Kyösti Wilkuna

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kyösti Wilkuna
Syntynyt 4. toukokuuta 1879
Nivala
Kuollut 12. joulukuuta 1922 (43 vuotta)
Lapua
Ammatit kirjailija
Kansalaisuus suomalainen
Esikoisteos Novellit (1907)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Kustaa (Kyösti) Felix Wilkuna (4. toukokuuta 1879 Nivala12. joulukuuta 1922 Lapua) oli suomalainen kirjailija, valkoinen aktivisti, suojeluskuntaorganisaattori ja heimosoturi.

Varhaiset vaiheet ja kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nivalan Vilkunan talosta kotoisin ollut Wilkuna kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta lyseosta vuonna 1903. Hän aloitti opinnot Helsingin yliopistossa mutta kirjalliset työt veivät pian Wilkunan ajan kun hänestä tuli Raataja-lehden toimittaja ja myöhemmin sen päätoimittaja. Hän avioitui Johanna Niskalan kanssa vuonna 1905.

Vuoden 1905 suurlakon jälkeen Wilkuna siirtyi Kaiku-lehden Helsingin-kirjeenvaihtajaksi ja oli myös lyhyen aikaa Mikkelin sanomain päätoimittajana. Varsinaisen kirjallisen tuotantonsa Wilkuna aloitti 1907 novellikokoelmalla Novellit. Hän julkaisi useita kirjoja ja toimi myös kirja-arvostelijana eri lehdissä. Hän kuului sortokauden aktivisteihin ja kirjoitti aluksi maalaishenkisiä novelleja sekä myöhemmin kansallismielisiä historiaromaaneja, kuten Tapani Löfvingin seikkailut isonvihan aikana.

Wilkuna julkaisi 1906–1913 kolme novellikokoelmaa, joita Boo Ketvel pitää arviossaan yllättävän moderneina, lähes kokeilevina. Kokoelma Lähimmäisiäni on sekin lukunautinto, mutta menettänyt aiempien kokoelmien ansiot.[1]

Vuonna 1911 Wilkuna alkoi rakentaa perheelleen Kyöstilän taiteilijahuvilaa Kirkkonummen Jorvakseen. Rakentamisesta aiheutui hänelle taloudellisia ja ajankäyttövaikeuksia. Huvilan rakentaminen tuli maksamaan kirjailijalle 22 000 markkaa mikä ylitti kolminkertaisesti alkuperäisen kustannusarvion. Wilkuna sai yli vuoden tyhjillään olleen huvilan myytyä alkuvuodesta 1917, mutta myyntihinta oli vain 17 000 markkaa.

Poliittinen aktivismi ja sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilkuna kirjoitti helmikuussa 1913 runon Tulkohon sota jonka lopussa hän rauhan oloihin kyllästyneenä esitti toiveenaan "tulisi sota ja veriset vaatteet". Tämä toteutuikin jo puolitoista vuotta myöhemmin kun ensimmäinen maailmansota alkoi. Sodan puhjettua Wilkuna ryhtyi vuonna 1915 jääkärivärväriksi kotiseudullaan. Hänet ilmiannettiin keväällä 1916 ja vietiin vangiksi Pietarin Špalernajan vankilaan. Wilkuna kuvasi vankeusaikaa vuonna 1918 ilmestyneessä kirjassaan Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa.

Venäjän helmikuun 1917 vallankumouksen jälkeen Wilkuna pääsi palaamaan Suomeen. Palattuaan hän oli mukana perustamassa suojeluskuntien edeltäjinä toimineita palokuntia Nivalaan ja sen naapurikuntiin. Wilkuna valittiin marraskuussa 1917 perustetun Nivalan suojeluskunnan päälliköksi ja ensi töikseen hän hankki aseita Etelä-Pohjanmaalta. Tammikuussa 1918 Wilkuna kutsuttiin Valkoisen Suomen päätoimittajaksi, mutta hän osallistui kuitenkin Tampereen taisteluun sekä myöhemmin Aunuksen retkeen.

