Luettelo ministereistä Suomen valtiovarainministeriössä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo Suomen valtiovarainministeriössä toimineista ministereistä.

Luettelossa on lueteltu sekä ministeriötä johtavat (ensimmäiset) valtiovarainministerit että erikseen muut valtiovarainministeriössä toimineet ministerit, joiden nimike on ollut esimerkiksi "ministeri valtiovarainministeriössä", "toinen valtiovarainministeri" tai "kuntaministeri". Luettelossa on mainittu vain ministerit, jotka ovat päätoimisesti toimineet ministeriössä, ei sellaisia, joiden alueeseen on kuulunut vain joitain ministeriön alaan kuuluvia asioita.

Ensimmäinen ministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen valtiovarainministeri
Finlands finansminister
Tunnus
Tunnus
Annika Saarikko in 2021 (cropped).jpg
Nykyinen
Nimittäjä Suomen tasavallan presidentti
Perustettu 27. marraskuuta 1917
Ensimmäinen Juhani Arajärvi
Kotisivut Kotisivut

Valtiovarainministeri johtaa ministeriötä.

Valtiovarainministeri on useimmiten edustanut toista päähallituspuoluetta, jolla ei ole pääministerin tehtävää. Tehtävä onkin usein, varsinkin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, nähty hallituksen toiseksi tärkeimpänä.

Nimi[1]

(syntynyt–kuollut)

Puolue[1] Tehtävissä[1] Hallitus[1]
Valtiovaraintoimituskunnan päällikkö
Juhani Arajärvi.jpg Juhani Arajärvi

(1867–1941)

  SP 27.11.1917 – 27.5.1918 Svinhufvud I
27.5.1918 – 27.11.1918 Paasikivi I
Valtiovarainministeri
Kaarlo Castrén.jpg Kaarlo Castrén

(1860–1938)

  Ed. 27.11.1918 – 17.4.1919 Ingman I
Das Fotoalbum für Weierstraß 046 (August Ramsay).jpg August Ramsay

(1859–1943)

  RKP 17.4.1919 – 15.8.1919 K. Castrén
Johannes Lundson.jpg Johannes Lundson

(1867–1939)

  Ed. 15.8.1919 – 2.3.1920 Vennola I
Wartiovaara.jpg Jonathan Wartiovaara

(1875–1937)

  Kok. 15.3.1920 – 9.4.1921 Erich
Risto Ryti 1940.png Risto Ryti

(1889–1956)

  Ed. 9.4.1921 – 2.6.1922 Vennola I
Ernst Gråsten.jpg Ernst Gråsten

(1865–1942)

(amm.) 2.6.1922 – 14.11.1922 Cajander I
Risto Ryti 1940.png Risto Ryti

(1889–1956)

  Ed. 14.11.1922 – 18.1.1924 Kallio I
Coat of arms of Finland.svg Hugo Relander

(1865–1947)

(amm.) 18.1.1924 – 31.5.1924 Cajander II
Yrjo pulkkinen.jpg Yrjö Pulkkinen

(1875–1945)

  Kok. 31.5.1924 – 31.3.1925 Ingman II
Coat of arms of Finland.svg Hugo Relander

(1865–1947)

(amm.) 31.3.1925 – 31.12.1925 Tulenheimo
Kyösti Järvinen.jpg Kyösti Järvinen

(1869–1957)

  Kok. 31.12.1925 – 13.12.1926 Kallio II
Coat of arms of Finland.svg Hannes Ryömä

(1878–1939)

  SDP 13.12.1926 – 17.12.1927 Tanner
Juho-Niukkanen.jpg Juho Niukkanen

(1888–1954)

  ML 17.12.1927 – 22.12.1928 Sunila I
Coat of arms of Finland.svg Hugo Relander

(1865–1947)

(amm.) 22.12.1928 – 16.8.1929 Mantere
Kotona Tyko Reinikka.jpg Tyko Reinikka

(1887–1964)

  ML 16.8.1929 – 4.7.1930 Kallio III
JuhoVennola.jpg Juho Vennola

(1872–1938)

