Erika Vikman

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erika Vikman
Syntynyt 20. helmikuuta 1993 (ikä 25)
Kotoisin Tampere
Laulukieli suomi
Levy-yhtiöt Sony Music

Erika Vikman (s. 20. helmikuuta 1993 Tampere[1]) on suomalainen laulaja ja vuoden 2016 tangokuningatar.[2] Hän osallistui Tangomarkkinoille jo vuonna 2015 jolloin hän sijoittui toiseksi.[3] Vuonna 2013 hän kilpaili Idolsin seitsemännellä kaudella.[4]

Vikman on syntynyt Tampereella, jossa hän myös nykyisin asuu.[1] Hän on asunut myös Lempäälässä ja Porissa.[5] Hän on valmistunut ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiosta vuonna 2013.[6] Vikman on opiskellut pop-jazz-laulua Pirkanmaan musiikkiopistossa.[7] Hänen äitinsä on osallistunut myös Tangomarkkinoille, päästen semifinaaleihin.[8]

Vikman voitti Tangojuniori-kilpailun tyttöjen sarjan vuonna 2008.[9] Vuonna 2010 hän osallistui tamperelaiseen Ponnahduslauta-kilpailuun.[9][10] Vikman näytteli Yle TV2:lla vuosina 2009–2010 esitetyssä Parasta aikaa -sarjassa Iira Strömiä.[11] Hän oli mukana vuonna 2011 Stage-ohjelman voittajajoukkueessa ja esiintyi myöhemmin myös ohjelman myötä tehdyssä Silmistä pois -musikaalissa.[12]

Vikman julkaisi ensimmäisen singlensä jo vuonna 2015, mutta ensimmäinen isolle levy-yhtiölle levytetty single, ”Ettei mee elämä hukkaan”, julkaistiin helmikuussa 2017.[13] Keväällä 2017 hän oli myös yksi itseään Iholla-televisiosarjaan kuvanneista henkilöistä.[14]

Vikman on seurustellut vakinaisesti laulaja Dannyn kanssa vuoden 2016 alusta saakka.[15]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Vuosi Listasijoitukset Albumi
Lataus-
lista
Single-
lista
Radio-
lista
”Etkö uskalla mua rakastaa”[16] 2015
”Ettei mee elämä hukkaan” 2017 70 [17]
”Säännöt” 78 [18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b MTV.fi esittelee tangofinalistit – nämä kuusi naista tähtäävät voittoon MTV.fi. 18.6.2015. Viitattu 15.7.2016.
  2. Aalto-Setälä, Julia: Erika Vikman on tangokuningatar 2016! Iltalehti. 9.7.2016. Viitattu 10.7.2016.
  3. Mäntylä, Eveliina: Tuore tangokuningatar Erika Vikman: ”Olen aika villi tyyppi” Me Naiset. 10.7.2016. Viitattu 10.7.2016.
  4. Ståhlström, Oona: Idols-Erika putosi – ystävykset kyynelehtivät yhdessä MTV.fi. 7.11.2013. Viitattu 10.7.2016.
  5. Vainio, Laura: Erika Vikman tuo Idols-finaaleihin swagia Lempäälän-Vesilahden Sanomat. 22.10.2013. Viitattu 10.7.2016.
  6. Tampereen yhteiskoulun lukio Yle. 17.5.2013. Viitattu 10.7.2016.
  7. Airaksinen, Annastiina: Tamperelaisen tangolaulajattaren tavoitteena pelastaa tangon tulevaisuus Aamulehti. 7.7.2016. Viitattu 10.7.2016.
  8. DNA TV tv.dna.fi. Viitattu 16.6.2018. (englanniksi)
  9. a b Kuvat: Idols-kilpailijasta tangokuningattareksi – Erika Vikmanin matka tähdeksi MTV.fi. 10.7.2016. Viitattu 10.7.2016.
  10. ChillHousen iltaohjelmat joka ilta klo 19.00! (Arkistoitu sivu) Nuorten Tampere. Viitattu 10.7.2016.
  11. Parasta aikaa Yle. Viitattu 10.7.2016.
  12. Karjalainen, Marketta: STAGEN voittajat puurtavat musikaalia Helsingin Uutiset. 9.6.2011. Viitattu 10.7.2016.
  13. Tangokuningatar Erika Vikman julkaisi ensimmäisen oman singlen Sony Music. 10.2.2017. Viitattu 17.2.2017.
  14. Saarinen, Markku: Jättiyllätys: Dannyn rakas Erika Vikman on Iholla-ohjelman uusi tähti Iltalehti. 13.1.2017. Viitattu 17.2.2017.
  15. Jokinen, Juha Veli: Nyt puhuu Dannyn kanssa seurusteleva Erika Vikman: "Olen onnellinen, että uskalsin lähteä tähän suhteeseen" Iltalehti. 19.12.2016. Viitattu 7.2.2017.
  16. Etkö uskalla mua rakastaa - Single iTunes. Viitattu 10.7.2016.
  17. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Erika Vikman - Ettei mee elämä hukkaan Musiikkituottajat. Viitattu 27.2.2017.
  18. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Erika Vikman - Säännöt Musiikkituottajat. Viitattu 5.6.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]