös Viipurissa oli islamilainen hautausmaa. Islamilaisten hautausmaiden ulkopuolella sijaitsee lisäksi kristillisille hautausmaille haudattujen muslimien aidattuja hautoja.[4]

Suuntaus ja toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Islam-seurakunnan edustamaa islamia on nimitetty ”euroislamiksi”, mikä viittaa sen pitkiin juuriin Euroopassa. Seurakunta edustaa liberaalia islamia.

Suomen Islam-seurakunta ei harjoita käännytystyötä eikä hyväksy jäsenikseen muita kuin tataareja. Seurakunnan jäseneksi pääsevät tataarien kanssa avioituneet. Syntyperäinen tataari voidaan hyväksyä seurakuntaan kolmen vuoden koeajan jälkeen. Islam-seurakunnan tiloissa saavat kuitenkin rukoilla muutkin kuin tataarit. Seurakunta on kutsunut Turkin suurlähettilään laskemaan vainajien muistopäivänä seppeleen kaatuneiden muistomerkille.[5] Seurakunnasta lähteneet ovat usein jättäytyneet väestörekisterissä ilman uskontokuntaa, ja toiseen uskontoon kääntyminen on ollut harvinaista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leitzinger, Antero: Suomen tataarit. East-West Books Helsinki, 2006. ISBN 952-99592-2-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen Islam-seurakunta Uskonnot Suomessa. Viitattu 8.2.2011.
  2. a b Leitzinger 2006, s. 172.
  3. a b Leitzinger 2006, s. 173
  4. a b Leitzinger 2006, s. 174.
  5. Leitzinger 2006, s. 171.