Epäluottamuslause

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Epäluottamuslause tarkoittaa parlamentaarisessa järjestelmässä parlamentin tekemää päätöstä, jonka mukaan hallituksella ei ole enää parlamentin enemmistön tukea, joka johtaa hallituksen kaatumiseen.

Joissain maissa kuten Saksassa, Israelissa tai Espanjassa parlamentti voi kaataa hallituksen vain valitsemalla ensin hallitukselle uuden johtajan. Maissa joissa on kaksikamarijärjestelmä, voidaan vaatia kummankin kamarin luottamus tai vain alahuoneen. Suomessa epäluottamusäänestystä edeltää välikysymys, johon hallitus on velvollinen vastaamaan. Hallituksen kaatuminen epäluottamuslauseeseen oli melko yleistä maailmansotien välisenä aikana; viimeksi epäluottamuslauseeseen on kaatunut V. J. Sukselaisen hallitus vuonna 1957. Maissa joissa on presidentiaalinen järjestelmä, kuten Yhdysvalloissa, hallitus on vastuussa presidentille ja se ja parlamentti ovat täysin toisistaan erotettuja, eikä kumpikaan voi erottaa toista.

Koko hallituksen ohella epäluottamuslausetta voidaan esittää myös yksittäiselle ministerille. Suomessa ministeri on joutunut eroamaan kaksi kertaa eduskunnan hyväksyttyä hänelle esitetyn epäluottamuslauseen. Vuonna 1922 ulkoministeri Rudolf Holstin oli erottava, koska eduskunta katsoi hänen ylittäneen valtuutensa hänen allekirjoittaessaan reunavaltiosopimuksen, ja vuonna 1948 sisäministeri Yrjö Leino joutui jättämään hallituksen ns. Leinon vankien tapauksen vuoksi.