Abdulla Tukay

Ğabdulla Tuqay
Габдулла Тукай Abdulla Tukay عبدالله توقاي
Henkilötiedot
Syntynyt	1886 Quşlawıç, Kazanin kihlakunta, Kazanin kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut	1913 (27 vuotta) Kazan, Venäjän keisarikunta
Vanhemmat	Möxämmätğärif, Mämdüdä
Kirjailija
Salanimi	Şüräle
Tyylilajit	Romantiikka, Realismi, Satiiri
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ğabdulla Tuqay (koko nimi: Ğabdulla Möxämmätğärif ulı Tuqayev, tat. Габдулла Мөхәммәтгариф улы Тукаев/Тукай, عبد الله محمد عارف اوغلی توقای, ven. Габдулла Мухамедгарифович Тукаев, Gabdulla Muhamedgarifovitš Tukajev - Suomessa misäärimurteella Abdulla Tukay ; 1886 – 1913) oli Volgan tataari -kansallisrunoilija-, kriitikko- ja julkaisija. Venäjän keisarikunnan Kazanin kuvernementissa syntynyt Tuqay kuoli tuberkuloosiin nuorena, mutta ehti elämänsä aikana tehdä merkittävän vaikutuksen työllään. Häntä pidetään modernin tataarikirjallisuuden- sekä kirjallisen kielen perustajana.

Varhainen elämä

Ğabdulla Tuqay (suomentataarilaisittain Abdulla Tukay) syntyi Quşlawıçin kylässä, Kazanin kuvernementissä. Hänen isänsä oli kylässä toiminut mullah Möxämmätğärif Möxämmätğälim ulı Tuqayıv, joka kuoli Tuqayn ollessa viiden kuukauden ikäinen. Kun myös Tuqayn isoisä kuoli, Tukayn äiti Mämdüdä joutui lähtemään takaisin isänsä luokse. Äiti-Mämdüdä meni naimisiin Sasna-kylän mullahin kanssa, joka myöhemmin suostui ottamaan Tuqayn mukaan perheeseensä. Tätä ennen Tuqay oli jonkun aikaa oleskellut kotikylässään asuneen vanhemman naisen luona. Kun hänen äitinsä kuoli, Tuqay joutui lähtemään isoisänsä, mullah Zinnätulla Zäynepbäşir ulın luokse. Isoisä oli köyhä eikä pystynyt kunnolla ruokkimaan perhettänsä, minka takia hän lähetti Tukayn vossikan seurassa Kazaniin toivoen heidän löytävän sieltä perheen, joka voisi adoptoida hänet. Kaupungissa sijainneelta Yaña-Bistän alueelta kotoisin oleva nahkuri Möxämmätwäli sekä hänen vaimonsa Ğäzizä täyttivät isoisän toiveet.

Tuqayn adoptiovanhempien sairastuttua hän joutui kuitenkin palaamaan takaisin isoisänsä luo. Tuqay ei pitkään viipynyt hänen luonaan vaan löysi Zinnätullan eteenpäin lähettämänä uuden adoptioperheen Qırlayn kylästä. Perheen pää, talonpoika Säğdi pisti Tukayn madrasaan opiskelemaan. Tukay kuvaili kyseisen paikan olleen tärkeä tuona aikana hänen ”valaistumisensa” kannalta.

Myöhemmin uralskilaiset kauppiaat Ğäliäsğär Ğosmanov ja hänen vaimonsa Ğäzizä (Tuqayn täti) pyysivät Quşlawıçista kotoisin olevaa talonpoikaa tuomaan Tuqayn heille. Heidän omat lapsensa olivat kuolleet, ja he halusivat adoptoida omia sukulaisiaan. Tukayn sen aikaista adoptioperhettä uhkailtiin, jotta kyseinen asia onnistuisi.

Taas uuden perheen huoteissa, tällä kertaa Uralskissa, Tuqay aloiti opiskelut Motíğía-madrasassa ja samanaikaisesti venäläisessä koulussa. Hän kiinnostui kyseisessä koulussa venäläisestä kirjallisuudesta ja sen inspiroimana alkoi kirjoittaa runoja. Kun Aleksandr Puškinin satavuotisjuhlaa vietettiin kaupungissa, Tuqay innostui hänen töistään.

