Sunnuntaisuomalainen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sunnuntaisuomalainen
Lehtityyppi sanomalehtien liite
Julkaisija Väli-Suomen Media Oy
Perustettu 1998
Sitoutuneisuus sitoutumaton
Kotipaikkakunta Jyväskylä
Kotimaa Suomi
Sivukoko tabloidi
Ilmestymistiheys su
Aiheesta muualla
Kotisivu

Sunnuntaisuomalainen on neljän maakuntalehden yhteinen sunnuntaisivusto, joka perustettiin 1998. Sivustoa julkaisevat Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat. Vuoteen 2014 mukana olivat myös Ilkka ja Pohjalainen, jotka irtautuivat Sunnuntaisuomalaisesta liityttyään Lännen Mediaan [1].

Vuoden 2017 Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan Sunnuntaisuomalaisen julkaisijalehdet tavoittivat yhteensä 732 000 lukijaa.[2]

Sunnuntaisuomalaisen keskustoimitus sijaitsee Jyväskylässä Keskisuomalaisen toimitalossa [3]. Sunnuntaisuomalaisen toimittajia työskentelee myös muiden julkaisijalehtien toimituksissa.

Sunnuntaisuomalainen on voittanut lukuisia journalistipalkintoja, muun muassa kaksi Lumilapio-palkintoa tutkivasta journalismista, useita palkintoja Sanomalehtien liiton Paras juttu -kilpailussa sekä noin 90 kansainvälistä ja kotimaista ulkoasupalkintoa. [4] [5]

Väli-Suomen Media Oy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sunnuntaisuomalaista tuottaa Etelä-Suomen Sanomien, Karjalaisen, Keskisuomalaisen ja Savon Sanomien yhteinen tuotantoyhtiö Väli-Suomen Media Oy. Väli-Suomen Media Oy on Keskisuomalainen-konsernin tytäryhtiö. Sunnuntaisuomalaisen lisäksi yhtiöön kuuluu viidentoista sanoma- ja kaupunkilehden yhteinen uutistoimitus Uutissuomalainen sekä kahdenkymmenen sanoma- ja kaupunkilehden yhteinen teematoimitus Teemasuomalainen. [6] [7].

Vuosina 1998–2019 Sunnuntaisuomalaisen tuottaja oli myös Väli-Suomen Media Oy:n toimitusjohtaja.

Tuottajat ja toimitusjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sunnuntaisuomalaisen tuottajan ja Väli-Suomen Media Oy:n toimitusjohtajan tehtävä on määräaikainen. Tähän mennessä tuottajina ja toimitusjohtajina ovat toimineet:

  • Tuottaja, toimitusjohtaja Pekka Mervola 1998–2000
  • Tuottaja, toimitusjohtaja Osmo Kurki 2001–2005
  • Tuottaja, toimitusjohtaja Seppo Roth 2005–2007
  • Tuottaja, toimitusjohtaja Satu Takala 2007–2010
  • Tuottaja, toimitusjohtaja Kristiina Viitanen 2010–2012
  • Tuottaja, toimitusjohtaja Tarja Koljonen 2012–2016
  • Tuottaja, toimitusjohtaja Ville Grahn 2016–2019 [8]
  • Tuottaja Terhi Nevalainen, toimitusjohtaja Matti Pietiläinen 2019– [9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ilkka-yhtymä Oyj 23.6.2014, viitattu 8.11.2016.
  2. Uutissuomalainen.fi uutissuomalainen.fi. Viitattu 17.10.2018.
  3. Väli-Suomen Media Oy, Kauppalehden yrityshaku, viitattu 8.11.2016.
  4. Ville Grahn: Sunnuntaisuomalainen sai kaksi journalismipalkintoa Keskisuomalainen. 4.5.2017. Keskisuomalainen. Viitattu 17.10.2018.
  5. Sunnuntaisuomalainen sai ennätysmäärän palkintoja – sivusto oli SNDS:n palkituin suomalaisjulkaisu Uutissuomalainen.fi. 26.9.2018. Viitattu 17.10.2018.
  6. Savon Sanomat 12.11.2014, viitattu 8.11.2016.
  7. Markkinointi & Mainonta 21.1.2019, viitattu 11.6.2019.
  8. Savon Sanomat 12.5.2016, viitattu 8.11.2016.
  9. Uutissuomalainen 9.4.2019, viitattu 11.6.2019.
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.