  Ed. 4.7.1930 – 21.3.1931 Svinhufvud II
Kyösti Järvinen.jpg Kyösti Järvinen

(1869–1957)

  Kok. 21.3.1931 – 14.12.1932 Sunila II
Coat of arms of Finland.svg Hugo Relander

(1865–1947)

(amm.) 14.12.1932 – 7.10.1936 Kivimäki
Juho-Niukkanen.jpg Juho Niukkanen

(1888–1954)

  ML 7.10.1936 – 12.3.1937 Kallio IV
Väinö-Tanner.jpg Väinö Tanner

(1881–1966)

  SDP 12.3.1937 – 1.12.1939 Cajander III
MaunoPekkala.jpg Mauno Pekkala

(1890–1952)

  SDP 1.12.1939 – 27.3.1940 Ryti I
27.3.1940 – 4.1.1941 Ryti II
4.1.1941 – 22.5.1942 Rangell
Väinö-Tanner.jpg Väinö Tanner

(1881–1966)

  SDP 22.5.1942 – 5.3.1943
5.3.1943 – 8.8.1944 Linkomies
Onni Hiltunen.jpg Onni Hiltunen

(1895–1971)

  SDP 8.8.1944 – 21.9.1944 Hackzell
21.9.1944 –17.11.1944 U. Castrén
Johan-Helo-1960.jpg Johan Helo

(1889–1966)

  SDP 17.11.1944 – 17.4.1945 Paasikivi II
Sakari Severi Tuomioja.JPG Sakari Tuomioja

(1911–1964)

  Ed. 17.4.1945 – 17.7.1945 Paasikivi III
Ralf Törngren1.jpg Ralf Törngren

(1899–1961)

  RKP 17.7.1945 – 26.3.1946
26.3.1946 – 29.7.1948 Pekkala
Onni Hiltunen.jpg Onni Hiltunen

(1895–1971)

  SDP 29.7.1948 – 17.3.1950 Fagerholm I
Vieno Johannes Sukselainen.jpg Vieno Johannes Sukselainen

(1906–1995)

  ML 17.3.1950 – 17.1.1951 Kekkonen I
Onni Hiltunen.jpg Onni Hiltunen

(1895–1971)

  SDP 17.1.1951 – 20.9.1951 Kekkonen II
Coat of arms of Finland.svg Viljo Rantala

(1892–1980)

  SDP 20.9.1951 – 9.7.1953 Kekkonen III
Juho-Niukkanen.jpg Juho Niukkanen

(1888–1954)

  ML 9.7.1953 – 17.11.1953 Kekkonen IV
Tuure Junnila.jpg Tuure Junnila

(1910–1999)

  Kok. 17.11.1953 – 5.5.1954 Tuomioja
Vieno Johannes Sukselainen.jpg Vieno Johannes Sukselainen

(1906–1995)

  ML 5.5.1954 – 20.10.1954 Törngren
Penna-Tervo.jpg Penna Tervo

(1901–1956)

  SDP 20.10.1954 – 26.2.1956 Kekkonen V
Aarre-Simonen-1940s.jpg Aarre Simonen

(1913–1977)

  SDP 3.3.1956 – 27.5.1957 Fagerholm II
Nils Meinander.jpg Nils Meinander

(1910–1985)

  RKP 27.5.1957 – 2.7.1957 Sukselainen I
Martti-Miettunen.jpg Martti Miettunen

(1907–2002)

  ML 2.7.1957 – 29.11.1957
Lauri Hietanen.jpg Lauri Hietanen

(1902–1971)

(amm.) 29.11.1957 – 26.4.1958 von Fieandt
Ilmo Nurmela.jpg Ilmo Nurmela

(1903–1974)

(amm.) 26.4.1958 – 29.8.1958 Kuuskoski
Päiviö Hetemäki 1965.jpeg Päiviö Hetemäki

(1913–1980)

  Kok. 29.8.1958 – 13.1.1959 Fagerholm III
Wiljam-Sarjala-1966.jpg Wiljam Sarjala

(1901–1977)

