Porispere

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Porispere
Tyyppi Rockfestivaali
Järjestämistiheys Joka vuosi
Tapahtumapaikka Kirjurinluoto
Paikkakunta Pori
Ensimmäisen kerran 2011
Osallistujia 15 500 (2023)
Kotisivut
Porispere festivaali vuonna 2023. Esiintymässä lokkilavalla artisti J.Karjalainen.

Porispere on vuosittain elokuun alussa järjestettävä porilainen rockfestivaali. Se pidettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011. Kävijöitä tapahtumassa oli 15 500 vuonna 2023, joka oli myös tapahtuman kävijäennätys.[1]

Festivaalin järjestyspaikkana toimii Porin Kirjurinluoto. Tapahtuman alusta asti on esiintymislavana käytössä ollut Kirjurinluodolla sijaitseva Lokki-lava, joka on myös Pori Jazzin entinen pääareena. Käytössä on ollut viime vuosina myös kaksi muuta lavaa joista toinen on ollut kirjuruluodon kesäteatterin näyttämö. Suurin lava on rakennettu erikseen ja siitä on käytetty nimitystä "rajulava".[2][3]

Tapahtuma järjestetään aina perjantaina ja lauantaina. Samalla viikolla porisperen lisäksi on saman organisaation järjestämät tapahtumat Kirvatsin jytä keskiviikkona ja Minispere sunnuntaina.[4]

Paikalliset musiikinharrastajat perustivat Porisperen vuonna 2011 jatkamaan vuosina 2009 ja 2010 Kirjurinluoto Arenalla järjestettyä musiikkifestivaalia Sonisphere.[5] Tapahtuman nimi on väännös Sonispheresta.

Ensimmäisen Porispere-festivaalin esiintyjiä olivat muun muassa Anvil, Disco Ensemble, Michael Monroe, Pelle Miljoona Oy, Lapko ja Raised Fist. Tapahtuma keräsi noin 9 000 katsojaa kahdessa päivässä.

Vuonna 2012 Porispere järjestettiin 3.–5. elokuuta. Festivaalilla esiintyivät Turbonegro, Sacred Reich, PMMP, Herra Ylppö & Ihmiset, Marky Ramone’s Blitzkrieg ja Kauko Röyhkä. Päätöspäivän sunnuntai esiintyvät artistit olivat Robin ja Chisu.

Vuoden 2013 Porispere järjestettiin 2.-4. elokuuta. Festivaalilla esiintyivät: Viikate, Municipal Waste, The 69-Eyes, Suicidal Tendencies, Michael Monroe, Mors Principium Est, Pertti Kurikan Nimipäivät, Impaled Nazarene, Rytmihäiriö, Turmion Kätilöt, Dj Proteus, Aratic, JackRabbit, Rust'n'Rage, Retialitory Measures, CMX, Disco Ensemble, Von Hertzen Brothers, Jukka Poika & SEB, Eppu Normaali, Steen1 Orkestra, Räjäyttäjät, Francine, Creepshow (CAN), Pää Kii, Kabul, Aika, Saijaa Saijaa, Appendix. Festivaalin sunnuntaipäivänä esiintyivät: Tuuli, Justimus, Cheek, Haloo Helsinki!

Vuoden 2014 Porispere järjestettiin 8.–10. elokuuta. Esiintyjinä olivat muun muassa Apulanta, Amaranthe, Erin, Asa, Jenni Vartiainen, JVG, Flogging Molly ja Sonata Arctica. Tapahtuma keräsi noin 12 500 kolmen päivän aikana.

Vuoden 2015 Porispere järjestettiin 31. heinäkuuta – 2. elokuuta. Festivaalilla esiintyivät muun muassa Bad Religion, Pää kii ,Eppu Normaali, Popeda, Elastinen, Danko Jones, Teflon Brothers, Juju, Turmion Kätilöt sekä Samuli Edelmann.

