Etelä-Suomen Media

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelä-Suomen Media Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1. tammikuuta 2015
Perustaja Keskisuomalainen Oyj
Toimitusjohtaja Antti-Pekka Pietilä
Puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi
Kotipaikka Tuusula[1]
Toiminta-alue Etelä-Suomi
Toimiala media
Tuotteet sanomalehtien ja
digipalveluiden
kustantaminen
Liikevaihto 50 milj. € (2015, arvio)
Henkilöstö 280
Emoyhtiö Keskisuomalainen Oyj[1]
Kotisivu etelasuomenmedia.fi
Huomioitavaa Aiemmin Suomen Lehtiyhtymä
Etelä-Suomen Media Oy:n toimitalo Rälssitie 7:ssä Vantaan Veromiehen kaupunginosassa. Talossa työskentelee usean kaupunkilehden (Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Vantaan Sanomat) toimitus tai osa niistä.

Etelä-Suomen Media Oy on Keskisuomalainen Oyj -konserniin kuuluva kustannusyhtiö, jonka kotiosoite on Tuusulassa, päätoimipiste Vantaalla ja laskutus hoidetaan emokonsernissa Jyväskylässä.[1] Yhtiö julkaisee 58 sanoma- ja kaupunkilehteä. Etelä-Suomen Mediaan kuuluu 18 sanoma- ja kaupunkilehteä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Lisäksi Etelä-Suomen Media julkaisee 17 asiakaslehteä ja neljää ammattilehteä.

Etelä-Suomen Median liikevaihdon on arvioitu olevan vuonna 2015 noin 50 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on kolme painotaloa ja ne sijaitsevat Tuusulassa, Hämeenlinnassa ja Porvoossa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomen Median juuret ulottuvat maaliskuuhun 2013, jolloin Suomen Lehtiyhtymä siirtyi Keskisuomalaisen omistukseen. Varsinaisesti konserni syntyi vuoden 2015 alussa, kun Keskisuomalainen Oyj tiivisti yhtiörakennettaan ja siirtyi alueittaiseen malliin. Keskisuomalaisen silloiset sanoma- ja kaupunkilehtiä kustantavat yhtiöt yhdistettiin kolmeen yhtiöön: kaksi muuta yhtiötä ovat Keski-Suomen Media Oy ja Savon Media Oy. Samassa yhteydessä Suomen Lehtiyhtymä yhdistettiin lähes kokonaan Etelä-Suomen Mediaan.

Etelä-Suomen Median tuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanoma- ja kaupunkilehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikakaus- ja asiakaslehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 90 min
  • Aromi
  • Shaker
  • Evento
  • Moottori
  • I love Lapland
  • Iltamakasiini
  • It Invalidiliitto
  • Kirkonseutu
  • Maintworld
  • Matkus Shopping
  • Meidän Suomi
  • Navigator
  • Ota opiksi
  • Patina
  • Poppi
  • Port of Helsinki Magazine
  • Port of Helsinki News
  • Promaint
  • Solisti
  • Vav-viesti
  • Visiitti

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Konserni Etelä-Suomen Media. Viitattu 22.7.2017.