  ML 13.1.1959 – 14.7.1961 Sukselainen II
14.7.1961 – 13.4.1962 Miettunen I
Osmo P Karttunen.jpg Osmo P. Karttunen

(1922–1985)

  Kok. 13.4.1962 – 13.12.1963 Karjalainen I
Mauno-Jussila-1950s.jpg Mauno Jussila

(1908–1988)

  ML 13.12.1963 – 18.12.1963
Esko Rekola.jpg Esko Rekola

(1919–2014)

(amm.) 18.12.1963 – 12.9.1964 Lehto
Esa-Kaitila-1962.jpg Esa Kaitila

(1909–1975)

  KP 12.9.1964 – 27.5.1966 Virolainen
  LKP
Mauno-Koivisto-1967.jpg Mauno Koivisto

(1923–2017)

  SDP 27.5.1966 – 31.12.1967 Paasio I
Coat of arms of Finland.svg Eino Raunio

(1909–1979)

  SDP 1.1.1968 – 14.5.1970 Koivisto I
Päiviö Hetemäki 1965.jpeg Päiviö Hetemäki

(1913–1980)

(amm.) 14.5.1970 – 15.7.1970 Aura I
C O Tallgren.jpg Carl Olof Tallgren

(s. 1927)

  RKP 15.7.1970 – 29.10.1971 Karjalainen II
Päiviö Hetemäki 1965.jpeg Päiviö Hetemäki

(1913–1980)

(amm.) 29.10.1971 – 23.2.1972 Aura II
Mauno-Koivisto-1967.jpg Mauno Koivisto

(1923–2017)

  SDP 23.2.1972 – 4.9.1972 Paasio II
JohannesVirolainen1975 (cropped).jpg Johannes Virolainen

(1914–2000)

  Kesk. 4.9.1972 – 13.6.1975 Sorsa I
Heikki-Tuominen-1964.jpg Heikki Tuominen

(1920–2010)

(amm.) 13.6.1975 – 30.11.1975 Liinamaa
Paul-Paavela-1960.jpg Paul Paavela

(1931–1980)

  SDP 30.11.1975 – 29.9.1976 Miettunen II
Esko Rekola.jpg Esko Rekola

(1919–2014)

(amm.) 29.9.1976 – 15.5.1977 Miettunen III
Paul-Paavela-1960.jpg Paul Paavela

(1931–1980)

  SDP 15.5.1977 – 26.5.1979 Sorsa II
Coat of arms of Finland.svg Ahti Pekkala

(1924–2014)

  Kesk. 26.5.1979 – 31.1.1986 Koivisto II
Sorsa III
Sorsa IV
Coat of arms of Finland.svg Esko Ollila

(1940–2018)

  Kesk. 1.2.1986 – 30.4.1987 Sorsa IV
Erkki Liikanen.jpg Erkki Liikanen

(s. 1950)

  SDP 30.4.1987 – 28.2.1990 Holkeri
Matti Louekoski Paasitorni 2016 04.jpg Matti Louekoski

(s. 1941)

  SDP 1.3.1990 – 26.4.1991
Iiro Viinanen 2.jpg Iiro Viinanen

(s. 1944)

  Kok. 26.4.1991 – 13.4.1995 Aho
13.4.1995 – 2.2.1996 Lipponen I
Sauli Niinistö (cropped).jpg Sauli Niinistö

(s. 1948)

  Kok. 2.2.1996 – 15.4.1999
15.4.1999 – 17.4.2003 Lipponen II
Antti Kalliomaki (cropped).jpg Antti Kalliomäki

(s. 1947)

  SDP 17.4.2003 – 24.6.2003 Jäätteenmäki
24.6.2003 – 23.9.2005 Vanhanen I
Plenum toppmotet. Nordiska Radet session i Helsingfors 29.10.2012 (1) (cropped).jpg Eero Heinäluoma

(s. 1955)

  SDP 23.9.2005 – 19.4.2007
Jyrki Katainen A4.jpeg Jyrki Katainen

(s. 1971)

