Fingrid

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fingrid Oyj

Fingrid logo.svg

Yritysmuoto Julkinen osakeyhtiö
Perustettu 1996
Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toiminta-alue Suomi
Toimiala Energia
Tuotteet sähkönsiirto, verkonhallinta
Liikevaihto 567 milj. € (2014)
Liikevoitto 143 milj. € (2014)
Kotisivu www.fingrid.fi
Fingrid omistaa Suomen päävoimansiirrossa käytettävän kantaverkon ja vastaa kantaverkon kehityksestä.
Vuonna 2012 valmistunut Forssan varavoimalaitos on Fingridin omistama Suomen suurin varavoimalaitos.

Fingrid Oyj on julkinen osakeyhtiö, jonka osakkeet eivät kuitenkaan ole julkisesti kaupan.[1] Yhtiön tehtävänä on ylläpitää ja kehittää Suomen sähköverkon kantaverkkoa. Fingridin maanlaajuisen kantaverkon kautta kulkee noin 75 prosenttia kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä.[2] Yhtiön vastuulla ovat kantaverkon käytön suunnittelu ja valvonta sekä verkon ylläpito ja kehittäminen.

Yhtiön osakkeista 53,2 ja äänivallasta 70,9 prosenttia on julkisyhteistöjen hallussa. Muut osakkeet jakaantuvat rahoitus- ja vakuutuslaitosten kesken. Suomen valtio omistaa osakkeista 28,2 prosenttia ja äänivallasta sillä on 37,7 prosenttia. Työ- ja elinkeinoministeriön alaisen Huoltovarmuuskeskuksen osuudet ovat 24,9 posenttia osakkeista ja 33,2 prosenttia äänivallasta. Muita suuria osakkeenomistajia ovat Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (19,9 prosenttia osakkeista ja 17,2 prosenttia äänistä) ja Aino Holdingyhtiö Ky (26,4 prosenttia osakkeista ja 11,7 prosenttia äänistä).[3]

Kantaverkko yhdistää sähkön tuottajat ja kuluttajat ja mahdollistaa näiden osapuolien keskinäisen sähkökaupan koko valtakunnan tasolla ja myös valtakunnan rajat ylittävän kaupan.[4] Fingrid ei tee sähkökauppaa, vaan huolehtii sähkön siirrosta tuottajilta jakeluverkko- ja teollisuusyrityksille. Kantaverkkoon liittyneitä asiakkaita on yli sata.lähde? Kantaverkkoon kuuluu 400, 220 ja 110 kilovoltin voimajohtoja yli 14 000 kilometriä sekä yli sata sähköasemaa.[5] Fingridin verkko on rakennettu rengasverkoksi niin, että minkään yksittäisen johdon vioittuminen ei keskeytä sähkönsiirtoa. Voimalaitosten ja verkon häiriöiden varalle yhtiöllä on hallinnassaan nopeasti käynnistettävää varavoimalaitoskapasiteettia Suomen suurimman ydinvoimalaitosyksikön verran.

Fingrid on julkaissut kantaverkon kehittämissuunnitelman vuosille 2015-2025.[6] Koko maan kattava investointi-ohjelma pohjautuu Suomen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiaan.

Uusien voimajohtojen rakentaminen edellyttää aina valtioneuvoston lupaa, mitä edeltää viranomaisten ja maanomistajien kuuleminen. Voimajohtoalueen käyttökorvaus korvataan maanomistajille lunastuslain mukaisesti. Fingrid ei itse päätä korvauksista, vaan niistä päättää puolueeton lunastustoimikunta.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkömarkkinalaki tuli voimaan vuonna 1995 ja se edellytti, että sähkön myynnin ja siirron liiketoimet tuli erottaa toisistaan. Niinpä perustettiin Suomen Kantaverkko Oyj. Yhtiön perustivat vuonna 1996 Imatran Voima Oy, Pohjolan Voima Oy ja Suomen valtio. Suomen Kantaverkko Oy osti IVO Voimansiirto Oy:ltä ja Teollisuuden Voimansiirto Oy:ltä näiden yhtiöiden omistamat 400:n, 220:n ja tärkeimmät 110 kilovoltin sähkönsiirtoverkot, jotka yhdessä muodostavat Suomen kantaverkon. Myöhemmin osakkaiksi tulivat vakuutusyhtiöt Pohjola, Sampo ja Tapiola-ryhmä. Yhtiön nimi muutettiin Fingrid Oyj:ksi vuonna 1999. Vuonna 2011 voimaan tullut EU:n kolmas lakipaketti edellytti, että tuottajat eivät saaneet omistaa siirtoyhtiöitä. Fortum ja Pohjolan voima joutuivat luopumaan omistuksesta ja suurimmaksi omistajaksi tuli Suomen valtio.

Siirtoyhteydet muihin maihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2004-2006 oli Suomen ja Venäjän mediassa keskustelua uuden sähkön siirtokaapelin rakentamisesta Suomen ja Venäjän välille. Kaapelin kapasiteetiksi oli suunniteltu noin 1000 MW:a ja Suomeen siirrettävä sähkö tuotettaisiin pääasiassa Venäjän ydinvoimalla. Fingrid vastusti hanketta voimakkaasti vedoten kalliisiin, arviolta noin kahden miljardin euron, kustannuksiin kantaverkkoon. Suuret suomalaiset sähköä käyttävät teollisuusyritykset, kuten Outokumpu ja Stora Enso puolestaan kannattivat hanketta arvioiden sen laskevan Suomessa tarjottavan sähkön hintaa.

