Hippo Taatila
Mikko ”Hippo” Taatila[1] (s. 1981 Loimaa[2]) on suomalainen kirjailija ja toimittaja, joka työskentelee Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin tiedottajana.[3]
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taatila aloitti kirjallisen uransa koripalloaiheisilla tietokirjoilla Seppo Kuuselasta ja Susijengistä.[4] Hänen esikoisromaaninsa, omaelämäkerrallisvivahteinen Isipappablues julkaistiin vuonna 2014.[5] Vuotta aikaisemmin hän oli suomentanut G. I. Gurdjieffin kirjan Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa.[6] Hän on kirjoittanut myös tietokirjoja. Kesästä 2015 kesään 2016 Taatila kirjoitti Miika Särmäkarin Koripalloelämää-blogiin yhteensä 42 julkaisua häntä itseään kiinnostaneista koripalloaiheista.[7] Perusteellisia blogijulkaisuja siteerattiin muun muassa Yle Urheilussa.[8]
Helmikuussa 2017 julkaistiin YUP – Helppoa muisteltavaa, Taatilan kirjoittama historiikki rock-yhtye YUP:sta.[9] Syyskuussa 2017 julkaistiin Taatilan kirjoittama henkilökuva koripalloilija Petteri Koposesta.[10] Syksyllä 2019 Taatilalta julkaistiin kaksi kirjaa: Teflon Bible, joka kertoo suomalaisen hip hopin syntyhistorian Teflon Brothers -yhtyeen sekä siihen kuuluvien artistien (Pyhimys, Heikki Kuula, Voli) näkökulmasta[11][12] sekä Halpa-Hallin 50-vuotisjuhlateos Talo, jonka Esko rakensi.[13] Vuoden 2020 aikana Taatila kirjoitti NBA-koripalloliigan kulttuuri-ilmiöistä ja historiasta kertovan artikkelisarjan Veikkauksen X-lehteen.lähde?
Taatilan kirja Tähtien sota -saagassa Chewbaccaa näyttelevästä Joonas Suotamosta ilmestyi helmikuussa 2021.[14] Elokuussa 2022 julkaistiin Taatilan kirjoittama kirja Martina Aitolehdestä.[15] Syksyllä 2025 ilmestyy Taatilan kirja seiväshyppääjä Wilma Murrosta.[16]
Taatilan kirjoittama kirja A.W. Yrjänästä ilmestyy maaliskuussa 2026.[17]
Taatila on koulutukseltaan Helsingin yliopistosta valmistunut uskontotieteilijä.[18][19] Hän on toiminut aiemmin toimittajana muun muassa Basso- ja Rumba-lehdissä sekä tiedottajana Sodankylän elokuvajuhlilla.[20][21]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koripalloilija Veli Taatila ja rehtori/kirjailija Vesa Taatila ovat Hippo Taatilan isoveljiä.lähde?
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Romaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Isipappablues. Helsinki: Into, 2014. ISBN 978-952-264-323-0
Tietokirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina. WSOY, 2010.
- Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle. Tammi, 2014. (Mika Wickström kanssa)
- Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa. LoKoKo ry, 2015. (Kimmo Parikan kanssa)
- YUP: Helppoa muisteltavaa. Like, 2017. ISBN 978-952-01-1545-6
- Petteri Koponen - Malmin jääräpää. Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9390-4
- Teflon Bible. Johnny Kniga, 2019. ISBN 978-951-04-3313-3
- Roar! Elämäni wookieena. Johnny Kniga, 2021. ISBN 978-951-045-259-2. (Joonas Suotamon kanssa)
- Pyhimys. Sanat ja tarinat. Johnny Kniga, 2021. ISBN 978-951-046-478-6. (Pyhimyksen kanssa)
- Martina - taistelija. WSOY, 2022. ISBN 978-951-048-259-9. (Martina Aitolehden kanssa)
- Susijengi 2023 - Pohjolan perukoilta maailman huipulle. Tammi, 2023. ISBN 978-952-04-5378-7. (Mika Wickströminin kanssa)
- Yli kaiken - Wilma Murto. Tammi, 2025. ISBN 978-952-04-5444-9
- Kikkeliskokkelismiehen tuhannet kasvot. Abraxas Publishing, 2025. ISBN 978-952-7570-11-1 (Niina Kalavaisen kanssa)
