Kiovan Rusin seuraajavaltiot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiovan Rusin seuraajavaltiot vuonna 1054.

Kiovan Rusin seuraajavaltiot olivat ruhtinaskuntia, jotka muodostuivat 1100-luvun puolessavälissä Kiovan Rusin luhistuessa keskinäisiin riitoihin ja sotiin.[1] Ruhtinaskuntia olivat Novgorodin tasavalta, Vladimir-Suzdal, Galitsian ja Volynian ruhtinaskunta, Polatskin ruhtinaskunta, Smolenskin ruhtinaskunta, Tšernihivin ruhtinaskunta, Turaun ja Pinskin ruhtinaskunta, Muromin-Rjazanin ruhtinaskunta, Perejaslavlin ruhtinaskunta, Moskovan ruhtinaskunta. Ruhtinaskunnat vaihtelivatselvennä suuresti, mutta Moskovan ruhtinaskunnan vallatessa lisää alueita siitä tuli, viimeistään Novgorodin tasavallan luhistuttua, alueen suurin hallitsija.[1][2]

Valtiollinen kehitys polveili hyvin monimutkaisesti ruhtinaskuntien kesken liittosuhteista aina keskinäisiin sotiin ja aluevaltauksiin. Sotilaallisen voiman lisäksi kehitykseen vaikuttivat sukulaisuus suhteet, naapurimaiden apu, arvovaltakysymykset, sisäinen juonittelu, riippuvuus tataarivallasta, taloudellinen kehitys sekä ruhtinaiden henkilökohtainen taitavuus ja ominaisuudet. Venäjän ykseyden aate ei kuitenkaan koskaan kokonaan kuollut ja sitä pyrittiin hyödyntämään keskinäisessä kilpailussa ruhtinaskuntien välillä.[2]

Novgorodissa, Pihkovassa ja useissa muissa kaupungeissa oli hallintona vapaiden miesten kokous eli vetše, joihin osallistui miehiä koko ruhtinaskunnasta. Novgorodin vapauduttua Kiovan ylivallasta, se valitsi itsenäisesti vetše kokouksella Tšernekovista mieleisen ruhtinaan Svjatoslav Olgovitšin. Vetšellä oli laajat valtaoikeudet ja Novgorodilaiset olivat hyvin ylpeitä hallintotavastaan. Se kuitenkin tuhottiin kovaotteisesti Moskovan ruhtinaskunnan alistaessa Novgorodin valtansa alle.[2]

Kiovan Rusin ruhtinaskunnilla ei ollut yhteistä ulkopolitiikkaa ja puolustusta, jonka seurauksena mongolien hyökätessä niitä vastaan ruhtinaskunnat kukistuivat helposti vuosina 1236–1240.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lyhyt Venäjän historia wuorikoski.fi.
  2. a b c Heikki Kirkinen: ”Hajaannus ja yhdistyminen”, Venäjän historia, s. 55. Otava, 2006. ISBN 951-1-15799-X.
  3. ”Kiovan Rusj”, Historiallinen Atlas kattava Maailmanhistoria, s. 124. Gordon Cheers, 2013. ISBN 978-3-8480-0505-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]