Teflon Brothers

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teflon Brothers

Tiedot
Toiminnassa 2006
Tyylilaji rap, pop, dance
Kotipaikka Suomen lippu Helsinki, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Pyhimys
Heikki Kuula
Voli

Levy-yhtiö

Yellowmic20062009
Monsp20092012
Johanna Kustannus2012

Kotisivut

Teflon Brothers on suomalainen rap-yhtye, joka koostuu kolmesta jäsenestä: Pyhimys, Heikki Kuula ja Voli. Yhtyeen musiikkiin kuuluvat hyvin oleellisesti omaleimaiset musiikkivideot, jotka räppärit useimmiten itse ovat käsikirjoittaneet ja tuottaneet.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teflon Brothers debytoi 2006 julkaistulla Adihasla soundtrackillä kappaleella "Matkal kotiin". Kappaleesta on julkaistu New Yorkissa kuvattu musiikkivideo.

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teflon Brothersin esikoinen, T-albumi, julkaistiin 29. heinäkuuta 2009 suomalaista hip hop- ja rap-musiikkia julkaisevan levy-yhtiön Monsp Recordsin kautta. Albumi parodioi valtavirranmusiikkia klubiräppiä sekä ns. aitoa underground räppiä. Albumi oli arvostelumenestys ja sai mm. Rumbassa viisi tähteä ja Soundissa neljä.[1] Albumi nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 26.[2] Mm. levyn ensimmäisestä singlestä "Vexi on Velkaa" on tehty video, jolla on yli puoli miljoonaa katselukertaa.[3]

2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teflon Brothers julkaisi toisen, ©-nimisen, studioalbumin elokuussa 2010. Tämänkin albumin julkaisi Monsp Records. Edellisen albumin tavoin © nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 26. Kuten edellinen T-levy myös © sai hyvän vastaanoton, mm. Soundi antoi levylle neljä tähteä.[4] Albumin kappaleesta ”Skippaan duunit” on julkaistu musiikkivideo, jonka on ohjannut Ruudolf.[5]

2012–2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannen albumin viimeistelyvaiheessa Teflon Brothers vaihtoi levy-yhtiötä Monspilta Universal Musicin alaiselle Johanna Kustannukselle ja yhtyeen Valkoisten dyynien ratsastajat -niminen albumi julkaistiin 25. tammikuuta 2013. Albumi nousi Suomen virallisen albumilistan kuudennelle sijalle.[2] Albumin ensimmäinen singlelohkaisu ”Poimunopeus” julkaistiin vappuaattona 2012 samanaikaisesti Spotifyssa, kaikissa digikaupoissa ja videona YouTubessa. Albumin toinen näytekappale "Lähestymiskieloja" julkaistiin kesäkuussa 2012 ja toinen musiikkivideo kappaleesta "Toukasta eroon" lokakuussa samana vuonna. Albumin kolmas musiikkivideo julkaistiin 31. joulukuuta 2012 kappaleesta "Seksikkäin jäbä". Kappaleella vierailevat Stig ja Meiju Suvas. "Seksikkäin jäbä" nousi Suomen virallisen singlelistan kolmannelle sijalle. Kappaleesta julkaistiin huhtikuussa 2013 rock-henkinen remixversio nimellä "Seksikkäin jäbä (Mötley RMX) Xcovered", ja myös siitä julkaistiin musiikkivideo. Seksikkäin jäbä saavutti Suomen virallisen singlelistan kolmannen sijan ja oli TOP10:ssä yhteensä 12 viikkoa. [2] Sitä on myös Spotifyssä kuunneltu 2,4 miljoonaa kertaa sekä YouTubessa 1,7 miljoonaa kertaa alle vuodessa.

2014–2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2014 Teflon Brothers myi paikan yhtyeestä 50 000 eurolla Huuto.netin välityksellä.[6] Paikan yhtyeestä huusi itselleen omien sanojensa mukaan vahingossa Minna-niminen tyttö, jolla ei ollut rahaa maksaa vaadittua summaa. Tämän jälkeen paikan lunasti itselleen pokeriammattilainen Ilari Sahamies.[7][8] Tapaus osoittautui mediatempaukseksi, eikä Sahamies todellisuudessa liittynyt yhtyeeseen. Neljäs studioalbumi Isänpäivä julkaistiin 7. marraskuuta 2014.[9]

27. huhtikuuta 2015 julkaistiin "Pämppää"-single, jolla Ilari Sahamies oli mukana vierailevana artistina.

