Keskisuomalainen (yritys)
Keskisuomalainen Oyj | |
---|---|
![]() |
|
Yritysmuoto | julkinen osakeyhtiö |
Osake | OMXH: KSL |
Markkina-arvo |
![]() |
Perustettu | 1871 |
Toimitusjohtaja | Vesa-Pekka Kangaskorpi |
Puheenjohtaja | Leena Hautsalo |
Kotipaikka | Jyväskylä, Suomi |
Liikevaihto |
![]() |
Liikevoitto |
![]() |
Tilikauden tulos |
![]() |
Henkilöstö |
![]() |
Tytäryhtiöt | Etelä-Suomen Media, Päijänne Media, Savo-Karjalan Media[2][3] |
Kotisivu |
www |
Keskisuomalainen Oyj on suomalainen mediakonserni, jonka osake on listattu Helsingin pörssissä. Keskisuomalainen-konsernin tunnetuimpiin sanomalehtiin lukeutuvat Etelä-Suomen Sanomat, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat. Konserni julkaisee myös lukuisia kaupunkilehtiä, joista tunnetuimpina Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat, Länsiväylä ja Tamperelainen.
Keskisuomalainen Oyj omistaa puolet Suomen päivälehdistä.[4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1871–1999
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Historiansa Keskisuomalainen-konserni katsoo alkavan vuodesta 1871, kun Keski-Suomi -sanomalehti (vuodesta 1918 Keskisuomalainen) ilmestyi ensimmäisen kerran. Oltuaan 1920-luvun Edistyspuolueen äänenkannattaja Keskisuomalainen myytiin painoineen kilpailijalle, maalaisliittolaiselle Oy Keskimaalle vuonna 1932. Kaupan myötä lehdestä tuli Maalaisliiton äänenkannattaja. Oy Keskimaa vaihtoi nimensä Oy Keskisuomalaiseksi vuonna 1963. Keskisuomalainen-lehti julistautui sitoutumattomaksi vuonna 1986.[5]
2000–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskisuomalainen hankki enemmistön Savon Mediat Oy:stä vuonna 2001, minkä myötä yhtiö sai haltuunsa muun muassa Savon Sanomat ja useita paikallislehtiä. Keskisuomalainen lunasti Savon Mediat Oy:n sen vähemmistöosakkailta, TS-Yhtymältä ja Ilkka-Yhtymältä, vuonna 2006. Savon Mediat Oy sulautui Keskisuomalainen Oyj:hin 2007.[5]
Vuonna 2013 Keskisuomalainen osti Suomen Lehtiyhtymän, jonka myötä muun muassa lehdet Aamuposti, Keski-Uusimaa, Helsingin Uutiset, Länsiväylä ja Vantaan Sanomat siirtyivät Keskisuomalaisen omistukseen.[6] Vuodesta 2015 alkaen Suomen Lehtiyhtymän nimi on ollut Etelä-Suomen Media Oy. [7] Vuonna 2016 Keskisuomalainen osti Mediatalo ESA:n, ja kaupassa sen omistukseen siirtyivät muun muassa Etelä-Suomen Sanomat ja Radio Voima.[8]
Tammikuussa 2019 Keskisuomalainen Oyj ja Janton Holdings Oy:n konkurssipesä ovat sopineet ehdoista, joilla Keskisuomalainen Oyj ostaa Suomen Suoramainonta Oy:n osakkeet. Suomen Suoramainonta Oy jakaa ison osan Suomen ilmaisjakelulehdistä sekä mainosesitteistä.[9]
Huhtikuussa 2019 Keskisuomalainen osti Kaakon Viestinnän ja ESV-Paikallismediat Oy:n sekä Kouvolassa sijaitsevan painotalon Länsi-Savo-konsernilta. Kaupassa uuden omistajan saivat maakuntalehdet Länsi-Savo, Itä-Savo, Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat, Uutisvuoksi sekä yhdeksän kerran viikossa ilmestyvää paikallislehteä.[10][11] Yrityskaupan myötä syntyneellä konsernilla on yhteensä noin 80 lehtinimikettä ja työntekijöitä noin 6 300. Yhteenlaskettuna sen liikevaihto vuodelta 2018 oli noin 247 miljoonaa euroa.[12]
Toukokuussa 2021 Keskisuomalainen osti Ilkka-Yhtymä Oyj:n osakkeita KPK Yhtiöt Oyj:ltä yhteensä 4,45 miljoonalla eurolla.[13]
