Suomen unkarilaiset

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomenunkarilaiset ovat Suomessa asuvia unkarilaisia tai heidän jälkeläisiään.kenen mukaan? Suomessa on arviolta yhteensä noin 1200 unkarilaista tai unkarinkielistä.[1] Monet heistä ovat tulleet Transilvaniasta (nykyisestä Romaniasta).

Unkarilaiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unkarilaiset asuvat etupäässä Suomen eteläosassa, pääkaupunkiseudulla, sekä suuremmissa kaupungeissa (Turussa, Tampereella, Oulussa) ja pienissä kylissä. Unkarilaiset seurat ovat Helsingissä.

Unkarilaisia järjestöjä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bóbita ry on Suomessa oleva aktiviisin unkarilainen seura Helsingin seudulla.[2] Suomen unkarilainen kristillinen yhteisö ry on ainoa virallinen unkarilainen kristillinen seura Suomessa. Se toimii ekumeenisesti, jäsenet tapaavat säännöllisesti Alppilan evankelis-luterilaisessa kirkossa järjestetyssä jumalanpalveluksessa, kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Otaniemen kappelissa toimii tiistai iltaisin ekumeenisellä pohjalla unkarinkielinen raamattupiiri. Unkarinkielisia katolisia messuja on harvakseltaan Helsingissä Pyhän Marian tai Pyhän Henrikin kirkossa.

Vuonna 1993 perustettiin Suomenunkarilaisten Seura (FME), jonka puheenjohtaja on Gábor Nagy.[3] Helsingissä toimii Unkarin Kulttuurikeskus.[4] Samassa osoiteessa on Suomi-Unkari Seuran toimisto.

Tunnettuja suomalaisia, joilla on unkarilaisia sukujuuria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]