2016–2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2016 Teflon Brothers julkaisi videon, jolla se ilmoitti vaihtavansa nimekseen Mynthon Brothers. Videolla viitattiin Pyhimyksen tapaan haalia itselleen varsin erilaisia projekteja: "Nää on taas näit Pyhin juttui, en mä tiedä, mist se oikein tulee" Heikki Kuula kommentoi. Pyhimys perusteli nimenvaihtoa sillä, että myös rap-artisti Snoop Dogg oli vaihtanut nimensä Snoop Lioniksi ja muusikko Brunosta taas tuli Bruno Mars, ja kummassakin oli "selkeästi takana yhteistyö suklaapatukkabrändien kanssa". Kyseinen mainosvideo tehtiin yhteistyössä Mynthonin kanssa.[10] Videolla oli mukana myös Cloettan toimitusjohtaja Ville Perho, jonka kanssa allekirjoitettiin sopimus, jonka mukaan bändi ottaa vastuun brändin markkinoinnista. Pitkäkestoiseksi suunniteltu yhteistyö Mynthonin kanssa alkoi "Lähiöunelmii"-singlellä, jonka musiikkivideo kuvatttiin Los Angelesissa.[11]

Vuonna 2017 julkaistusta Circus-albumista tuli ensimmäinen suomalainen albumi, joka on ylittänyt tuplaplatinarajan jo ennen julkaisupäiväänsä. Levyn sisältämiä kappaleita oli striimattu yli 40 miljoonaa kertaa maaliskuun puoleenväliin mennessä. Levy julkaistiin 12. toukokuuta.[12]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mixtapet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Single Listasijoitus[13] Albumilta
Singlelista Latauslista Radiolista
2006 ”Matkal kotiin” Matkal kotiin -single
2009 ”Vexi oli velkaa” T
”Viimeinen puritaani” (mukana 2pac)
2011 ”Erkkaa lapaan” (mukana JVG & Mikael Gabriel) Erkkaa lapaan -single
2012 ”Poimunopeus” Valkoisten dyynien ratsastajat
”Lähestymiskieloja”
Seksikkäin jäbä(mukana Stig & Meiju Suvas) 3 15
2013 Seksikkäin jäbä (Mötley-RMX)(mukana Stig & Meiju Suvas) Seksikkäin jäbä (Mötley-RMX) -single
”Jee jee” (mukana Mira Luoti) Valkoisten dyynien ratsastajat
”Pidä itsesi miehenä” (mukana Olavi Uusivirta)
2014 ”Kärpästen juhlat (osa 2)” Isänpäivä
Kendo Anthem 3 3
Maradona (kesä ’86) 1 6 34
”Isänpäivälaulu” (mukana Juno)
2015 ”Pämppää” (mukana Sahamies) 1 2 21 Circus
”Ay Ay Ay” (mukana Tango-Teemu) 3 4
”Juusto katolle” (mukana Setä Tamu) / ”Posin kautta” 3 5 91
2016 ”Lähiöunelmii” (mukana Mariska) 6 1 12
”Hubba Bubba” (mukana Ressu Redford ja HeavyWeight) 2 1
”Meijän biisi (Liiga Anthem)” Meijän biisi (Liiga Anthem) -single
”RIO OHOI!” (mukana Ollie) 20 8 Circus
”Siivet” (mukana Aku Hirviniemi) 14 23
2017 ”Arvon leidit” 16 2 95
”Tukholman syndrooma”

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matkal kotiin (ohjaus Heikki Kuula)
  • Vexi oli velkaa (ohjaus Heikki Kuula & Pyhimys)
  • Viimeinen puritaani (ohjaus Heikki Kuula & Pyhimys)
  • Hikoilen ku raiskaaja (ohjaus Pyhimys & Heikki Kuula)
  • Veljee ei voi valita (ohjaus Pyhimys)
  • Hoodilammas (mukana Juju, ohjaus SukiSuki & Gushmann)
  • Skippaa duunit (ohjaus Ruudolf)
  • Poimunopeus (tuotanto Sankarimedia Oy)
  • Toukasta eroon (2012)
  • Seksikkäin jäbä (mukana Stig & Meiju Suvas, 2012)
  • Seksikkäin jäbä (Mötley RMX) Xcovered (mukana Stig & Meiju Suvas, 2013)
  • Jee jee (mukana Mira Luoti, 2013)
  • Tuusula mielessäin (Matti Nykänen mukana Teflon Brothers, 2013)
  • Pidä itsesi miehenä (mukana Olavi Uusivirta, 2013)
  • Kärpästen juhlat (osa 2) (2014)
  • Maradona (kesä '86) (2014)
  • Isänpäivälaulu (mukana Juno, 2014)
  • Pämppää (mukana Sahamies, 2015)
  • Ay Ay Ay (mukana Tango-Teemu, 2015)
  • Posin kautta (2015)
  • Juusto katolle (mukana Setä Tamu, 2015)
  • Lähiöunelmii (mukana Mariska, 2016)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]