Kesäkuussa 2021 Keskisuomalainen osti osan Alfa-tv:stä[14] ja samassa kuussa se osti Hämeen Sanomat -konsernin 8,3 miljoonalla eurolla.[15]
Tammikuussa 2024 Keskisuomalainen osti joensuulaisen PunaMusta Media -konsernin medialiiketoiminnan. Kauppaan kuului sanomalehti Karjalaisen lisäksi paikallisradio Karjalainen Syke ja seitsemän paikallislehteä: Karjalan Heili (kaupunkilehti), Lieksan Lehti, Outokummun Seutu, Parikkalan-Rautjärven Sanomat, Pielisjokiseutu, Pogostan Sanomat, Ylä-Karjala.[16] Syyskuussa PunaMusta Median uudeksi nimeksi tuli Rebl Group.[17]
Konserni tiedotti lokakuussa 2024 aloittavansa tehostamisohjelman, jonka myötä alueellisten yksiköiden määrä vähenee kolmeen.[18] Huhtikuusta 2025 lähtien Keskisuomalaisen alueyhtiöt ovat Etelä-Suomen Media, Päijänne Media ja Savo-Karjalan Media.[2][3]
Organisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mediat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskisuomalainen-konserni on jakautunut kolmeen alueelliseen yksikköön.[3]
Etelä-Suomen Media
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2025 Etelä-Suomen Median lehtiä ovat:[19]
- Aamuposti
- Helsingin Uutiset
- Karkkilalainen
- Keski-Uusimaa
- Lopen Lehti
- Loviisan Sanomat
- Länsi-Uusimaa
- Länsiväylä
- Mäntsälän Uutiset
- Nurmijärven Uutiset
- Pyhtäänlehti
- Selkomedia
- Sipoon Sanomat
- Tamperelainen
- Turkulainen (ilmestymistauolla keväästä 2020 lähtien)
- Uusimaa
- Vantaan Sanomat
- Vihdin Uutiset
Päijänne Media
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2025 Päijänne Median lehtiä ovat:[20]
- Etelä-Suomen Sanomat
- Forssan Lehti
- Hankasalmen Sanomat
- Hämeen Sanomat
- Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset
- Itä-Häme
- Kaakonkulma
- Kangasniemen Kunnallislehti
- Keski-Häme
- Keskilaakso
- Keskisuomalainen
- Kouvolan Sanomat
- Kymen Sanomat
- Laukaa-Konnevesi
- Sampo
- Sisä-Suomen Lehti
- Suur-Jyväskylän Lehti
- Uusi Lahti
- Viispiikkinen
- Viitasaaren Seutu
Lisäksi Päijänne Mediaan kuuluvat Radio Tempo, Radio Keskisuomalainen ja Radio Voima.[20]
Savo-Karjalan Media
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2025 Savo-Karjalan Median lehtiä ovat:[21]
- Etelä-Saimaa
- Heinäveden Lehti
- Iisalmen Sanomat
- Itä-Savo
- Joroisten Lehti
- Juvan Lehti
- Karjalainen
- Karjalan Heili
- Koillis-Savo
- Lieksan Lehti
- Luumäen Lehti
- Länsi-Saimaan Sanomat
- Länsi-Savo
- Matti ja Liisa
- Miilu
- Mikkelin Kaupunkilehti
- Outokummun Seutu
- Paikallislehti Joutseno
- Parikkalan-Rautjärven Sanomat
- Pieksämäen Lehti
- Pielavesi-Keitele
- Pielisjokiseutu
- Pitäjäläinen
- Pitäjänuutiset
- Pogostan Sanomat
- Puruvesi
- Savon Sanomat
- Sinun Savo
- Sisä-Savo
- Soisalon Seutu
- Töllötin
- Uutis-Jousi
- Uutisvuoksi
- Viikkosavo
- Warkauden Lehti
- Ylä-Karjala
Lisäksi Savo-Karjalaisen Mediaan kuuluvat radiokanavat Karjalainen Syke ja Savon Aallot.[21]
Omistajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syyskuussa 2024 Keskisuomalaisen suurimmat omistajat olivat Vesa-Pekka Kangaskorpi, Soili Kangaskorpi, Arimo Ristola, Inkeri Kangaskorpi, Lauri Moisio kp, Rebl Group Oyj, Anna-Liisa Kautto, Tuula Pekkala, Immo Kinnunen ja Eira Jalkanen.[22]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Vuosikertomus 2023 Keskisuomalainen. Viitattu 18.10.2024.