Tuqayn adoptioisä yritti saada hänet kiinnostumaan kauppiaan työstä, mutta ilman menestystä. Kun hän kuoli, Tuqay muutti madrasan tiloihin. Kyseisessä madrasassa Tuqay opiskeli ahkerasti: hän suoritti viidentoista vuoden ajaksi tarkoitetun jakson kymmenessä. Intohimostaan huolimatta hän eli tuona aikana edelleen köyhyydessä.

Aikuisikää lähestyessään Tuqayn persoona oli muuttunut. Hän ei pitänyt huolta fyysisestä olemuksestaan ja oli aloittanut tupakan polttamisen sekä alkoholin juonnin. Aikaisemmin madrasassa opittuja asioita kohtaan hänestä tuli hyvin kriittinen. Myöskään Koraania hän ei enää ollut kiinnostunut lukemaan. Runous viehätti enemmän ja enemmän.

Kirjallinen ura

Tuqayn kirjojen kansia (1907—1911).

Uralskin aikakausi

Ğabdulla Tuqay oli opiskeluvuosinaan kiinnostunut kansanperinteistä ja runoudesta. Hän luki arabian-, persian-, turkin- ja vanhan tataarinkielistä runoutta sekä keräsi häntä kiinnostaneita lauluja, eepoksia ja satuja.

Tuqayn ollessa teini-iässä hän tapasi opiskelemassaan madrasassa vierailleen runoilijan, Mirxäydär Çulpanín. Hän oli ensimmäinen elävä runoilija, joka teki vaikutuksen Tukayhin. Çulpanín kirjoitustyyli oli vanhaa tataarinkieltä aruz-runousrytmillä kirjoitettuna.

Tuqay pääsi vuonna 1904 töihin rehtorin pojan, Kamil "Motíğí" Töxfätullinin perustamaan kustantamoon. Samaan aikaan Tuqay opetti nuorempia oppilaita madrasassa käyttäen venäläisessä koulussa opittuja menetelmiä. Motíğí oli aikaisemmin julkaissut Tuqayn oodeja hänen organisoimassaan käsinkirjoitetussa lehtisessä, jossa Tuqayta kuvailtiin nimikkeellä ”madrasan ensimmäinen runoilija”.

Ennen Lokakuun manifestia tataarinkielisten sanomalehtien julkaisu oli kiellettyä. Kun siitä tuli sallittua, Motíğí alkoi ostamaan venäjänkielistä lehteä nimeltään Uralets, johon hän painoi lisäksi oman kansansa kielisiä julkaisuja, koska hän ei ollut tarpeeksi varakas perustaakseen omaa sanomalehtiyritystä. Tuqay hoiti tekstin latomisen kyseiseen lehteen, jonka nimeksi tuli Fiker.

Motíğín seuraava lehti oli nimeltään Älğäsrälcadid, johon Tuqayn ensimmäisiä varsinaisia runoja julkaistiin. Tuqay oli myös samoihin aikoihin mukana monen eri tataarilehden julkaisuissa, joista yhteen hän kirjoitti itse. Hänen vuorokautensa jakautuivat kahteen osaan: päiväsaikaan hän työskenteli typografian parissa sekä oikolukijana ja illalla/yöllä hän keskittyi omiin kirjoituksiinsa. Eri lehtien parissa työskentelyn lisäksi Tuqay jakoi sosiaalidemokraattisia esitteitä sekä käänsi niitä myös tataarin kielelle. Kyseisten aikojen huomattavampia Tukayn tekeleitä oli runo Millätä ja artikkeli Bezneñ millät, ülgänme, ällä yoqlağan ğınamı?

Ğabdulla Tuqaysta oli muodostunut satiristi, jonka kohteena oli usein liberaalisuutta vastustava muslimipapisto. Kielenä oli edelleen vanha tataarin kieli paitsi silloin, kun Tuqay kirjoitti talonpojille, jolloin hän käytti tataarirunoudelle uutta modernia tataaria.

Vuonna 1906 Tuqayn teokset käsittelivät muun muassa isänmaallisuutta. Joitain teoksien nimiä olivat esimerkiksi Gosudarstvennaya Dumağa, Sorıqortlarğa ja Kitmibez!, joista jälkimmäisessä hän kuvaili tataarien olevan venäläisten veljeskansaa ja mainitsi Turkkiin maahanmuuttamisen olevan mahdoton idea.