- A. W. Yrjänä, alkemisti. Like, 2026. ISBN 978-951-1-49190-3
Yrityshistoriateokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Talo, jonka Esko rakensi. Otava, 2019. ISBN 978-951-135-354-6
- Yhteen hitsattu - Pemamekin ensimmäiset viisi vuosikymmentä 1970-2020. Pemamek, 2021. ISBN 978-952-945-573-7
Suomennokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- G. I. Gurdjieff: Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa. Sammakko, 2013. ISBN 978-952-483-250-2
Toimittamat teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Henrik Dettmann: Kopautuksia. Kirjoituksia elämästä ja urheilusta. WSOY, 2021. ISBN 978-951-047-579-9
Muita julkaistuja tekstejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Tarotmeditaatiot, hermeettinen oppi ja Pyhä Istuin: Viron Bodhisattva Valentin Tomberg" teoksessa Porvoon Kipinä IV: Tuonilmaiset. Salakirjat, 2025. ISBN 978-952-7204-53-5
- "Kiitos Jimi Tenor and His Shamans 1986-1992" teoksessa Kirjoituksia kellareista vol. 2, Hiljainen Oy, 2024. ISBN 978-952-680-156-8
- "Mitä Perttu löysi Spinozasta" teoksessa Perttu Häkkinen - valonkantaja, Salakirjat, 2023. ISBN 978-952-7204-46-7
- "Succumb to Dark: The Oral History of Demigod", Svart Records, 2023.
- "Planeettojen tanssi ja sodan syklit: yksilön kehitysmahdollisuudet G. I. Gurdjieffin filosofiassa", Porvoon Kipinä II, Salakirjat, 2022. ISSN 2737-2464.
- "Suomen paras NBA-juttusarja", X-lehti, 2020-2022: [22].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Koripallosuuruus Seppo Kuusela on poissa Yle Urheilu. Viitattu 13.6.2021.
- ↑ Tarinoita toisenlaisilta työkomennuksilta Koripalloelämää. 21.10.2015. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Susijengin pitkäaikainen luottohahmo sai yllättävän puhelun: "Jäbä, sä oot alle 30!" www.iltalehti.fi. Viitattu 6.8.2019.
- ↑ Seppo Kuuselan hyppyheitto oli aikansa legenda Helsingin Sanomat. 22.12.2010. Viitattu 12.9.2020.
- ↑ http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1413685705906
- ↑ http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1388394163933
- ↑ Skribentti tiputtaa mikin Koripalloelämää. 22.6.2016. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ Korisliigavalmentaja muistelee ammattilaisuraansa, yle.fi
- ↑ YUP like.fi. Viitattu 2.3.2017.
- ↑ Tammen syksyn 2017 kirjat on julkistettu | Kustannusosakeyhtiö Tammi sttinfo.fi. Viitattu 22.3.2017.
- ↑ Jarkko Fräntilä: Maltsun ghetoista suomiräpin kuninkaiksi – Teflon Brothersin tarina kansien väliin Rumba.fi. Viitattu 11.4.2019.
- ↑ Teflon Bible kertoo, miten ironia tuli suomiräppiin Helsingin Sanomat. 22.10.2019. Viitattu 12.9.2020.
- ↑ Otava julkaisee Kokkolan Halpa-Halli Oy:n 50-vuotisjuhlateoksen otava.fi. Arkistoitu 6.8.2019. Viitattu 6.8.2019.
- ↑ Kirja - Johnny Kniga www.johnnykniga.fi. Viitattu 16.11.2020.
- ↑ Kirja - WSOY www.wsoy.fi. Viitattu 19.9.2022.
- ↑ Yli kaiken - Wilma Murto Tammi. 21.10.2025. Viitattu 5.6.2025.
- ↑ A. W. Yrjänä, Alkemisti Like Kustannus. Viitattu 17.12.2025.
- ↑ Kirja - Johnny Kniga johnnykniga.fi. Viitattu 11.4.2019.
- ↑ Kirjailijat – Hippo Taatila Into Kustannus
- ↑ Eeva Kurki palkittiin vuoden 2017 Sodankylä-palkinnolla Helsingin Sanomat. 15.6.2017. Viitattu 12.9.2020.
- ↑ https://soundcloud.com/alypallo/alypallo-jakso-2-hippo-taatila (äänite, pituus 1½ tuntia).
- ↑ Veikkaus: X - Veikkauksen asiakaslehti Veikkaus.fi. Viitattu 4.9.2024.