- ↑ a b Vuosiraportti 2024 Keskisuomalainen. Viitattu 4.4.2025.
- ↑ a b c Alueyhtiöt Keskisuomalainen. Viitattu 4.4.2025.
- ↑ Media | Tutkimus: Keskisuomalainen oyj omistaa jo joka toisen päivälehden Helsingin Sanomat. 25.3.2024. Viitattu 26.3.2024.
- ↑ a b Historia: Sanomalehdestä kasvoi mediaperhe keskisuomalainen.com. Keskisuomalainen Oyj. Arkistoitu 12.8.2018. Viitattu 25.12.2018.
- ↑ Seppälä, Antti: Keskisuomalainen ostaa Mediatalo ESAn yle.fi. 26.3.2013. Yle Uutiset. Viitattu 11.8.2018.
- ↑ Etelä-Suomen Media etelasuomenmedia.fi. Viitattu 27.12.2018.
- ↑ Turtola, Ilona: Keskisuomalainen ostaa Suomen Lehtiyhtymän yle.fi. 30.9.2016. Yle Uutiset. Viitattu 11.8.2018.
- ↑ Keskisuomalainen Oyj: Keskisuomalainen Oyj on sopinut Suomen Suoramainonta Oy:n osakkeiden ostamisesta GlobeNewswire News Room. 23.11.2018. Viitattu 29.10.2024. (saksaksi)
- ↑ Läjä isoja lehtiä yksiin käsiin: Keskisuomalaisen haltuun 6 sanomalehteä Kaakkois-Suomesta yle.fi. 5.4.2019. Yle Uutiset. Viitattu 5.4.2019.
- ↑ Laitakari, Timo: Länsi-Savon omistus siirtyy Keski-Suomeen 5.4.2019. Länsi-Savo. Viitattu 5.4.2019.
- ↑ Rahkonen, Jorma: Keskisuomalainen-konserni laajentaa suurkaupalla-Kaakkois-Suomeen, osti 15 lehteä 5.4.2019. Keskisuomalainen. Viitattu 11.6.2019.
- ↑ Keskisuomalaisesta tulee Ilkka-Yhtymän suurin osakkeenomistaja IS Taloussanomat. 14.5.2021. Viitattu 10.3.2023.
- ↑ Keskisuomalainen sijoittaa pienen summan AlfaTV:hen – "Halusimme kurkistaa TV-toimintaan", sanoo konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi Yle Uutiset. 21.6.2021. Viitattu 10.3.2023.
- ↑ Keskisuomalainen ostaa Hämeen Sanomat -konsernin IS Taloussanomat. 22.6.2021. Viitattu 10.3.2023.
- ↑ Rahkonen, Jorma: Keskisuomalainen laajentaa Pohjois-Karjalaan Keskisuomalainen. 31.1.2024. Viitattu 18.10.2024.
- ↑ Parviainen, Juuso: PunaMusta Media muuttaa nimensä Rebl Groupiksi Kauppalehti. 3.9.2024. Viitattu 18.10.2024.
- ↑ Rahkonen, Jorma: Keskisuomalainen Oyj jatkaa uutismedialiiketoimintansa tehostamista: Tavoitteena on seitsemän miljoonan euron vuotuiset säästöt Keskisuomalainen. 18.10.2024. Viitattu 6.11.2024.
- ↑ Etelä-Suomen Media Oy Keskisuomalainen. Viitattu 4.4.2025.
- ↑ a b Päijänne Media Oy Keskisuomalainen. Viitattu 4.4.2025.
- ↑ a b Savo-Karjalan Media Oy Keskisuomalainen. Viitattu 4.4.2025.
- ↑ Suurimmat osakkeenomistajat Keskisuomalainen. Viitattu 18.10.2024.