  Kok. 19.4.2007 – 22.6.2010 Vanhanen II
22.6.2010 – 22.6.2011 Kiviniemi
Jutta Urpilainen (cropped).jpg Jutta Urpilainen

(s. 1975)

  SDP 22.6.2011 – 6.6.2014 Katainen
Antti Rinne (cropped2).jpg Antti Rinne

(s. 1962)

  SDP 6.6.2014 – 24.6.2014
24.6.2014 – 29.5.2015 Stubb
Alexander Stubb on February 11, 2011.jpg Alexander Stubb

(s. 1968)

  Kok. 29.5.2015 – 22.6.2016 Sipilä
Petteri Orpo 2017 Kokoomus 02.jpg Petteri Orpo

(s. 1969)

  Kok. 22.6.2016 – 6.6.2019
Mika-Lintilä-3.jpg Mika Lintilä

(s. 1966)

  Kesk. 6.6.2019 – 10.12.2019 Rinne
Katri Kulmuni.jpg Katri Kulmuni

(s. 1987)

  Kesk. 10.12.2019 – 9.6.2020 Marin
2020-03-02 Matti Vanhanen (cropped).jpg Matti Vanhanen

(s. 1955)

  Kesk. 9.6.2020 – 27.5.2021
Annika Saarikko in 2021 (cropped).jpg Annika Saarikko

(s. 1983)

  Kesk. 27.5.2021 –

Toinen ministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kuntaministeri
Finlands kommunminister
Tunnus
Tunnus
Sirpa Paatero-16.jpg
Nykyinen
Nimittäjä Suomen tasavallan presidentti
Kotisivut Kotisivut

Tämän väliotsikon alle on keskitetty ne ministerit, jotka ovat toimineet toisena ministerinä valtiovarainministeriössä. Nimike ja vastuualue ovat vaihdelleet huomattavasti eri hallituksissa.

Aiemmin toista valtiovarainministeriöön nimettyä ministeriä kutsuttiin puhekielessä veroministeriksi osoituksena ministerin vastuualueen liittymisestä valtion veropolitiikkaan. Nykyisin ministerin tehtävät keskittyvät valtionhallintoon ja kunta-asioihin. Kuntiin liittyvät asiat on nykyisin osa valtiovarainministeriöön nimitetyn ministerin tehtäväaluetta, aiemmin tehtävät olivat osa sisäministeriön tehtäviä, ja aiemmin kuntaministeriksi kutsuttiin ministereitä sisäasiainministeriössä.

