Mandatum

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mandatum pankin logo.

Mandatum oli Sampo-konserniin kuuluva pankki- ja rahoituslaitos, joka toimi vuosina 1998-2001 ennen fuusioitumistaan Sampo-konserniin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Björn Wahlroos kumppaneineen muodosti yhtiön vuonna 1988 perustetun Interbank Osakepankin ja vuonna 1992 toimintansa aloittaneen Mandatum & Co ympärille [1]. Mandatum on alun perin Pohjoismaiden Yhdyspankin pääjohtajan Göran Ehrnroothin vuonna 1937 perustama yhtiö. Nimen Wahlroos sai käyttöönsä lähtiessään Yhdyspankista investointipankkiiriksi vuonna 1992[2].

Mandatum nousi merkittävään asemaan etenkin Suomen yrityskauppa-alalla, ja ostamalla pankkiiriliike Protoksen Bank of Irelandilta vuonna 1998 yhtiön asema vahvistui myös arvopaperien välityksessä[3][4]. Mandatum listautui pörssiin 1990-luvulla. Helmikuussa vuonna 2001 Sampo konserni osti yrityksen tukemaan liiketoimintaansa [5]. Vuonna 2007 taas tanskalainen Danske Bank osti koko Sampo-pankin ja Mandatumin sen mukana.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mandatum Life on Henki-Sammon uusi toiminimi eläkesäästämisen ratkaisuissa. Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo muutti nimensä 26.8.2008 Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiöksi. Markkinointinimenä käytetään nimeä Mandatum Life.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://domino.sampo.fi/external/sbd/konserninew.nsf/sivut/fa6ae42b1c0fd5c5c2256f320048abdd Sampo-pankki - Historia: Pankkitoiminta
  2. a b http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1397473 Talouselämä 26.8.2008: Mandatum syntyy kolmannen kerran
  3. http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1079233 Talouselämä 7.4.1995: Rikas mies jos oisin
  4. http://helecon3.hse.fi/FI/yrityspalvelin/pdf/2000/Fmandatu.pdf Mandatum pankin vuosikertomus 2000
  5. http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?sivu=ratk/r-2000-81-1173 Kilpailuvirasto Yrityskaupan hyväksyminen; Vakuutusyhtiö Sampo-Leonia Oyj / Mandatum Pankki Oyj, julkaistu 3.1.2001
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.