Sähkön kaupallinen vienti Suomesta Venäjälle tuli mahdolliseksi vuoden 2014 lopulla jolloin Fingrid ja venäläiset kantaverkko-osapuolet allekirjoittivat Suomen ja Venäjän välisen kaksisuuntaisen sähkökaupan mahdollistavat sopimukset. [8][9][10]

Fingrid ja Ruotsin kantaverkosta vastaava Svenska Kraftnät toteuttivat maiden välille uuden merikaapeliyhteyden, joka oli Fenno-Skanin laajennus. Teholtaan 800 megawatin tasasähköyhteys valmistui vuonna 2011. Investointikustannukset olivat noin 300 miljoonaa euroa. Fenno-Skan 2 oli vastaus sähkömarkkinoiden tarpeisiin. Yhteys lisäsi Suomen ja Ruotsin välistä sähkönsiirtomahdollisuutta ja liitti maiden sähkömarkkinat entistä kiinteämmin toisiinsa. Investointi vähensi sähkömarkkinoiden jakautumisesta johtuvia maiden välisiä tilapäisiä sähkön hintaeroja ja pienensi markkinaosapuolten suojauskustannuksia. Yhteyden avulla pienennettiin myös pohjoismaisten sähkönsiirtoverkkojen häviöitä ja reservien hankintakustannuksia sekä parannettiin käyttövarmuutta.[11]

Itämeren alueen kantaverkko-organisaatiot saivat vuoden 2009 alussa valmiiksi yhteisen sähköverkkoselvityksen, jossa tutkittiin Baltian maiden liittämistä pohjoismaisiin ja Manner-Euroopan sähkömarkkinoihin. Selvityksen tuloksena nousi esille tarve rakentaa uusi sähkön siirtoyhteys, EstLink 2, Suomen ja Viron välille. EstLink 2 tasasähköyhteys Suomen ja Viron välillä on siirtokapasiteetiltaan 650 megawattia. Yhteyden kokonaispituus on noin 165 km, josta noin 14 km on avojohtoa Suomessa, noin 140 km Suomenlahden pohjaan upotettavaa merikaapelia ja noin 11 km maakaapelia Virossa. EstLink 2 otettiin kaupalliseen käyttöön helmikuussa 2014. [12]

Tuulivoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fingrid on selvittänyt tuulivoiman lisäämisen vaikutuksia Suomen kantaverkkoon. Selvityksen mukaan 2000 MW maantieteellisesti hajautettua tuulivoimaa voidaan liittää Suomen voimajärjestelmään vuoteen 2020 mennessä. Liittäminen vaatii kuitenkin lisäinvestointeja.[13]

Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen ei kannata Suomeen Saksan mallin mukaista tukijärjestelmää, jossa kaikille tuulivoimaloille koosta riippumatta taataan liittymä kantaverkkoon. Ruusunen pitää järjestelmää huonona, koska myös tuulivoimayhtiöt saavat suuret voimalansa ja esimerkiksi merellä olevat tuulivoimapuistonsa kantaverkkoon ilmaiseksi. Tuulivoimaloiden liittymien rakentamisen maksaa kokonaisuudessaan kantaverkon omistajayhtiö, joka joutuu hoitamaan myös sähkön myynnin tuulivoimayhtiön puolesta. Ruusunen toivoi Suomeen rajoitetumpaa tukimallia.[14]

Uusiutuvien energiamuotojen syöttötariffijärjestelmää kaavailtiin alun perin Fingridin hoidettavaksi, mutta perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen sen sitä hoitaa Energiamarkkinavirasto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 26.2.2015. Fingrid Oyj. Viitattu 31.10.2015.
  2. Verkkohankkeet Fingrid Oyj. Viitattu 13.1.201.
  3. Osakkeet ja osakkeenomistajat Fingrid Oyj. Viitattu 31.10.2015.
  4. Voimajärjestelmä Fingrid. Viitattu 31.10.2015.
  5. Kantaverkon kehittämissuunnitelma 2015 - 2025 pdf, s. 6 Kantaverkon kehittämissuunnitelma 2015 - 2025. Fingrid Oyj.
  6. Fingrid - Kantaverkon kehittämissuunnitelma vuosille 2015 - 2025 www.fingrid.sp.dev. Viitattu 2015-10-27.
  7. Näin etenee voimajohtohanke. YVA esite. Fingrid. PDF, sivu 13. Viitattu 13.1.2014.
  8. www.fingrid.fi
  9. www.fingrid.fi
  10. www.fingrid.fi
  11. Fingrid - EstLink 2 - toinen tasasähköyhteys Suomen ja Viron välillä www.fingrid.sp.dev. Viitattu 2015-10-27.
  12. http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/uutiset/lehdistotiedotteet/?bid=491
  13. Arola, Heikki: Fingrid torjuu Saksan tuulivoiman tukimallin. Helsingin Sanomat, 10.9.2008, s. B6. www-arkisto (maksullinen) Viitattu 7.10.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]