Nimi[2](syntynyt–kuollut) Puolue[2] Tehtävissä[2] Hallitus[2]
Apulaisvaltiovarainmisteri
JuhoVennola.jpg Juho Vennola
(1872–1938)
  Ed. 27.11.1918 – 17.4.1919 Ingman
Coat of arms of Finland.svg Elis Furuhjelm
(1850–1910)
  RKP 14.12.1932 – 21.4.1933 Kivimäki
Rolf-Witting-1943.jpg Rolf Witting
(1879–1944)
  RKP 21.4.1933 – 28.2.1936
Kotona Tyko Reinikka.jpg Tyko Reinikka(1887–1964)   ML 6.3.1936 – 7.10.1936
Ministeri valtiovarainministeriössä
Coat of arms of Finland.svg Juho Pilppula
(1886–1973)
  ML 31.7.1940 – 4.1.1941 Ryti II
Juho-Koivisto-1941.jpg Juho Koivisto
(1885–1975)
  ML 4.1.1941 – 5.3.1943 Rangell
Martti-Paloheimo-1967.jpg Martti Paloheimo
(1913–2002)
  Kok. 8.8.1944 – 21.9.1944 Hackzell
Sakari Severi Tuomioja.JPG Sakari Tuomioja
(1911–1964)
  Ed. 17.11.1944 – 17.4.1945 Paasikivi II
Onni Hiltunen.jpg Onni Hiltunen
(1895–1971)
  SDP 17.4.1945 – 26.3.1946 Paasikivi III
26.3.1946 – 29.7.1948 Pekkala
Aleksi aaltonen.jpg Aleksi Aaltonen
(1892–1956)
  SDP 30.7.1948 – 18.3.1949 Fagerholm I
Coat of arms of Finland.svg Unto Varjonen
(1916–1954)
  SDP 19.8.1949 – 17.3.1950 Fagerholm
Nils Meinander.jpg Nils Meinander
(1910–1985)
  RKP 17.3.1950 – 17.1.1951 Kekkonen I
Coat of arms of Finland.svg Matti Miikki
(1889–1960)
  ML 20.9.1951 – 9.7.1953 Kekkonen III
Nils Meinander.jpg Nils Meinander
(1910–1985)
  RKP 9.7.1953 – 17.11.1953 Kekkonen I
Esa-Kaitila-1962.jpg Esa Kaitila
(1909–1975)
  KP 17.11.1953 – 5.5.1954 Tuomioja
Martti-Miettunen.jpg Martti Miettunen
(1907–2002)
  ML 7.5.1954 – 20.10.1954 Törngren
Nuori Vennamo.jpg Veikko Vennamo
(1913–1997)
  ML 20.10.1954 – 3.3.1956 Kekkonen V
Martti-Miettunen.jpg Martti Miettunen
(1907–2002)
  ML 7.5.1954 – 20.10.1954 Törngren
Mauno-Jussila-1950s.jpg Mauno Jussila
(1908–1988)
  ML 3.3.1956 – 27.5.1957 Fagerholm II
Wiljam-Sarjala-1966.jpg Vihtori Sarjala
(1901–1977)
  ML 27.5.1957 – 2.7.1957 Sukselainen I
Ahti Karjalainen.jpg Ahti Karjalainen
(1923–1990)
  ML 2.7.1957 – 2.9.1957
Malinen-Tiitu-Karjalainen-1957.jpg Pekka Malinen
(1921–2004)
  KP 2.9.1957 – 29.11.1957
Ahti Karjalainen.jpg Ahti Karjalainen
(1923–1990)
(amm.) 29.11.1957 – 31.3.1958 von Fieandt
Mauno-Jussila-1950s.jpg Mauno Jussila
(1908–1988)
  ML 29.8.1958 – 13.1.1959 Fagerholm III
Coat of arms of Finland.svg Pauli Lehtosalo
(1910–1989)
  ML 13.1.1959 – 14.4.1961 Sukselainen I
Coat of arms of Finland.svg Juho Niemi
(1911–1981)
  ML 14.4.1961 – 14.7.1961 Sukselainen II
14.7.1961 – 13.4.1962 Miettunen
Osmo P Karttunen.jpg Osmo Karttunen
(1922–1985)
  ML 13.4.1962 – 13.12.1963 Karjalainen I
Heikki-Tuominen-1964.jpg Heikki Tuominen
(1920–2010)
(amm.) 18.12.1963 –12.9.1964 Lehto
Erkki Huurtamo.jpg Erkki Huurtamo
(1917–1999)
  Kok. 12.9.1964 – 27.5.1966 Sukselainen
Ele-Alenius-1970 (cropped).jpg Ele Alenius
(1925–2022)
  SKDL 27.5.1966 – 22.3.1968 Paasio I
22.3.1968 – 14.5.1970 Koivisto I
Liinamaa puhelimessa.jpg Keijo Liinamaa
(1929–1980)
