J. H. Vennola

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Juho Vennola)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Juho Vennola
JuhoVennola.jpg
Suomen pääministeri
Vennolan I hallitus[1]
15.8.1919–15.3.1920
Vennolan II hallitus[2]
9.4.1921–2.6.1922
Edeltäjä Kaarlo Castrén
Rafael Erich
Seuraaja Rafael Erich
Aimo Kaarlo Cajander
Suomen valtiovarainministeri
Svinhufvudin II hallitus[3]
4.7.1930–21.3.1931
Edeltäjä Tyko Reinikka[4]
Seuraaja Kyösti Järvinen[5]
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Kaarlo Castrénin hallitus[6]
17.4.1919–15.8.1919
Edeltäjä Julius Stjernvall[7]
Seuraaja Eero Erkko[1]
Suomen ulkoasiainministeri
Kallion I hallitus[8]
14.11.1922–18.1.1924
Edeltäjä Carl Enckell[9]
Seuraaja Carl Enckell[10]
Kansanedustaja
1.4.1919–20.10.1930
Ryhmä/puolue Kansallinen Edistyspuolue
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 19. kesäkuuta 1872
Oulu
Kuollut 3. joulukuuta 1938 (66 vuotta)
Helsinki
Puolue Kansallinen Edistyspuolue

Juho Heikki Vennola (aik. Karhu, 19. kesäkuuta 1872 Oulu3. joulukuuta 1938 Helsinki) oli suomalainen taloustieteilijä, kansanedustaja ja kaksi kertaa pääministerinä toiminut Edistyspuolueen poliitikko.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juho Vennolan isä oli oululainen varastonhoitaja Heikki Venno (Karhu). Vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta Vennola eteni pitkälle opin tiellä: hän valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1896, filosofian kandidaatiksi 1896 ja kansantaloustieteen tohtoriksi 1903. Hän toimi sittemmin Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorina 1908–1938 ja oli myös Kansantaloudellisen yhdistyksen puheenjohtajana 1907–1916. Vennolan intohimo suuntautui kuitenkin erityisesti Suomen itsenäistymisen jälkeen enemmän politiikkaan kuin tieteellisen uran luomiseen. Sekä politiikassa että taloustieteilijänä hän kannatti lähinnä sosiaaliliberalismia ja siirtymistä välillisistä veroista välittömiin oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi. Vennola oli Osuusliike Elannon hallintoneuvoston ensimmäisenä puheenjohtajana 1905–1918, kun porvarit olivat vielä sen toiminnassa mukana.[11]

Vennola nousi vuonna 1917 esiin Nuorsuomalaisessa puolueessa, jossa – samoin kuin myöhemmin edistyspuolueessakin – hän pyrki luovimaan puolueen sisäisen vasemmisto- ja oikeistosiiven välillä. Hän toimi 1917–1918 puolueen viimeisenä puheenjohtajana, mikä tosin ei nuorsuomalaisissa ollut koskaan tärkeä asema, etenkin kun puolue oli jo täysin hajoamassa. Tasavaltalaisiin ja Kansalliseen Edistyspuolueeseen ryhmittynyt Vennola kohosi apulaisvaltiovarainministeriksi Ingmanin hallitukseen marraskuussa 1918, sitä seuranneessa Castrénin hallituksessa hän oli kauppa- ja teollisuusministerinä ja nimitettiin lopulta johtamaan uutta keskustahallitusta elokuussa 1919. Välissä ollutta Erichin hallitusta lukuun ottamatta hän jatkoi pääministerinä samalla keskustapohjalla vuoden 1922 kevääseen asti.[11] Vennola valittiin myös eduskuntaan vaaleissa 1919 Uudenmaan läänin vaalipiiristä, ja hän jatkoi kansanedustajana yhtäjaksoisesti vuoteen 1930 saakka.[12]

Pääministerikausiensa välisessä Erichin hallituksessa Vennola ei ollut mukana, mutta hänet kutsuttiin silti jäseneksi Suomen valtuuskuntaan Tarton rauhanneuvotteluissa vuonna 1920. Hän suhtautui toiveikkaasti mahdollisuuteen saada Suomelle alueita Itä-Karjalasta, mutta neuvotteluissa merkityksellisemmäksi osoittautui J. K. Paasikiven ja Väinö Tannerin realistisempi linja.

Vennolan johtamat keskustahallitukset toteuttivat vasemmiston tuella monia merkittäviä uudistuksia, kuten oppivelvollisuus-, uskonnonvapaus-, asevelvollisuus-, ja maanlunastuslait. Sisällissodan jälkeiseen liennytykseen liittyneet armahduslait kiristivät suhteita oikeistoon.

Vennolan toinen hallitus kaatui lopulta keväällä 1922 vasemmiston vedettyä tukensa ulkoministeri Rudolf Holstin omavaltaisesti allekirjoittamaa reunavaltiosopimusta käsiteltäessä. Vennola oli itsekin kannattanut reunavaltiopolitiikkaa, mutta oli valmis uhraamaan ulkoministerin pelastaakseen hallituksensa. Hän ei enää palannut pääministeriksi, sillä presidentti Ståhlbergin mielestä hän oli kääntänyt takkinsa omaa uraansa suojellakseen. Vennolan poliittista uraa haittasi vastaisuudessakin se, että häntä pidettiin jatkuvasti luovivana ja aatteellisesti linjattomana karrieristina.[11]

Vennola oli vielä ulkoministerinä syksyllä 1922 nimitetyssä Kallion hallituksessa, mutta työtä haittasi ulkomaisten diplomaattien penseä suhtautuminen. Hän oli kuitenkin kiinnostunut juuri ulkopolitiikasta. Pitäessään yllä suhteita oikeistoon ja esiintyessään maanpuolustusmyönteisenä Vennola kallistui ehkä lopulta edistyspuolueen oikean siiven puolelle. Hän johti myös Itsenäisyyden liiton valtuuskuntaa 1925–1930. Viimeistä kertaa Vennola oli tärkeässä asemassa toimiessaan valtiovarainministerinä Lapuan liikkeen aikaisessa Svinhufvudin toisessa hallituksessa, jossa sai olla viimeisen kuukauden ajan myös virkaatekevänä pääministerinä Svinhufvudin tultua valituksi presidentiksi. Sen jälkeen Vennola vetäytyi politiikasta. Viimeisinä vuosinaan hän professorinviran ohella istui muutamien yritysten hallituksissa ja oli Suomen vientiyhdistyksen puheenjohtaja 1928–1938.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vennolan hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  2. Vennolan II hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  3. Svinhufvud II hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  4. Kallion III hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  5. Sunilan II hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  6. K. Castrenin hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  7. Ingmanin hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  8. Kallion hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  9. Cajanderin hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  10. Cajanderin II hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 27.5.2010.
  11. a b c d Vares, Vesa: ”Vennola, Juho Heikki”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 432–435. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
  12. J. H. Vennola Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Kaarlo Castrén
Rafael Erich
Pehr Evind Svinhufvud
Suomen pääministeri
1919−1920
1921−1922
1931 (vt. pääministeri)
Seuraaja:
Rafael Erich
Aimo Kaarlo Cajander
Juho Sunila
Edeltäjä:
Julius Stjernvall
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
1919
Seuraaja:
Eero Erkko
Edeltäjä:
Carl Enckell
Suomen ulkoministeri
1922–1924
Seuraaja:
Carl Enckell
Edeltäjä:
Tyko Reinikka
Suomen valtiovarainministeri
1930–1931
Seuraaja:
Kyösti Järvinen