Pyhiinvaellus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pyhiinvaellus on hengellinen tai uskonnollinen matka johonkin pyhään paikkaan uskonnosta riippuen. Lähes kaikilla suurilla uskonnoilla on yksi tai useampia pyhiinvaelluskohteita. Kristinuskossa tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita ovat Rooma ja Jerusalem, islamissa puolestaan Mekka.

Kristinuskossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalaisia pyhiinvaeltajia matkalla Santiago de Compostelaan vuonna 2005

Kristillinen pyhiinvaeltaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhiinvaellukseen olennaisena osana kuuluu pyrkimys saada innoitusta ja voimia uskonelämän kilvoituksiin. Rukous yksin ja yhdessä kuuluu olennaisena osana pyhiinvaellusmatkoihin. Koska ihminen on kokonaisvaltainen olento, johon kuuluvat erottamatta sielu, henki ja ruumis, on pyhiinvaellus on yksi erittäin oleellinen tapa etsiä Jumalaa, kiittää Häntä tai vaikka täyttää annettu lupaus. Pyhiinvaellus antaa mahdollisuuden elää katumuksen liike todeksi koko olemuksella: ruumiilla, sielulla ja hengellä. Aivan samoin kuin rukousta voi tukea ruumiin, käsien ja pään asennolla, voi sen tehdä kävelemällä, jolloin koko ihminen on mukana rukouksessa. Fyysisesti meneminen pyhään paikkaan, vaivan näkeminen, Jumalan kasvojen etsinnässä väsyminen fyysisesti, ne kaikki kuuluvat pyhiinvaeltamiseen.[1][2]

Suomen ortodoksinen kirkko kirjoittaa kotisivuillaan pyhiinvaeltamisesta:

» Pyhiinvaellus ei ole matkailua ja matkailu ei ole pyhiinvaellusta. Pyhä kohde ei automaattisesti muuta matkaa pyhiinvaellukseksi. Pyhiinvaelluksen ja matkailun ero on matkalle annetussa sisäisessä merkityksessä ja matkan sisäisessä suuntautumisessa. Pyhiinvaelluksen merkitys on pyhän kohtaamisessa, pyhän koskettamisessa. Se on kohtaamista ja keskustelua Jumalan kanssa ja Jumalan pyhien kanssa. Pyhiinvaeltaja suuntautuu sisäisesti kohti pyhää ja lähestyy sitä nöyrästi ja kunnioittaen. Tämän erottelun tarkoituksena ei ole rakentaa vertailuasetelmaa tai esittää matkailua mitenkään vähäarvoisena. Kyseessä on yksinkertaisesti kaksi aivan eri asiaa. Ja siitä huolimatta ne käytännössä sekoittuvat ja yhdistyvät meissä erilaisina muunnelmina.»
(https://www.ort.fi/taipale/pyhiinvaellus-askeleita-kristuksessa)


Pyhiinvaeltamisen kehitys kristinuskossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhiinvaellukset suuntautuivat aluksi paikkoihin, jotka olivat yhteydessä Jeesuksen elämään, syntymään ja ristiinnaulitsemiseen. Sellaisia olivat esimerkiksi Beetlehem, Nasaret sekä erityisesti Jerusalemin Pyhän haudan kirkko, jonka Pyhä Helena rakennutti Jeesuksen ristiinnaulitsemispaikan päälle. Pyhää Helenaa, Rooman keisarin Konstantinus Suuren äitiä, pidetään kristillisen pyhiinvaelluksen äitinä. Hän pyhiinvaelsi niille seuduille, missä Jeesuksen oli sanottu eläneen ja rakennutti kirkkoja Jeesuksen elämän merkittävimmille paikoille kuten mm. Jerusalemissa Golgatalle ja Öljyvuorelle sekä Bethlehemissä Jeesuksen syntymäpaikan päälle.[3] Tältä ajalta eli 300-luvulta on säilyneet myös varhaisimmat kirjalliset kuvaukset pyhiinvaelluksista Lähi-itään. Oletetaan, että jo ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen olivat kristityt vierailleet Jeesuksen elämän tärkeissä kohteissa, sekä marttyyrien, etenkin apostoleiden haudoilla sillä ensimmäisistä kirjallisista kuvauksista käy selväksi, että nämä paikat oli tunnettuja kristittyjen keskuudessa. Ensimmäisiin kirjallisiin kuvauksiin kuuluu Pyhä Hieronymuksen kirjoitukset, missä hän rohkaisee kristittyjä pyhiinvaelluksiin.[4]

