Harry Wallin

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Harry Wallin
Henkilötiedot
Syntynyt 23. toukokuuta 1953 (ikä 66)
Seinäjoki, Suomi
Poliitikko
Puolue SDP
Asema kansanedustaja (1999–2007, 2014–2019)
Vaalipiiri Vaasan vaalipiiri
Uskonto helluntailaisuus[1]
Puoliso Tarja Helena Huhtaro 1976–2008 (k.); Ulla Anneli Sydänoja-Wallin (2009–)

Harry Olavi Wallin (s. 23. toukokuuta 1953 Seinäjoki) on suomalainen jo eläkkeellä oleva veturinkuljettaja ja Suomen sosialidemokraattisen puolueen entinen kansanedustaja. Wallin on toiminut kansanedustajana vuosina 1999–2007 ja uudelleen vuosina 2014–2019. Wallin sai vuonna 2012 kunnallisneuvoksen arvonimen[2].

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wallin ei tullut valituksi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, vaan hän jäi lopulta täpärästi ulos eduskunnasta. Wallin oli toiseksi suosituin eduskunnan ulkopuolelle jäänyt ehdokas yli 6000 äänellään. Myös vuonna 2011 eduskuntavaaleissa hänen kohtalonsa oli sama: hän ei tullut valituksi eduskuntaan huolimatta saamistaan 6 346 äänestä, joilla hän oli suosituin eduskunnan ulkopuolelle jäänyt ehdokas. Heinäkuussa 2014 Wallin nousi varasijalta kansanedustajaksi vaasalaisen Miapetra Kumpula-Natrin siirryttyä europarlamenttiin. Kevään 2015 eduskuntavaaleissa Wallin lunasti paikan eduskuntaan Vaasan vaalipiirin toisena sosiaalidemokraattisena kansanedustajana Jutta Urpilaisen jälkeen. Hän keräsi yhteensä 4608 ääntä[3], mikä oli pienempi määrä kuin aikaisemmissa vaaleissa. Wallin jätti eduskunnan vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.[4]

Wallin on ollut Seinäjoen kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1989 lähtien. Kaupunginhallituksen jäsen hän on ollut vuosina 19932000 ja hallituksen puheenjohtaja 19972000. Hän toimii Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen varapuheenjohtajana (2013–).[5] Eduskunnassa hän on ollut maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja ja viestintä- ja liikenne- sekä suuren valiokunnan jäsen.

Veturinkuljettajan pätevyyden Wallin sai 1976. Hän lähti tämän jälkeen mukaan ammattiyhdistystoimintaan Seinäjoen veturimiehiin. Vuonna 1989 Wallin nousi Veturimiesten liiton hallitukseen ja 1999 hän oli liiton varapuheenjohtaja tullessaan valituksi eduskuntaan.[6] Wallin palasi takaisin veturinkuljettajaksi sen jälkeen, kun hän putosi eduskunnasta vuoden 2007 vaaleissa. Vuonna 2011 hän jäi eläkkeelle veturinkuljettajan ammatista. Wallin perusti eläkkeellä ollessaan oman kiinteistö- ja isännöintifirman, joka hoitaa yhtä taloyhtiötä.[7]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilasarvoltaan Wallin on korpraali (1999). 30. marraskuuta 2007 hänelle myönnettiin Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki. Hänellä on kolme lasta Tomi (s. 1976), Mika (s. 1981) ja Tiia (s. 1984) edesmenneen vaimonsa Tarja Huhtaron (k. 2008) kanssa.

Eduskuntatoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenyydet eduskunnan toimielimissä:

  • Talousvaliokunta (3.10.2014–)
  • Valtiovarainvaliokunta (4.9.2014–)
  • Verojaosto (3.10.2014–)
  • Työ- ja elinkeinojaosto (03.10.2014–)
  • Maa- ja metsätalousvaliokunta (vj) (09.09.2014–)
  • Perustuslakivaliokunta (3.9.2014–)
  • Maa-ja metsätalousvaliokunta
  • Liikenne- ja viestintävaliokunta (–28.02.2003 Liikennevaliokunta) 07.04.1999–20.03.2007
  • Maa- ja metsätalousvaliokunta (vj) 07.04.1999–18.03.2003, (vpj) 02.04.2003–20.03.2007
  • Puolustusvaliokunta (vj) 07.04.1999–22.04.1999, 23.04.1999–29.02.2000, 27.10.2000–18.03.2003
  • Lakivaliokunta 03.03.2000–25.10.2000, 03.05.2002–17.12.2002, (vj) 02.04.2003–20.03.2007
  • Tulevaisuusvaliokunta (vj) 02.04.2003–20.03.2007
  • Suuri valiokunta (vj) 17.09.2004–20.03.2007
  • Valitsijamiehet (vj) 06.04.1999–29.02.2000
  • Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta (vj) 11.06.2002–07.02.2005, 08.02.2005–20.03.2007

Eduskuntaryhmät: Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 24.03.1999–20.03.2007, 04.07.2014–

Yhteiskunnallinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnalliset luottamustehtävät:

  • Seinäjoen kaupunginvaltuusto 1989–
  • Seinäjoen kaupunginhallitus 1993–2000
  • Seinäjoen kaupunginhallitus (pj) 1997–2000
  • Seinäjoen kaupunginvaltuusto (1. vpj) 2001–

Muut luottamustehtävät:

  • Veturimiesten liiton hallitus 1989–1999
  • Veturimiesten liiton hallitus (vpj) 1993–1999
  • Kotien Puolesta keskusliiton hallitus (pj)

Sotilasarvo:

  • korpraali 1999

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Konttinen, Jussi: Körtti, juutalainen, muslimi – HS selvitti kansanedustajien uskonnolliset vakaumukset Helsingin Sanomat. 17.5.2015. Viitattu 17.5.2015.
  2. Vistbackalle valtiopäiväneuvoksen arvonimi
  3. Vaasan vaalipiiri - ehdokkaat
  4. Ilkka: seinäjokelainen kansanedustaja Harry Wallin ei lähde enää ehdolle Seinäjoen sanomat. 10.9.2018. Seinäjoen sanomat. Viitattu 11.9.2018.
  5. EPSHP:n kuntayhtymän hallitus 2013 - 2016
  6. Karisto, Ilkka: Toinen elämä raiteilla. Helsingin Sanomat/Kuukausiliite, 2009, nro Toukokuu, s. 86.
  7. Olli Pohjanpalo: Wallin kannattaa ydinvoimaa mutta ei uutta avioliittolakia Helsingin Sanomat. 23.7.2014. Helsingin Sanomat.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.