Siirry sisältöön

Etelä-Suomen Sanomat

Wikipediasta
Etelä-Suomen Sanomat
Lehtityyppi sanomalehti
Kustantaja Keskisuomalainen Oyj
Julkaisija Päijänne Media
ISSN ISSN 0359-5056
Levikki Laskua 38 713 (LT 2019)[1]
Perustettu 1914
Päätoimittaja Markus Pirttijoki
Sitoutuneisuus sitoutumaton
Kotikunta Lahti
Kotimaa Suomi
Sivukoko tabloidi
Ilmestymistiheys päivittäin
Kieli suomi
Aiheesta muualla
ess.fi

Etelä-Suomen Sanomat (lyh. ESS) on suomalainen linjaltaan liberaali alueellinen sanomalehti. Etelä-Suomen Sanomien kotipaikka on Lahdessa ja lehti kattaa Päijät-Hämeen alueen.[2] Etelä-Suomen Sanomien vastaavana päätoimittajana on toiminut vuodesta 2019 lähtien Markus Pirttijoki.[3] Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa.[4]

Etelä-Suomen Sanomat perustettiin vuonna 1914. Lehden edeltäjiä olivat vuonna 1900 perustettu Lahden Lehti ja sen seuraaja Lahden Sanomat, joka vuoden 1914 alusta yhdistettiin Uusmaalaisen kanssa Etelä-Suomen Sanomiksi. Vuosina 1914–1950 lehti oli puoluekannaltaan nuorsuomalaisten ja tämän seuraajan edistyspuolueen linjalla. 1940-luvun lopulla lehden linja liukui yleisporvarilliseksi ja konservatiivisemmaksi.[5] Vuoden 1951 jälkeen lehti on ollut puoluepoliittisesti sitoutumaton.[6]

Pitkään perinteisen maakuntalehden linja muuttui kosmopoliittisemmaksi ja modernimmaksi päätoimittaja Heikki Hakalan kaudella vuosina 1997–2014. Lehteä kustantaa Lahdessa Päijänne Media Oy, joka kuuluu Keskisuomalainen-konserniin. Päijänne Media syntyi 1. huhtikuuta 2025, kun Keskisuomalainen järjesteli tytäryhtiöitään uudelleen. Aiemmin lehteä kustansi Hämeen Media Oy.[7] Keskisuomalainen-konserni osti enemmistöosuuden lehteä aikaisemmin julkaisseesta Mediatalo ESA Oy:sta vuonna 2016.[8] Lehti on tehnyt tiivistä yhteistyötä alueellisten lehtien kuten Keskisuomalaisen, Savon Sanomien ja Karjalaisen kanssa.[2]

Lehti oli aluksi vuoteen 1939 asti kolmipäiväinen. Sen jälkeen lehti muuttui kuusipäiväiseksi, ja vuoden 1954 joulukuusta lähtien se on ilmestynyt seitsemänä päivänä viikossa. Lehti siirtyi tabloid-kokoon 15. maaliskuuta 2016.[9]

Etelä-Suomen Sanomat on Lahden markkina-alueen luetuin lehti. Sen kokonaislevikki vuonna 2019 oli 38 713 kpl, josta painettujen lehtien osuus oli 33 881 kpl. Vuodesta 2018 kokonaislevikki putosi 3,9 prosenttia.[1]

Lukijamäärältään Etelä-Suomen Sanomat on maan seitsemänneksi suurin joka päivä ilmestyvä sanomalehti.[10] Verkkopalvelu ess.fi tavoittaa viikoittain yli 130 000 eri kävijää.[11]

Yhteistyö muiden lehtien kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomen Sanomat tekee yhteistyötä kolmen muun maakuntalehden kanssa. Se kuuluu Keskisuomalaisen, Savon Sanomien ja Karjalaisen yhteistyökoalitioon. Yhteistyö perustuu juttujen ja kokonaisten sivujen vaihtoon. Etelä-Suomen Sanomat julkaisee myös Väli-Suomen Mediat Oy:n kustantamaa Sunnuntaisuomalaista.

Päätoimittajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]