Vielä nykyäänkin on Jerusalem tärkein yleiskristillinen pyhiinvaelluskohde ja siellä käy vuosittain käy yli 2 miljoonaa vierailijaa. Tämä luku tosin sisältää myös juutalaiset ja muslimit, joille heillekin on Jerusalem tärkeä pyhiinvaelluskohde.[5][6]

Sydänkeskiajalla pyhiinvaelluksen ja ristiretken välinen käsitteellinen ero oli häilyvä. Molemmista käytettiin samankaltaista terminologiaa. Itseasiassa ristiretket alkoivat tarkoituksenaan oli turvata pyhiinvaeltajien pääsy Jerusalemiin.[7]

Keskiajalla oli monia eri motivaatioita lähteä pyhiinvaellukselle: toiset saattoivat lähteä rukoilemaan, toiset kiittämään onnesta, mutta usein lähdettiin tekemään katumusharjoituksia, joiden avulla uskottiin vapauduttavan synnistä. Tiettynä aikakautena levisi jopa käytäntö lähettää joku toinen, esimerkiksi palvelija suorittamaan pyhiinvaellus toisen henkilön puolesta.[8] Tätä järjestelmää väärinkäyttivät niin kirkko, kuin sen ajan ihmisetkin. Lutherin reformaatio oli lähinnä reaktio erilaisia väärinkäyttöjä kohtaan ja hän kielsikin kaikenlaisen pyhiinvaeltamisen.[8] Pyhiinvaelluksen ajatus ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan protestanttisissakaan liikkeissä päinvastoin; usein inhimillinen elämä sekä liturginen vuosi on eräänlainen jatkuva pyhiinvaellus.[8]

Ortodoksisessa ja katolisessa kulttuurissa pyhiinvaeltamisella on rikkoutumaton perinne aina kristinuskon alkuvuosilta. Nykyään on kuitenkin myös protestanttiset kristityt löytämässä uudelleen tämän tradition. Koska pyhiinvaeltamisen ajatus jatkoi eloaan saarnoissa ja laulujen teksteissä, onkin tähän perinteeseen helppo samaistua uudelleen.[8] Viime vuosina Suomessa on noussut laaja mielenkiinto kulkea apostoli Jaakobin muistopaikalle vievän historiallisen Pyhän Jaakobin tien loppuosa eli Camino Santiago de Compostelaan Luoteis-Espanjaan, minne virtasi jo keskiajalla vuosittain jopa puoli miljoonaa vierailijaa.[9] Nykyaikana Santiago de Compostella vastaanottaa vuosittain noin 1.5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa.[10]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko Suomessa on järjestänyt vuodesta 1950 pyhiinvaelluksia Köyliönjärven Kirkkokarille, jossa legendan mukaan Pyhä Henrik sai surmansa. Pyhiinvaellus on jokavuotinen tapahtuma ja se järjestetään kesäkuun toisena sunnuntaina jolloin juhlitaan pyhäinjäännösten Turkuun siirtämistä (translaatio) 18.6. ("kesä-Heikki"). Vuonna 1980 aloitti ryhmä nuoria katolilaisia Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksen Yläneeltä Köyliöön (Kirkkokarille). Tämäkin pyhiinvaellus on jokavuotinen ja järjestettiin vuonna 2009 jo 30. kerran.

Tunnetuin Suomessa järjestettävä pyhiinvaellus on ekumeeninen Pyhän Henrikin pyhiinvaellus, joka järjestetään joka kolmas vuosi Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa koko Pyhän Henrikin tien mittaisena ja välivuosina jollakin pyhiinvaellusreitin osalla. Vaelluksia on järjestetty vuodesta 1983.

Pyhän Henrikin tiellä kulkee joka kesä luterilaisten, katolilaisten, ortodoksisten ja muiden kristittyjen pyhiinvaellusjoukko useista Euroopan maista. Vaellus kestää viikon.

Jaakon vaellus 25. heinäkuuta on järjestetty kaksipäiväisenä Hämeenlinnasta Vanajan kirkolta tai muilta seudun kirkoilta Rengon kirkkoon. Muutamana vuonna Jaakon vaellus on alkanut Hattulasta Vuohiniemen rukoushuoneelta ja päättynyt Renkoon Pyhän Jaakon kirkkoon.

Laurin vaellus kulkee joko Hollolan tai Lammin keskiaikaisilta kirkoilta Hämeenkoskelle.

Katolisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Padre Pion pyhäinjäännös
Seurakunnan ryhmässä pyhiinvaeltavia

Pyhiinvaeltaminen on elävä ja voimakas perinne katolisen kirkon keskuudessa. Alussa pyhiinvaellukset suuntautuivat Jeesuksen elämän merkittäville paikoille ja marttyyrien ja apostoleiden haudoille. Myöhemmin hyvin suureen suosioon ovat nousseet paikat, joissa oletettiin Pyhän Marian ilmestyneen. Nykyään nämä kohteet ovatkin kaikkein suosituimpia pyhiinvaelluskohteita katolisen kirkon keskuudessa.