Sisällissodan aikana Wilkuna osallistui 30. tammikuuta 1918 Ylivieskan rautatieasemalla mäkitupalainen Leonard (Nartti) Knuutilan teloittamiseen. Huhtikuun alkupuolella Wilkuna perusti Kotkassa eräiden tovereidensa kanssa oman kenttätuomioistuimen ja oli 12. toukokuuta mukana teloittamassa kuuttatoista vangiksi saatua virolaista, joita hän piti venäläisinä.[2] Wilkuna siirtyi tämän jälkeen Helsinkiin ja oli yhdessä kirjailija Eino Railon, Toivo T. Kailan, kirjailija Toivo Tarvaksen ja senaattori Oswald Kairamon kanssa mukana 21. toukokuuta 1918 samalla laivalla jolla punaisiin kuulunutta kirjailija Algot Untolaa ja muutamia muita punaisia vankeja vietiin teloitettavaksi Santahaminaan. Laivamatkan aikana Untola hyppäsi laivasta mereen ja joutui ammutuksi.[3]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1920 Wilkuna muutti perheineen Lapualle ostamaansa Marielundin taloon jossa hän asui viimeiset vuotensa. Mielenterveydellisistä ongelmista kärsinyt Wilkuna ampui itsensä vuonna 1922 ollessaan 43-vuotias.[4]

Kyösti Wilkunan veljenpoika oli kansatieteilijä Kustaa Vilkuna.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Novelleja, 1907.
  • Martti Salander, romaani, 1908.
  • Yksin elämässä, novelleja, 1908.
  • Aikakausien vaihteessa, historiallisia kertomuksia, 1910.
  • Suomalainen linnanneiti, josta tuli kuningatar, 1911. Digitoituna Digi.fi:ssä
  • Haaksirikkoiset, 1912.
  • Viimeiset luostariasukkaat, romaani, 1912.
  • Tapani Löfvingin seikkailut Isonvihan aikana hänen oman päiväkirjansa pohjalla, 1–2, 1911–1912.
  • Suomalaisia kohtaloita, 1913.
  • Aikojen yöstä, 1914.
  • Aamun miehiä, historiallinen kuvaelma, 1914.
  • "Riennon" toimitus piirteitä Kolkkalan kaupungin sivistyshistoriasta, 1914.
  • Suomalaisia sankareita, historiallisia kertomuksia, 1915
  • Erämaan lapset, 1915.
  • Vaikea tie, romaani nykyajalta, 1915.
  • Suomalaisia sankareita. Historiallisia kertomuksia 1916–1917.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa, 1917.
  • Kuoleman kynnyksellä, pieni kertomus Suomen vapaussodasta, 1918.
  • Kun kansa nousee, muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta, 1918
  • Lähimmäisiäni, 1919.
  • Miekka ja sana, historiallisia kertomuksia : 1–2, 2. p. 1919.
  • Nuorin luokkapuolueemme sen henki ja kokoonpano, 1919.
  • "Sisäinen pohja lujaksi ja pettämättömäksi!", 1919.
  • Vala, historiallinen kuvaelma esitetty Napuen muistopatsaan paljastuksessa kesällä 1920, 1921.
  • Suomalaisia sankareita, historiallisia kertomuksia : 2. sarja 1921.
  • Kotiin, 1-näytöksinen historiallinen näytelmä, 1921.
  • Voiton päivä, historiallinen kuvaelma esitetty Lapuan päivillä 14/7 1921, 1921.
  • Anna Hallman 3-näytöksinen perhekuvaus, 1922
  • Niilo Skalm, viisinäytöksinen historiallinen murhenäytelmä, 1922.
  • Viirastus, 1925.
  • Korri–Kivennavan Leonidas–Lipunkantaja–Päivätyön päättyessä–Karoliinin korvapuusti–Siteet katkeavat, 1926.
  • Historiallisia kertomuksia, 1928.
  • Kertomuksia, 1929.
  • Valitut teokset. 1953.
  • Valitut teokset. Vaikea tie. Aikakausien vaihteessa. Tapani Löfvingin seikkailut, 1973.
  • Vaikea tie. Viimeiset luostarin asukkaat, 1983.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toivorikkaalla mielellä. Wilkunan suvun kirjeenvaihtoa 1883–1931. Olli Vilkuna (toim.). Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2012. ISBN 978-952-222-336-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]