Rumba (lehti)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rumba
Rumba logo.svg
Lehtityyppi aikakauslehti
Aihealue musiikki
Kustantaja Pop Media Oy
ISSN ISSN 0781-0326
Perustettu 1983
Päätoimittaja Jukka Hätinen
Ilmestymistiheys 5 kertaa vuodessa
Kotisivu

Rumba on suomalainen rock- ja popmusiikkiin keskittyvä aikakauslehti. Sitä on julkaistu vuodesta 1983 lähtien.[1] Rumba ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kustantajana toimii Pop Media Oy.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehden perustivat Rami Kuusinen ja Kimmo Miettinen yhdessä Kari Kivelän ja Virve Vallin kanssa.[3] Kustantajana oli Kumibeat Ky. Rami Kuusinen toimi pitkään päätoimittajana.

Vuoden 1992 elokuussa Rumba alkoi julkaista Timo Pennasen koostamaa 50 Hittiä -listaa, joka yhdisti levymyynnin ja radiosoiton yhdeksi hittilistaksi. Joulukuussa 2007 ilmestyi viimeinen 50 Hittiä -lista.

Paperilehteä täydentävä nettiversio on ilmestynyt marraskuusta 1997 lähtien.

Rumba ilmestyi kevääseen 2006 asti tabloidi-formaatissa. Kesästä 2006 asti Rumba on ollut kiiltäväkantinen ja noin 60-sivuinen. Lehti ilmestyi 18 kertaa vuonna 2009, vuonna 2010 se ilmestyi 16 kertaa [4] ja lokakuusta 2011 se on ilmestynyt kerran kuussa.[5]

Vuonna 2015 Rumbaa julkaistiin viisi numeroa.[6]

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rami Kuusinen, Kimmo Miettinen, Leena Lehtinen ja Kari Kivelä 1983–1985
  • Rami Kuusinen 1985–1996
  • Ilkka Mattila 1996–1999
  • Virve Valli 1999–2000
  • Jari Mäkäräinen 2000–2001
  • Mikko Aaltonen 2001–2006
  • Viljami Puustinen 2006–2011

[7]

  • Teemu Fiilin 2011–2015
  • Saku Schildt 2015–2016 (vt.)
  • Jukka Hätinen 2016–

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suuri Musiikkitietosanakirja 5 O-See, s. 125. Helsinki, Espoo: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4729-9.
  2. Mediakortti 2016
  3. Rumbaon rock-aatteen pappi ja poliisi, Hs.fi Archive.org
  4. Rumba saa uuden päätoimittajan: Teemu Fiilin siirtyy lehden peräsimeen syksyn lehtiuudistuksen myötä Rumba. 20.6.2011. Viitattu 20.6.2011.
  5. Antti Järvi, Netti vie lukijoita musiikkilehdiltä, Helsingin Sanomat 7.10.2011 sivu D 6
  6. Rumban konsepti uudistuu – Painopistettä siirretään verkkoon, lehden ilmestymisväli harvenee 27.10.2015. Rumba. Viitattu 27.10.2014.
  7. Rumban päätoimittajat kautta aikojen. Rumba, 2013, nro 9, s. 34.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.