Periaatteessa jokainen kirkko oli katolisella keskiajalla pyhiinvaelluskohde, sillä jo 700-luvulla määrättiin, että alttarilla piti olla pyhäinjäännös.[11] Vielä tänäkin päivänä katolisen kirkon alttarissa on oltava pyhäinjäänne eikä tämä asia ole muuttunut mutta Vatikaani listaa tarkasti, mitkä kohteet ovat kirkon virallisia pyhiinvaelluskohteita.

Vatikaania ja koko Rooman kaupunkia pidetään katolisessa kirkossa hyvin tärkeänä pyhiinvaelluskohteena, mihin hallitseva paavi usein tekee erillisen suosituksen pyhiinvaeltaa. Viimeksi paavi Fransiscus antoi kehoituksen jokaisen katolilaisen, joka suinkin vain pystyy, pyhiinvaeltamaan Roomaan Laupeuden riemuvuoden aikana, joka päättyy 20. marraskuuta 2016. Syyskuuhun 2016 mennessä tätä kutsua olivat seuranneet 15 miljoonaa pyhiinvaeltajaa kaikkialta maailmaa.[12] Roomassa on seitsemän virallista katolista pyhiinvaelluskirkkoa, joista tärkein on Vatikaanissa sijaitseva Pietarinkirkko. Muut pyhiinvaellukseen virallisesti suositellut kirkot Roomassa ovat San Paolo fuori le mura, San Giovanni in Laterano, Santa Maria Maggiore, Basilica di San Lorenzo fuori le mura, Santa Croce in Gihmistäja Santuario della Madonna del Divino Amore.[13] Normaalivuosina Roomaan pyhiinvaeltaa arviosta 4 miljoonaa vierailijaa.[14]

Kävijämäärältään ylivoimaisesti suurin katolinen pyhiinvaelluskohde on Meksikossa Guadalupen neitsyt, jossa käy vuosittain yli 20 miljoonaa pyhiinvaeltajaa.[15] Muita kävijämääriltään hyvin merkittäviä kohteita ovat muiden muassa Ranskassa sijaitseva Lourdes, johon pyhiinvaeltaa vuosittain noin 8 miljoonaa ihmistä ja Portugalissa sijaitseva Fatima (4-5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa vuodessa), joita molempia pidetään Marian ilmestymispaikkana. Italiassa sijaitseva San Giovanni Rotondo sen sijaan on hyvin suositun, uuden ajan pyhimyksen Padre Pio leposija, mille pyhiinvaeltaa vuosittain enemmän uskovia, kuin Roomaan, nimittäin noin 6 miljoonaa. Vuonna 2008 kaivettiin Padre Pion ruumis maasta ja koska se ei kaulasta alaspäin ollut maatunut ollenkaan syystä hänen ruumiinsa vuonna 2010 kokonaisuudessaan esille. Ainoastaan kasvojen peitteenä on silikooninaamari, muuten hänellä on päällään munkin asunsa.[16]

Merkittävänä katolisena pyhiivaelluskohteena pidetään myös joka kahden tai kolmen vuoden välein, joka kerta eri paikassa pidettävä Maailman nuorisopäivät, johon osallistuu 1.5 - 3 miljoonaa ihmistä. Viimeksi Maailman nuorisopäivät pidettiin kesällä 2016 Puolassa Krakaussa ja seuraavat tullaan pitämään 2019 Panamassa.[17]

Islamissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhiinvaeltajat kiertämässä Kaabaa.

Islamissa pyhiinvaelluksen eli hadžin merkitys on suuri, koska profeetta Muhammad on sanonut, että muslimin velvollisuus on käydä ainakin kerran elämänsä aikana Mekassa. Tähän liittyy usein vierailu Muhammedin haudalla Medinassa. Šiialaisten ja Sunnalaisten keskuudessa tunnetaan lisäksi pyhiinvaellus imaamin kotipaikkakunnalle.

Hindulaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hindulaisuudessa vaelletaan puhdistautumaan Ganges-virtaan ja Varanasiin juhlimaan jokavuotista Kumbh Mela -juhlaa. Maha Kumbh Melaa juhlitaan myös Varanasissa, mutta muutaman vuoden välein. Monen hurskaan hindun suurin toive on saada kuolla Varanasissa. Siksi siellä onkin paljon sairaita ja kuolemaa odottavia hinduja.

Buddhalaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiibetiläiset pyhiinvaeltajat pysähtyvät usein matkan aikana mietiskelemään.

Buddhalaisille tärkeitä pyhiinvaelluspaikkoja ovat paikat joissa Buddha on käynyt ja jotka on mainittu pyhissä kirjoituksissa. Moniin luostareihin tehdään myös pyhiinvaellusmatkoja. Pyhiinvaelluksen tarkoituksena on saavuttaa valaistuminen. Neljä tärkeintä pyhiinvaelluskohdetta ovat Buddhan syntymäpaikka Lumbini, valaistumispaikka Bodhgaya, ensimmäisen opetuksen pitopaikka Sarnath ja kuolinpaikka Kusinagar.

Japanissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat japanilaiset ovat samanaikaisesti buddhalaisia ja šintolaisia. Japanin buddhalaisten suosituimmat pyhiinvaelluskohteet ovat Etelä-Japanin 33 buddhalaistemppeliä sekä Shikokun saaren 88 temppeliä. Jos pyhiinvaeltaja käy jalan kaikissa Shikokun temppeleissä, vaelluksen pituus on lähes 1200 kilometriä.[18] Japanin šintolaiset käyvät pyhiinvaelluksella merkittävissä šintolaispyhäköissä kuten Isen ja Izumon pyhäköissä. Japanissa on ajateltu jo kauan, että jokaisen japanilaisen tulisi vierailla Isessä ainakin kerran eläessään. 1600-luvulta lähtien Japanissa on syntynyt joukkovaellusliikkeitä noin 60 vuoden välein.[19]

Juutalaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisten miesten tuli tehdä pyhiinvaellusretki Jerusalemin temppeliin joka vuosi kolmen tärkeimmän juhlan, pääsiäisen, lehtimajajuhlan ja sadonkorjuujuhlan aikana ja tuoda eläinuhri.[20] Temppelin tuhoutumisen vuonna 70 jälkeen näitä juhlia on vietetty etupäässä paikallisesti. Jotkut israelilaiset vierailevat kuitenkin yhä Jerusalemin Itkumuurilla, temppelin vanhalla paikalla.[21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vesterinen, Ilmari: Shintolaisuus: Japanin kansallisuskonto. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-238-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marjatta Jaanu-Schröder: Rukouksen salaisuus - Jumalan kasvoja etsimässä
  2. https://www.ort.fi/uutiset/pyhittaejae-trifonin-pyhiinvaellus-lapissa-23-258
  3. http://www.york.ac.uk/projects/pilgrimage/content/tradition_ad.html
  4. http://www.york.ac.uk/projects/pilgrimage/content/tradition_ad.html
  5. http://www.aish.com/jw/j/104658574.html
  6. http://www.huffingtonpost.com/2012/06/03/religious-pilgrimages-spiritual-_n_1564664.html?slideshow=true#gallery/228561/8
  7. Internetix - Lukion ja peruskoulun kursseja opinnot.internetix.fi. Viitattu 20.10.2016.
  8. a b c d History of Pilgrimage | The Pilgrim Path Pilgrimsleden. Viitattu 20.10.2016. Malline:Nb
  9. http://www.spiritualtravels.info/articles-2/europe-2/introduction/history-of-the-pilgrimage-to-santiago-de-compostela/
  10. http://www.arcworld.org/downloads/ARC%20pilgrimage%20statistics%20155m%2011-12-19.pdf
  11. Pyhiinvaellukset olivat keskiajan massaturismia – mitä matkalaisista jäi jäljelle? HS.fi. Viitattu 21.10.2016.
  12. http://en.radiovaticana.va/news/2016/09/09/jubilee_of_mercy_15_million_pilgrims_in_rome/1256875
  13. http://www.thecatholictravelguide.com/SevenpilgrimagechurchesofRome.html
  14. http://www.traveller.com.au/keepers-of-the-faith-c2w0#ixzz1vbqD0UBB
  15. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :1 ei löytynyt
  16. http://www.sacred-destinations.com/italy/san-giovanni-rotondo-padre-pio-shrine
  17. http://worldyouthday.com/
  18. Vesterinen 2012, s. 204–205.
  19. Vesterinen 2012, s. 207–215.
  20. Rabbi Daniel Kohn: Pilgrimage Festivals My Jewish Learning. Viitattu 22.10.2014.
  21. Rabbi Daniel Kohn: Pilgrimage Festivals 2 My Jewish Learning. Viitattu 22.10.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elonheimo, Kalle: Pieni pyhiinvaelluskirja. Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisuja 69. Helsinki: Kirjapaja, 2003. ISBN 951-625-937-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]