Tapio (metsäalan organisaatio)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tapio Oy (1907-1928 Suomen Metsänhoitoyhdistys Tapio, 1928-1968 Keskusmetsäseura Tapio, 1968-1991 Keskusmetsälautakunta Tapio, 1991-1996 Metsäkeskus Tapio, 1996-2014 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, vuodesta 2015 Tapio Oy) on metsiin perustuvan biotalouden asiantuntijaorganisaatio, joka on valtion kokonaan omistama osakeyhtiö. Yhtiön toiminnan lakisääteisenä tarkoituksena on tuottaa valtiolle asiantuntija- ja muita vastaavia palveluja bio- ja metsätalousalalla. Tapio Oy toimii TAPIO-konsernin emoyhtiönä. Konserniin kuuluvat lisäksi tytäryhtiöt Tapio Silva Oy, joka tarjoaa markkinaehtoisesti metsäbiotalouden asiantuntijapalveluita ja kustannustoimintaa harjoittava Metsäkustannus Oy.[1]

Tapio on toiminut Suomen yksityismetsätalouden kehittäjänä vuodesta 1907 alkaen ja sen organisaatiomuoto on vaihtunut useaan kertaan. Nykyinen osakeyhtiömuotoinen toiminta käynnistyi 1.1.2015.

Julkaissut vuodesta 1933 lähtien Metsälehteä.[2] Metsälehteä edelsi Tapio-lehti, jota ryhdyttiin julkaisemaan heti Suomen Metsäyhdistys Tapion perustamisvuonna 1907.

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapio Oy:n ja Tapio Silva Oy:n palvelualueita ovat

  • metsänhoito ja bioenergia
  • ympäristö ja ekosysteemipalvelut
  • metsätieto ja tietojärjestelmät
  • metsäekonomia
  • metsiin perustuvan biotalouspolitiikan edistäminen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Metsänhoitoyhdistys Tapio perustettiin 3. joulukuuta 1907, kun Metsänystäväin Seura ja Suomen Metsänhoidonystävien Seura Tapio yhdistyivät. Tapio aloitti toimintansa yksityisoikeudellisena yhdistyksenä.

11. toukokuuta 1928 voimaan astuneeseen yksityismetsälakiin nojautuen Keskusmetsäseura Tapiosta tuli suomenkielisten ja Centralskogssällskapet för Skogskulturista ruotsinkielisten metsänhoitolautakuntien keskuselin.

Se oli yksityismetsätalouden edistämistä johtava ja metsänhoitolautakuntien keskusjärjestönä toimiva yhdistys. Sen jäsenistöön kuului henkilöitä ja ryhmiä, kuten metsänhoitolautakuntia, maanviljelys- ja talousseuroja. Se sai tehtäväkseen myös metsänparannuslain toimeenpanon yksityismetsien osalta. Yhdistys toimi valtion varoilla.[3]

Vuodet 1968–1991 Tapio toimi keskusviraston kaltaisena, ohjaavana ja valvovana organisaationa, nimellä Keskusmetsälautakunta Tapio. Nimellä Metsäkeskus Tapio se toimi vuosina 19911996.

1996-2014 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio toimi kehittämis- ja muita metsätalouden palveluja tuottavana edistämisorganisaationa.

2015 alkaen Tapio on toiminut osakeyhtiömuotoisena nimillä Tapio Oy ja Tapio Silva Oy.

Johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. A. Benjamin Helander 1929-46
  2. Nils A. Osara 1947-52
  3. K. Erkki K. Kalela 1953-62
  4. V. J. Palosuo 1963[2]-1976

Yhtiöittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion päätehtävänä oli 31.12.2011 saakka kehittää ja koordinoida alueellisten metsäkeskusten valtakunnallista toimintaa ja yhteistyötä. Laki Suomen metsäkeskuksesta 6.5.2011/418 astui voimaan 1.1.2012. Tuolloin 13 alueellista metsäkeskusta yhdistyivät Suomen metsäkeskukseksi ja Tapion valtionavulla tuottamat metsäkeskusten kehittämistehtävät siirtyivät uuteen metsäkeskukseen. Samalla Tapion rahoituksen painopiste siirtyi valtionavusta kohti asiakasrahoitteista toimintaa.

Laissa Suomen metsäkeskuksesta Valtioneuvosto oikeutettiin muodostamaan Tapiosta 2014 loppuun mennessä valtion kokonaan omistama ja sille palveluja tuottava yhtiö.

Laki menettelyistä muodostettaessa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio osakeyhtiöksi[4] annettiin 28.11.2014.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tapio Oy: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta Tapio Oy tapio.fi. 2.1.2015. Viitattu 10.1.2015.
  2. a b ”Tapio, keskusmetsäseura”, Otavan Iso Tietosanakirja 8, s. palsta 1125. Helsinki: Otava, 1966.
  3. ”Keskusmetsäseura”, Pieni Tietosanakirja II, s. 401. Helsinki: Otava, 1952.
  4. Laki menettelyistä muodostettaessa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio osakeyhtiöksi Finlex. Finlex.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]