Tuqaysta tuli seuraavana vuonna kaikkien Motíğín aikakausilehtien johtava runoilija sekä julkaisija. Hän oli lähtenyt madrasasta pois ja muuttanut hotelliin saatuaan kerättyä itselleen tarpeeksi rahaa. Ultrakonservatiiviksi kuvailtu Bayan al-Xaq -niminen henkilö ja Tuqay lehtineen joutuivat kiistaan toistensa kanssa näinä aikoina. Al-Xaq usutti joukkovainoa liberaalisten lehtien kimppuun. Helmikuussa Motíğí menetti julkaisuoikeutensa.

Näiden aikojen jälkeen Tuqay oli eristänyt itsensä politiikasta ja keskittyi lähinnä omiin runoihinsa. Tukay kirjoitti vuoden 1906 kesän ja vuoden 1907 syksyn aikavälillä yli 50 runoa sekä 40 artikkelia. Hän oli siirtynyt moderniin tataarin kieleen, jonka ensimmäinen runo oli Puškinin inspiroima Şüräle.

Motíğí yritti vielä perustaa uutta lehteä ja kutsui Tuqayn mukaan projektiin, mutta suosionsa takia tämä oli saanut jo työtarjouksen Kazanista.

Kazanin aikakausi

Ğabdulla Tuqay tapasi pian kaupunkiin saapumisensa jälkeen tataarikirjallisuuden intellektuelleja. Joitain kyseisiä hahmoja olivat muiden muassa näytelmäkirjailija Ğäliäsğär Kamal ja runoilija Säğit Rämiev, joista molemmat myös työskentelivät lehdissä. Joitakin päiviä myöhemmin Tukay meni armeijan kutsuntoihin, joissa hänet kuitenkin vapautettiin heikon terveydentilansa vuoksi.

Tuqay (ensimmäinen oikealta) Äl-İslax -lehden toimittajien kanssa.

Kazanissa Tuqay pääsi pian Fatix Ämirxanin ja Wafa Bäxtiärevin johtaman Äl-İslax-lehden toimitukseen töihin. Lehti ei kuitenkaan pystynyt pienen budjettinsa vuoksi maksamaan Tuqaylle kunnon palkkaa, minkä takia hän toimi huolitsijana toisessa yrityksessä. Tuqay oli saanut työtarjouksia rikkaammilta lehdiltä, mutta hän kieltäytyi, koska ne olivat poliittisesti eri mieltä hänen kanssaan. Näinä aikoina Tuqay jatkoi itsenäistä opiskeluaan. Hän muun muassa luki venäläistä kirjallisuutta sekä opetteli saksan kieltä. Häntä kiinnosti myös normaalien työläisten elämä, jota hän seurasi viettämällä aikaa pubeissa.

Vuosien 1907–1908 aikana Tuqay kirjoitti noin 60 runoa sekä 20 artikkelia lehteen, jossa hän työskenteli. Osa hänen kirjoituksistaan julkaistiin myös satiirisessa Yäşen-lehdessä, ja hänen runojaan painatettiin kahdeksi kirjaseksi. Kyseisen ajan tunnetuimmassa satiirisessa teoksessaan Peçän Bazarı yaxud Yaña Kisekbaş hän taas kerran pilkkasi muun muassa yhteisön papistoa. Tuqayta ihailleet nuoret kävivät usein tapaamassa häntä Bolğar-hotellissa, jossa hän oleskeli.

Tuqayn yksityiselämästä ei tiedetä juurikaan muuta kuin se, että hän oli ihastunut 15-vuotiaaseen ihailijaansa, tyttöön nimeltään Zäytünä Mäwlüdova. Kyseisiä tunteita hän ilmaisi monissa runoissaan. Heidän välilleen ei kuitenkaan kehittynyt varsinaista suhdetta.

Ğabdulla Tuqay kuoli tuberkuloosiin 27-vuotiaana.

Perintö

"Tukayn aukio" - osa Kazanin metroa, avattu vuonna 2005.

Tuqayn kunniaksi on Venäjällä ja etenkin Kazanissa nimetty lukuisia kohteita. Hänen nimeään kantaa muun muassa Kazanin kirjallinen museo, Tatarstanin taidealan palkinto sekä monet kadut ja aukiot.

Suomessa tataarilainen kulttuurityöntekijä Ymär Daher yhdessä runoilija Sadri Hamidin ja kielitieteilijä Martti Räsäsen kanssa perusti Tuqayn nimeä kantavan kulttuuriseuran 1960-luvulla. Sen kautta luotiin merkittäviä yhteyksiä Neuvostoliiton tataarien kanssa.

Aiheesta muualla

• Abdulla Tukay - kansalliskirjasto
• Tukayn runoja (englanniksi käännettynä)
• Tugan Tel