(amm.) 26.5.1970 – 15.7.1970 Aura I
Coat of arms of Finland.svg Valto Käkelä
(1908–1977)
  SDP 15.7.1970 – 29.10.1971 Karjalainen II
Jorma-Uitto-1971.jpg Jorma Uitto
(1921–2009)
(amm.) 29.10.1971 – 23.2.1972 Aura II
Margit Eskman.jpg Margit Eskman
(1925–1990)
  SDP 23.2.1972 – 31.5.1972 Paasio II
Coat of arms of Finland.svg Seija Karkinen
(s. 1936)
  SDP 31.5.1972 – 4.9.1972
Coat of arms of Finland.svg Esko Niskanen
(1928–2013)
  SDP 4.9.1972 – 13.6.1975 Sorsa I
Coat of arms of Finland.svg Teuvo Varjas
(1942–2022)
(amm.) 13.6.1975 – 30.11.1975 Liinamaa
Coat of arms of Finland.svg Viljo Luukka
(1925–2005)
(amm.) 30.11.1975 – 9.4.1976 Miettunen II
Esko Rekola.jpg Esko Rekola
(1919–2014)
(amm.) 9.4.1976 – 29.9.1976 Miettunen II
29.9.1976 – 15.5.1977 Miettunen III
15.5.1977 – 26.5.1979 Sorsa II
Pirkko Työläjärvi in Pori 1984.jpg Pirkko Työläjärvi
(s. 1938)
  SDP 26.5.1979 – 30.6.1981 Sorsa I
Coat of arms of Finland.svg Mauno Forsman
(1928–2006)
  SDP 1.7.1981 – 19.2.1982 Koivisto II
19.2.1982 – 15.9.1982 Sorsa III
Coat of arms of Finland.svg Jermu Laine
(s. 1931)
  SDP 15.9.1982 – 6.5.1983
Pekka Vennamo smaller crop.jpg Pekka Vennamo
(s. 1944)
  SMP 6.5.1983 – 30.4.1987 Sorsa IV
Kansanedustaja Ulla Puolanne (musketti.M012-HK7155-387-82-1).jpg Ulla Puolanne
(1931–2015)
  Kok. 30.4.1987 – 26.4.1991 Holkeri
Arja Alho.jpg Arja Alho
(s. 1954)
  SDP 13.4.1995 – 9.10.1997 Lipponen I
Jouko Skinnari in EU-conference in Paris, July 2008.jpg Jouko Skinnari
(1946–2016)
  SDP 9.10.1997 – 15.4.1999
Suvi-Anne Siimes.jpg Suvi-Anne Siimes
(s. 1963)
  Vas. 15.4.1999 – 17.4.2003 Lipponen II
Toinen valtiovarainministeri
Wideroos.jpg Ulla-Maj Wideroos
(s. 1951)
  RKP 17.4.2003 – 24.6.2003 Jäätteenmäki
24.6.2003 – 19.4.2007 Vanhanen I
Hallinto- ja kuntaministeri
MARI KIVINIEMI.jpg Mari Kiviniemi
(s. 1968)
  Kesk. 19.4.2007 – 22.6.2010 Vanhanen II
Tapani Tölli.jpg Tapani Tölli
(s. 1951)
  Kesk. 22.6.2010 – 22.6.2011 Kiviniemi
Henna Virkkunen.jpg Henna Virkkunen
(s. 1972)
  Kok. 22.6.2011 – 4.4.2014 Katainen
Liikenne- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen.jpg Henna Virkkunen
(s. 1972)
  Kok. 4.4.2014 – 24.6.2014 Katainen
Paula Risikko 2019.jpg Paula Risikko
(s. 1960)
  Kok. 24.6.2014 – 29.5.2015 Stubb
Kunta- ja uudistusministeri
PuhemiesAnuVehvilainen.jpg Anu Vehviläinen
(s. 1963)
  Kesk. 29.5.2015 – 29.5.2019 Sipilä
Kunta- ja liikenneministeri
PuhemiesAnuVehvilainen.jpg Anu Vehviläinen
(s. 1963)
  Kesk. 29.5.2019 – 6.6.2019 Sipilä
Kunta- ja omistajaohjausministeri
Sirpa Paatero-16.jpg Sirpa Paatero
(s. 1964)
  SDP 6.6.2019 – 10.12.2019 Rinne
Kuntaministeri
Sirpa Paatero-16.jpg Sirpa Paatero
(s. 1964)
  SDP 10.12.2019 – Marin

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Valtiovarainministeri Valtioneuvosto. Viitattu 13.04.2013. [vanhentunut linkki]
  2. a b c d Ministerit valtiovarainministeriössä Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2020.