Vuonna 2016 Porispere pidettiin 5.–7. elokuuta. Tapahtuman esiintyjälistaan kuuluivat muun muassa Twisted Sister, Metal Church, Cheek, Children of Bodom, Mokoma, Stam1na, Santa Cruz, Diablo, Sanni ja Antti Tuisku.

Vuonna 2017 Porispere pidettiin 4.–6. elokuuta. Festivaalilla esiintyivät muun muassa Testament, Haloo Helsinki!, Sham 69, Disco Ensemble, Kasmir, Nikke Ankara, JVG ja Paula Vesala.

Vuoden 2018 Porispere järjestettiin 3.–5. elokuuta. Tapahtuman esiintyjäkaartia olivat muun muassa Vince Neil, Michael Monroe, Battle Beast, The Exploited, Von Hertzen Brothers, D-A-D, Mokoma, Disco Ensemble, Cheek ja Stam1na.

Vuoden 2019 Porispere järjestettiin 2.–4. elokuuta. Tapahtumassa esiintyivät muun muassa Amorphis, Beast In Black, Mustasch, Children of Bodom, Viikate, Ismo Alanko, Ellips, Kaija Koo, Atomirotta, Therapy?, Elastinen, Chisu, Reino Nordin ja Teflon Brothers.

Vuoden 2020 Porisperea ei järjestetty koronaepidemian vuoksi

Vuoden 2021 Porispere järjestettiin 30.7 - 1.8. Tapahtumassa esiintyivät Jackrabbit, Iku, Serpico, Tyrantti, Sepi Kumpulainen Band, RelaXtrio, Viapori, Pojat, Räjäyttäjät, Lasten Hautausmaa, Ursus Factory, 22-Pistepirkko, Litku Klemetti, Jussi Hakulinen & Likaiset Legendat, Moon Shot, The 69 Eyes, Maustetytöt, Happoradio, Ensiferum, Olavi Uusivirta, Ellinoora, Gasellit, Stam1na, Popeda, Beast In Black, Apulanta. Sunnuntai: Yeboyah, SANNI, JVG.

Vuoden 2022 Porispere järjestettiin 5. - 6. elokuuta. Tapahtumassa esiintyivät Erika Vikman, Maria Makaaberi, Tehosekoitin, JVG, Huora, Mokoma, Death Angel (USA), Amorphis, Xysma, Arppa, Kissa, Mouhous, Ismo Alanko, The Hellacopters (SWE), Haloo Helsinki!, Sami Yaffa, Poets of the Fall, Atomirotta, Teflon Brothers, Appendix 40v., Ydinperhe, Lähiöbotox, Jarkko Martikainen & Luotetut miehet, Richard Dawson & Circle, Teksti-TV 666.

Vuoden 2023 Porispere järjestettiin 4. - 5. elokuuta. Tapahtumassa esiintyivät Anssi Kela, Maustetytöt, Venkulit, Turmion Kätilöt, Moon Shot, Teini-Pää, Beast In Black, Olavi Uusivirta, Nyrkkitappelu, Within Temptation, Klamydia, Stoned Statues, Diablo, Mary Ann Hawkins, Anna Puu, J. Karjalainen, Asa, The Rasmus, Antti Autio, Viikate, Gettomasa, Lyömättömät, Stratovarius, Airbourne, Ursus Factorory, Gasellit


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Lore Korpelainen: Porispere ylsi yleisöennätykseen – Kirjurinluodossa viikonloppuna 15 500 festivaalivierasta Yle. 7.8.2023 8:07. Yle.
  2. Porisperen ohjelmisto Porispere Oy. Viitattu 26.7.2024.
  3. Porisperen ohjelmisto Porispere Oy. Viitattu 21.7.2024.
  4. Kirvatsin Jytä 2024 – Kaikkien aikojen Hipat! – Vol. 9 kirvatsinjyta.fi. Viitattu 26.7.2024.
  5. Porisperen tarina Porispere Oy. Viitattu 26.7.2024.